Kuvaus
KOULUTUSPAIKKA
Koulutus toteutetaan webinaarina. Webinaareista ei tehdä tallennetta, joten otathan tämän huomioon koulutukseen ilmoittautuessasi.
KOHDERYHMÄT
Erityisluokanopettajat, erityisopettajat (ala- ja yläkoulu), luokanopettajat ja muut opetustoimen alaisuudessa työskentelevät opiskeluhuollon jäsenet. Mahdollisuuksien mukaan työparina.
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Koulutuksen tavoite on tarjota työkaluja arjen haastaviin tilanteisiin oppilaan kohtaamisessa. Haastavan käyttäytymisen kohtaamisen ytimessä ei ole opettajan persoona, vaan ammattitaito jolla hän kohtaa oppilaan. Johdonmukaisen struktuurin ylläpitäminen, aikuisjohtoisuus, oppilaan rajaaminen ja kurinpito ovat oppilasta ja aikuista kuormittavia arjen haasteita. Struktuuri on arjenkäytänteitä, mutta myös aikuisten toiminnan ennakoivuutta ja ympäristön pysyvyyttä. Koulutuksen on tavoite on antaa välineitä kohdata oppilas tulevaisuusorientoituneesti ja ratkaisukeskeisesti.
Erityisesti erityisopetuksessa opettajat kohtaavat hyvin erilaisia oppilaita ja heidän haasteitaan, eikä konflikteille tai haasteille ole yhtä patenttiratkaisua. Kouluympäristössä oppilaille vaikeuksia tuottavat itsesäätelyn haasteet voivat kummuta neuropsykiatrisista pulmista, käyttäytymisen haasteista, vajavaisista tunne- ja vuorovaikutustaidoista, ahdistuneisuudesta tai opitusta väkivaltaisesta ja aggressiivisesta toimintamallista. Oppilaan käyttäytymiseen vaikuttaa erilaisia primaari- ja sekundaaritunteita, jotka tuovat oppilaalle lisää kuormitusta.
Näiden taustatekijöiden, toimintamallien ja tunteiden tunnistaminen yhdessä oppilaan tuntemuksen kanssa mahdollistaa oppilaan sensitiivisemmän rajaamisen ja mahdollistaa tukea oppilasta ikätasoisissa itsesäätelytaidoissa, sekä tarjoaa oppilaalle korjaavia kokemuksia häntä kuormittavassa ympäristössä. Tavoite on se, että oppilas oppisi haastavissa tai rajaamistilanteissa itse tekemään valintoja, jotka tukevat hänen koulussa olemistaan ja kouluun kiinnittymistä. Lisäksi koulutuksessa käsitellään dialogista lähestymistä oppilaan haasteisiin moniammatillisessa ja verkosto/sidosryhmäyhteistyössä ja arjenyhteyden pidossa huoltajien kanssa, sekä kolmiportaista tukea oppilaan tuen polulla käytännön ja hallinnon näkökulmasta.
Sisältöteemat:
- Arjen käytänteet ja aikuisjohtoisuus
- Rajaaminen ja struktuuri
- Neuropsykiatriset pulmat
- Käyttäytymisen haasteet
- Väkivaltainen ja aggressiivinen käytös
- Itsetuhoisuus, masennus
- Trauma ja ahdistuneisuus
- Tulevaisuusorientoitunut kohtaaminen
- Tunteita validoiva kohtaaminen
Koulutukseen sisältyy kolme koulutuspäivää (6x45min./päivä) sekä niiden välillä toteutettavia välitehtäviä. Koulutuspäivien väliset välitehtävät ovat kirjallisia ja niissä jäsennetään sekä kehitetään oman työarjen käytänteitä ja toimintatapoja koulutuspäivien teemojen materiaalin ja lisäaineiston pohjalta.
KOULUTTAJA
Ville Palkeinen, KM, erityisluokanopettaja, oppimisen ja koulunkäynnin tuen erityissuunnittelija, Helsingin kaupunki, joogaohjaajakouluttaja
ALUSTAVA AIKATAULU
Koulutuspäivät alkavat klo 8.30 ja päättyvät klo 14.30.
KOULUTUKSEN HINTA
Koulutus on varhaiskasvatuksessa/opetustoimessa työskenteleville maksutonta. Sijais-, matka-, majoitus- ja ateriakustannuksista vastaa osallistuja/osallistujan työpaikka. Kohderyhminä Opetushallituksen rahoittamissa maksuttomissa koulutuksissa ovat: varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön rehtorit, opettajat ja opinto-ohjaajat sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajat, kouluavustajat ja asuntolanhoitajat. Muiden kohderyhmien ei ole mahdollista osallistua koulutukseen. Hyvinvointialueiden alaisuudessa työskentelevä henkilöstö ei siis valitettavasti voi osallistua Opetushallituksen rahoittamiin koulutuksiin.
ILMOITTAUTUMINEN
Koulutukseen ilmoittautuminen tapahtuu alla olevalla lomakkeella. Koulutukseen otetaan 30 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Toivomme ilmoittautumista viimeistään kolmea viikkoa ennen koulutuksen alkua, mutta ilmoittautumisia otamme vastaan niin kauan kuin koulutusryhmässä on paikkoja jäljellä.