OPH: Matemaattisten taitojen kehitys, oppimisen vaikeudet, arviointi ja tukeminen esi- ja alkuopetuksessa (1 op) 16.9.2022 Oulu

Kuvaus

KOULUSPAIKKA
Oulu, koulutuspaikan tiedot tarkentuvat myöhemmin.

KOHDERYHMÄ
Esiopettajat, luokanopettajat, (varhais)erityisopettajat

KOULUTUKSEN SISÄLLÖT JA TEHTÄVÄT
Koulutuspäivässä käydään läpi keskeisten matemaattisten taitojen kehitys esi- ja alkuopetusiässä ja mahdollisia oppimisen vaikeuksia. Lisäksi tutustutaan tutkimusperustaisten matemaattisten taitojen arviointimateriaalien käyttöön (mm. LukiMat Oppimisen arviointi) ja matemaattisten taitojen tukemiseen tutkimusperustaisilla menetelmillä, kun oppimiseen tarvitaan lisätukea.

Koulutus sisältää yhden koulutuspäivän ja oppimistehtävän. Oppimistehtävä osallistuja kuvaa matemaattisten taitojen arvioinnin yhdelle oppilaalle sekä suunnittelee, ja mahdollisesti myös toteuttaa, arviointitietoon perustuen sopivia harjoitteita oppilaan taitojen tukemiseen. Oppimistehtävän voi tehdä joko kuvitteelliselle oppilaalle tai oppilaalle, jonka kanssa työskentelee. Oppimistehtävästä saa palautetta kurssin kouluttajalta.

KOULUTTAJA
Mononen Riikka, KT, dosentti, yliopistonlehtori, Oulun yliopisto

KOULUTUKSEN ALUSTAVA AIKATAULU
Koulutuspäivä toteutetaan klo 09-15.00.

KOULUTUKSEN HINTA
Koulutus on opetustoimessa työskenteleville maksutonta. Sijais- , matka-, majoitus- ja ateriakustannuksista vastaa osallistuja/osallistujan työpaikka.
Kohderyhminä Opetushallituksen rahoittamissa maksuttomissa koulutuksissa ovat: varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön rehtorit, opettajat ja opinto-ohjaajat sekä tukipalvelujen henkilöstö kuten koulukuraattorit, koulupsykologit, aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajat, kouluavustajat ja asuntolanhoitajat. Muiden kohderyhmien ei ole valitettavasti mahdollista osallistua koulutukseen, poikkeuksena oppilashuoltotyöryhmien jäsenet.

ILMOITTAUTUMINEN
Koulutukseen otetaan 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutukseen voit ilmoittautua alla olevalla lomakkeella. Koulutuspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Toivomme ilmoittautumista viimeistään kolmea viikkoa ennen koulutuksen alkua, mutta ilmoittautumisia otamme vastaan niin kauan kuin koulutusryhmässä on paikkoja jäljellä.

Puhelinnumeroa ei tallenneta asiakasrekisteriimme ja sitä käytetään vain yllättävistä tilanteista tiedottamiseen (esim. koulutuksen peruuntuminen äkillisesti).

Ilmoittautumalla sitoudut vaitioloon

Ilmoittautumalla koulutukseen sitoudut ehdottomaan vaitiolovelvollisuuteen, jos koulutuksen aikana käsitellään esimerkiksi koulutukseen osallistuvien tuomia tapausesimerkkejä tai muut osallistujat kertovat itsestään, omasta elämästään, työ- ja/tai opiskeluyhteisöistään.

Taustatiedot ja koulutusten tuotokset

Opetushallitus vaatii koulutuksen maksajana taustatiedot kaikista osallistujista. Tämän vuoksi keräämme teiltä nämä tiedot ja raportoimme ne Opetushallitukselle koosteina, joista osallistujat eivät ole yksilöitävissä. Opetushallituksen rahoittamissa koulutuksissa tuotetuista oppimistehtävistä voidaan julkaista yhteenvetoja, joista osallistujien tiedot/yksittäiset oppimistehtävät eivät ole yksilöitävissä. Opetushallituksella on käyttöoikeudet koulutushankkeen yhteydessä syntyviin aineistoihin.
Jos vastasit kohdan "muu", tarkenna tähän.

Ammatti

Jos vastasit "muu", tarkenna tähän.
Jos vastasit "muu", tarkenna tähän.