Tilauskoulutukset suunnitellaan kestoltaan, sisällöltään ja rakenteeltaan toiveidenne mukaisiksi. Esimerkkejä mahdollisista koulutuskokonaisuuksista:
Hyvän työrauhan rakennusaineita – opettajan luokanhallinnan taitojen kehittäminen koulun arjessa (verkkotallenne)
KOHDERYHMÄT Ala- ja yläkoulujen opettajat, erityisopettajat
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Koulutuksessa perehdytään tutkimukseen perustuviin keinoihin tukea haasteellisesti käyttäytyvää ryhmää opetus- ja oppimistilanteissa. Painopiste on keinoissa, joilla voidaan tukea koko ryhmää (yksittäisen oppilaan sijaan) käyttäytymään oppimista edistävällä tavalla. Koulutuksessa käydään läpi keinoja, jotka auttavat opettajia yhdessä rakentamaan ohjauskäytänteitä, joiden avulla voidaan tukea oppilaiden käyttäytymisen säätelyn taitojen kehittymistä ja hyvän työrauhan rakentumista kouluympäristössä. Koulutus antaa eväitä käyttäytymisen ohjaamisen suunnitteluun ja toteutukseen oppimisen ja koulunkäynnin yleisen tuen alueella.
Koulutus sisältää noin 5 x 45 min. verkkotallenteen.
Verkkokoulutus on mahdollista tilata tilauskoulutuksena työyhteisölle.
KOULUTTAJA Kiiski Tiina – KM, erityisopettaja, kouluttaja, työnohjaaja STOry, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija
“Koulutus antoi paljon ajattelemisen aihetta ja ihan konkreettisiakin vinkkejä työrauhan parantamiseen tai ylläpitoon.”
“Sain mukavasti ideoita, mitä kokoeilla omassa luokassa liittyen luokanhallintaan.”
“Tällaista koulutusta tarvitsivat kaikki kasvatus-ja opetusalalla työskentelevät.”
“Hyvin toteutettu ja sisältö tärkeää tukemaan tämän päivän koulun arkea.”
Hyvän työrauhan rakennusaineita – ryhmänhallinnan taitojen kehittäminen koulun arjessa
KOHDERYHMÄ Koulunkäynninohjaajat
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Koulutuksessa perehdytään tutkimukseen perustuviin keinoihin tukea haasteellisesti käyttäytyvää ryhmää opetus- ja ohjaustilanteissa. Painopiste on keinoissa, joilla voidaan tukea koko ryhmää käyttäytymään oppimista edistävällä tavalla. Koulutuksessa tutustutaan ohjauskäytänteisiin, joiden avulla tuetaan oppilaiden käyttäytymisen säätelyn taitojen kehittymistä ja hyvän työrauhan rakentumista kouluympäristössä. Koulutus antaa eväitä käyttäytymisen ohjaamisen suunnitteluun ja toteutukseen oppimisen ja koulunkäynnin yleisen tuen alueella yhdessä opettajien kanssa.
KOULUTTAJA Kiiski Tiina – KM, erityisopettaja, kouluttaja, työnohjaaja STOry, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija
Työrauha kaikille – toimintamalli työrauhaongelmien vähentämiseksi
KOHDERYHMÄT Koulutus on tarkoitettu luokkia 5-9 opettaville opettajille ja erityisopettajille.
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Työrauha kaikille -toimintamalli on tarkoitettu luokan työrauhan parantamiseen luokka-asteilla 5-9. Malli perustuu opettajien väliseen yhteistyöhön ja sen vuoksi soveltuu käytettäväksi etenkin sellaisilla luokilla, joita opettavat useat eri opettajat. Koulutuksessa tutustutaan työrauhamallin perusperiaatteisiin, toteuttamisen vaiheisiin, onnistumisen edellytyksiin ja vastuukysymyksiin. Koulutus on tarkoitettu luokkien 5-9 opettajille ja erityisopettajille.
Koulutus sisältää yhden luentopäivän lisäksi myöhemmin toteutettavan kahden tunnin mittaisen konsultatiivisen osan, jossa perehdytään tarkemmin osallistujia askarruttaviin kysymyksiin.
KOULUTTAJA Kiiski Tiina – KM, erityisopettaja, kouluttaja, työnohjaaja STOry, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija
KUMMI 9. Työrauha kaikille – Toimintamalli työrauhaongelmien vähentämiseksi
Ratkaisukeskeisiä keinoja konsultaation tueksi työrauhaongelmien vähentämiseksi kouluyhteisössä (2 koulutuspäivää)
KOHDERYHMÄT Koulutus on tarkoitettu perusopetusikäisten kanssa työskenteleville mm. rehtorit, oppilaanohjaajat, erityisopettajat, resurssiopettajat, luokanopettajat, luokanohjaat ja kasvatusohjaajat.
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Kaksipäiväinen koulutus tarjoaa tutkimukseen perustuvaa tietoa työrauhan rakentamisen osatekijöistä oppilaitosyhteisössä sekä avaa koulun aikuisten mahdollisuuksia tukea hyvää työrauhaa omista rooleistaan käsin. Koulutuksessa harjoitellaan työrauhan tukemiseen soveltuvia ratkaisukeskeisiä menetelmiä, jotka sopivat konsultaation tueksi oppilaiden, huoltajien ja opettajien kanssa työskenneltäessä. Osallistujat suunnittelevat ja toteuttavat pienimuotoisen kokeilun työrauhan tukemiseen liittyen, soveltaen jotakin koulutuksessa harjoiteltua ratkaisukeskeistä menetelmää omassa kouluyhteisössään. Koulutus tarjoaa hyvän vertaisoppimisen mahdollisuuden osallistujien jakaessa kokemuksiaan toteutetuista kokeiluista.
Koulutus sisältää 2 koulutuspäivää, pariharjoituksia ja työrauhan tukemiseen liittyvän oppimistehtävän. Oppimistehtävässä sovelletaan konkreettisesti omassa asiakastyössä jotain koulutuksessa opittua ratkaisukeskeistä menetelmää työrauhan tukemiseen liittyen. Tavoitteena on tukea koulutuksessa harjoiteltujen ratkaisukeskeisten menetelmien käyttöä koulujen työrauhaongelmien vähentämiseksi ja jakaa kokeiluista saatuja kokemuksia kollegoiden kesken. Asiakkaana voi olla oppilas tai opettaja. Oppimistehtävien antia puretaan ja syvennetään toisessa koulutuspäivässä.
KOULUTTAJA Kiiski Tiina – KM, erityisopettaja, kouluttaja, työnohjaaja STOry, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija
Miten työrauhaa johdetaan oppilaitoksessa?
KOHDERYHMÄT Koulutus soveltuu joko koulun johtoryhmälle tai koko kaupungin peruskoulujen johtoryhmien yhteiseksi kehittämisilta- tai aamupäiväksi.
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Mitä työrauha on ja mitkä ovat työrauhan rakentamisen tasot?
Kenelle vastuu työrauhan rakentamisesta kuuluu?
Työrauhan johtamisen ”sokeat pisteet”?
Näkökulmia henkilöstön sitouttamiseen (työrauhan rakentaminen)
KOULUTTAJA Kiiski Tiina – KM, erityisopettaja, kouluttaja, työnohjaaja STOry, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija
”Teema koettiin puhuttelevana ja vastasi koulujen tarvetta. Koulut kokivat, että saivat tästä monia ajatuksia ja hyvää konkretiaa oman koulunsa työskentelyyn. Tiinan esitystapa oli selkeä ja porinat välillä tukivat johtoryhmien työskentelyä.”
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala perusopetuspalvelut
Kiiski Tiina – KM, erityisopettaja, kouluttaja, työnohjaaja STOry, ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija
Tiina on erityisopettaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja työyhteisösovittelija. Hänellä on pitkä käytännön kokemus lasten ja nuorten oppimisen tuen suunnittelusta sekä opetustyöstä erityisopettajana. Tiina on toiminut aikaisemmin Niilo Mäki Instituutissa hanketyöntekijänä, kehittäjänä ja kouluttajana oppilaitosten työrauhakysymyksiin liittyen. Nykyään hän työskentelee yrittäjänä paremman työelämän puolesta erilaisten työyhteisöjen ja organisaatioiden parissa. Lisäksi hän kouluttaa perus- ja toisen asteen opetus- ja oppilashuoltohenkilöstöä aiheinaan työrauhan edistäminen oppilaitoksissa sekä opetushenkilöstön ryhmänhallinnan taitojen vahvistaminen. Lisäksi hän opastaa, kuinka ratkaisukeskeisiä menetelmiä voi hyödyntää oppilashuoltotyössä hyvän työrauhan tukemiseksi ja erilaisten haasteiden voittamiseksi.
Kysy lisää tilauskoulutuksista:
Täytä alla oleva lomake ottaaksesi yhteyttä koulutussuunnittelutiimiin tilauskoulutusasioissa.