Yhteispeli 2020-2021 Hyvinvointia kouluyhteisöön – koulutukset esimiehille 10.12.2020 webinaari

Hyvinvointia kouluyhteisöön – koulutukset esimiehille :

Koulutuksiin osallistuvat rehtorit saavat tukea koulun kehittämisprosessin johtamiseen sekä hyvinvoivan kouluyhteisön luomiseen. Kultakin koululta rehtorikoulutuksiin voi osallistua rehtorin lisäksi yksi opettaja (ei pakollinen), ja he työparina suunnittelevat koulunsa työyhteisön koulutustoimintaa. Alueellisia koulutuspäiviä on kolme ja ne järjestetään toistaiseksi webinaareina.

Alueellisten koulutusten sisällöt/koulutettavat toimintatavat ovat: YS- ajan suunnittelu, koulun kehittäminen, työyhteisökokous, pikkukurssit ja huoltamo. Alueellisiin koulutuksiin osallistuneet rehtorit saavat omalla koululla toteutettavien lähikoulutuspäivien aikana lisäkoulutusta muutoksen johtamiseen ja työyhteisön toimintatapojen aloittamiseen. Koulutukseen sisältyy YS-ajan suunnitteluun ja koulun kehittämiseen liittyviä itsenäisiä
välitöitä.

Ensimmäiset alueelliset rehtorikoulutukset toteutetaan 10.12.2020 ja 11.12.2020 webinaareina!

Webinaaripäivät toteutetaan klo: 9.30-14.30 (lounastauko 11.30-12.30).
Koulutuspäivät ovat sisällöltään samanlaisia ja voit valita, kumpaan webinaaripäivään osallistut.
Kouluttajina toimivat Paula Alasuvanto ja Minna Mustakallio-Sorvari.

Koulutuspäivät toteutetaan webinaarina Zoom-ympäristössä. Liittymislinkin webinaariin saat ilmoittautumislomakkeen täytettyäsi automaattisesti.
Koulutuksen vuorovaikutuksellisuuden vuoksi toivomme, että pystyisitte raivaamaan kalenterin vapaaksi muista töistä webinaaripäivän ajaksi.

Toivomme, että rehtorin mukana koulutukseen osallistuu koulussa toimiva opettaja, joka toimii koulutuspäivässä rehtorin suunnitteluparina. Pari suunnittelee yhdessä, miten koulutuskokonaisuus ja uudet toimintatavat organisoidaan omalla koululla. Molempien tulee ilmoittautua erikseen alla olevalla lomakkeella.

Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella 10.12.2020 webinaariin!

Valitse yläpuolella olevasta listasta koulusi
Kirjoita tähän koulunne ys-aika ja kaikki muut työyhteisökoulutuksen mahdolliset viikonpäivät.
Työyhteisökoulutusten suunnittelun pohjaksi tarvitaan tieto, kokoonnutteko tiimeittäin, kaikki erillään vai koko koulun opetushenkilöstö yhdessä?
Kirjoita tähän koulunne talvilomaviikko työyhteisökoulutusten aikatauluttamista varten.

Ilmoittautumalla sitoudut vaitioloon

Ilmoittautumalla koulutukseen sitoudut ehdottomaan vaitiolovelvollisuuteen, jos koulutuksen aikana käsitellään esimerkiksi koulutukseen osallistuvien tuomia tapausesimerkkejä tai muut osallistujat kertovat itsestään, omasta elämästään, työ- ja/tai opiskeluyhteisöistään.

Taustatiedot ja koulutusten tuotokset

Opetushallitus vaatii koulutuksen maksajana taustatiedot kaikista osallistujista. Tämän vuoksi keräämme teiltä nämä tiedot ja raportoimme ne Opetushallitukselle koosteina, joista osallistujat eivät ole yksilöitävissä. Opetushallituksen rahoittamissa koulutuksissa tuotetuista oppimistehtävistä voidaan julkaista yhteenvetoja, joista osallistujien tiedot/yksittäiset oppimistehtävät eivät ole yksilöitävissä. Opetushallituksella on käyttöoikeudet koulutushankkeen yhteydessä syntyviin aineistoihin.
Jos vastasit kohdan "muu", tarkenna tähän.

Ammatti

Jos vastasit "muu", tarkenna tähän.
Jos vastasit "muu", tarkenna tähän.
Valitse maakunta pudotusvalikosta
Huom. Vain ammatillisessa koulutuksessa työskenteleville.