Kuvaus
KOULUTUSPAIKKA
Koulutus toteutetaan lähikoulutuksena Turussa. Tarkemmat tiedot koulutuspaikasta lähetetään ilmoittautuneille noin kaksi viikoa ennen koulutuksen alkua.
KOHDERYHMÄT
Lasten ja nuorten parissa vuorovaikutteista työtä tekevät opetustoimen henkilöstöön kuuluvat.
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Koulutuksessa tutustutaan tunne- ja vuorovaikutustaitojen perusperiaatteisiin ja -taitoihin, ja harjoitellaan niitä humanistiseen psykologiaan pohjautuvan empaattisen vuorovaikutusprosessin lähtökohtia soveltaen. Koulutuksen tavoitteena on tarjota eväitä omien vuorovaikutustaitojen tutkimiseen, kehittämiseen ja soveltamiseen (työn) arkeen. Haastavaksi koettu vuorovaikutus on valittu koulutuksen kontekstiksi, jotta osallistujat voivat työstää koulutuksen sisältöjä mahdollisimman omakohtaisesti arkeaan tukemaan. Kokemus haastavuudesta voi liittyä vuorovaikutukseen niin lasten, nuorten, oppilaiden, huoltajien, kollegoiden, esihenkilöiden, alaisten, vertaisten, kuin perheenjäsenten kanssa.
Koulutuksessa tutustutaan empaattisen ja rakentavan vuorovaikutuksen lähestymistapaan ymmärtää vuorovaikutusta sekä itseään ja toisia (haastavaksi koetun) vuorovaikutuksen osapuolina sekä harjoitellaan seuraavia empaattisen ja rakentavan vuorovaikutuksen perustaitoja:
- havaintojen tekeminen
- itsen empaattinen ilmaiseminen/palautteen antaminen
- toisen empaattinen kuunteleminen/palautteen vastaanottaminen
- konkreettisten keinojen löytäminen haastaviksi koettujen vuorovaikutustilanteiden edistämiseksi osapuolten kesken
Koulutus pitää sisällään kaksi koulutuspäivää (6×45 min./päivä) sekä ennakko- ja välitehtävän. Koska kyseessä on nimen mukaisesti vuorovaikutustaitoihin kiinnittyvä koulutus, pidetään koulutuspäivät työpajamaisina. Niiden harjoitukset mukaan lukien ennakko- ja välitehtävät perustuvat kokemuksellisuuteen ja tähtäävät dialogisuuteen.
Työtavat: Ennakko- ja välitehtävät, joita työstetään koulutuspäivillä, luento-osuudet, toiminnalliset yksilö-, pari-. pienryhmä- ja ryhmätyöskentelymenetelmät
KOULUTTAJA
Juho Honkasilta, KT, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
KOULUTUSPÄIVIEN ALUSTAVA AIKATAULU
Koulutuspäivät alkavat klo 9.00 ja päättyvät klo 15.00.
KOULUTUKSEN HINTA
Koulutus on varhaiskasvatuksessa/opetustoimessa työskenteleville maksutonta. Sijais-, matka-, majoitus- ja ateriakustannuksista vastaa osallistuja/osallistujan työpaikka. Kohderyhminä Opetushallituksen rahoittamissa maksuttomissa koulutuksissa ovat: varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön rehtorit, opettajat ja opinto-ohjaajat sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajat, kouluavustajat ja asuntolanhoitajat. Muiden kohderyhmien ei ole mahdollista osallistua koulutukseen. Hyvinvointialueiden alaisuudessa työskentelevä henkilöstö ei siis valitettavasti voi osallistua Opetushallituksen rahoittamiin koulutuksiin.
ILMOITTAUTUMINEN
Koulutukseen otetaan 24 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Voit ilmoittautua koulutukseen alla olevalla lomakkeella. Toivomme ilmoittautumista viimeistään kolmea viikkoa ennen koulutuksen alkua, mutta ilmoittautumisia otamme vastaan niin kauan kuin koulutusryhmässä on paikkoja jäljellä.