Kuvaus
KOHDERYHMÄT
Koulutus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Koulutukseen voi osallistua koko tiimi tai yksittäinen tiimin jäsen.
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Koulutuksessa tutustutaan Leikitään ja keskitytään -toimintamalliin, LeKeen. LeKe perustuu nimensä mukaisesti yhdessä leikkimiselle. LeKe-toiminnassa sääntöleikkien ja -pelien avulla, aikuisohjauksella tuetaan tavoitteellisesti lasten itsesäätelyn ja toiminnanohjauksen kehitystä. Toiminta koostuu sekä koko varhaiskasvatusryhmälle suunnatuista lyhyistä päivittäisistä leikkihetkistä että valitulle pienryhmälle kohdennetusta leikkitoiminnasta.
Toiminta rakentuu niin, että itsesäätelyn ja toiminnanohjauksen kehitykselle tarjottava tuki tehostuu toiminnan edetessä. Aluksi LeKe-leikkitoimintaan osallistuvat kaikki ryhmän lapset. Tämän perustoiminnan jälkeen leikkimistä jatkavat pienemmässä ryhmässä lapset, jotka tarvitsevat enemmän tukea toiminnanohjauksen taidoissa. Myös vanhemmat aktivoidaan mukaan leikkimään lastensa kanssa ja tukemaan näin itsesäätelyä myös kotona.
Koulutuksessa pohditaan LeKen periaatteita oman työn näkökulmasta, käynnistetään oman ryhmän toiminnan suunnittelu sekä toteutetaan yksi LeKe-toteutuskokonaisuus (6 vko + 8 vko) osana oman varhaiskasvatusryhmän toimintaa. Tämä on hyvä huomioida koulutukseen ilmoittautuessa. Toimintamallista saatuja kokemuksia jaetaan ja reflektoidaan toisena webinaaripäivänä.
Ensimmäinen koulutuspäivä:
-Toiminnanohjauksen käsitteet, kehittyminen ja teoriatausta
-Miten toiminnanohjauksen vaikeudet näkyvät arjessa?
-Leikki toiminnanohjauksen tukemisen välineenä
-LeKe-toimintamallin sisältö ja käytännön toteutus
-Oman ryhmätoiminnan suunnitelma
Toinen koulutuspäivä:
-Leke-toimintamallista saadut kokemukset
-LeKe-ryhmätoiminnan jatkaminen omassa työssä
Koulutus sisältää kaksi webinaaripäivää, itsenäisesti perehdyttävää lisälukemista sekä omassa työssä toteuttavan tehtävän, jossa järjestetään yksi LeKe-toteutuskokonaisuus osana oman varhaiskasvatusryhmän toimintaa.
KOULUTTAJAT
Sini Teivaanmäki, PsM, psykologi
Niina Posio, VEO
KOULUTUSPÄIVIEN ALUSTAVA AIKATAULU
Koulutuspäivät alkava klo 9.00 ja päättyvät klo 15.00.
KOULUTUKSEN HINTA
Koulutus on varhaiskasvatuksessa/opetustoimessa työskenteleville maksutonta. Sijais-, matka-, majoitus- ja ateriakustannuksista vastaa osallistuja/osallistujan työpaikka. Kohderyhminä Opetushallituksen rahoittamissa maksuttomissa koulutuksissa ovat: varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön rehtorit, opettajat ja opinto-ohjaajat sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajat, kouluavustajat ja asuntolanhoitajat. Hyvinvointialueiden alaisuudessa työskentelevä henkilöstö ei siis valitettavasti voi osallistua Opetushallituksen rahoittamiin koulutuksiin.
ILMOITTAUTUMINEN
Koulutukseen otetaan enintään 22 osallistujaa ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Voit ilmoittautua alla olevalla lomakkeella. Toivomme ilmoittautumista viimeistään kolmea viikkoa ennen koulutuksen alkua, mutta otamme ilmoittautumisia vastaan niin kauan kuin koulutusryhmässä on paikkoja jäljellä.