Hyvinvointia ja turvallisuutta kasvua, oppimista ja koulunkäyntiä tukemalla

Kasvun ja oppimisen varhainen tuki 2017-2018

Tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen henkilöstön laaja-alaista osaamista, pedagogisten työtapojen ja toimintakulttuurin kehittämistä ja kykyä tukea lasten toimijuutta ja osallisuutta varhaisen tuen keinoin. Koulutukset perustuvat viimeisimpään tutkimustietoon.

Koulutusten teemat

Jäsentynyttä tukea levottomille lapsille – konsultaatiomalli päiväkoteihin 2 op

Motorisen oppimisen vaikeudet 2 op ja 1 op

Maahanmuuttajataustaisen lapsen ja perheen (ensi)kohtaaminen, osallisuus ja toimijuus varhaiskasvatuksessa ja alkuopetuksessa 2 op

Koulutukset sisältävät luentomuotoisia lähiopetuspäiviä, verkkotyöskentelyä, konsultatiivista pienryhmätyöskentelyä ja oppimistehtäviä liittyen työyhteisön arjen toimintatapojen kehittämiseen.

Kohderyhmät varhaiskasvatuksen ja erityisvarhaiskasvatuksen moniammatillinen henkilöstö sekä sidosryhmät

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki – toiminnanohjaus, itsesäätely ja käyttäytyminen 2017-2018

Edistetään opetushenkilöstön ryhmänhallintataitoja tarjoamalla välineitä tarkkaavuuden, toiminnanohjauksen, itsesäätelyn ja käyttäytymisen tukemiseen.

Koulutusten teemat

Etsivät-ryhmä; lasten toiminnanohjaamisen tukeminen ryhmässä 3 op

Maltti – tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ryhmämuotoisen kuntoutuksen ja tehostetun tuen toteuttaminen 3 op ja verkkokoulutuksena 3 op

Tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ongelmat koululuokassa – tunnistaminen ja tehostettu, yksilöllistetty tuki 3 op

Toiminnanohjaus, itsesäätely ja oppimisen vaikeudet – miten auttaa? 2 op

Yleinen tuki oppilaiden käyttäytymisen tukemiseen; miten toimia levottoman luokan kanssa 3 op

Check in-Check out (CICO) tehostetun tuen toimintamalli käytösongelmien kohtaamiseen kouluyhteisössä 3 op

Koulutukset sisältävät lähiopetuspäiviä, verkkotyöskentelyä, konsultatiivista pienryhmätyöskentelyä ja oppimistehtäviä liittyen työyhteisön arjen toimintatapojen kehittämiseen.

Kohderyhmät perusopetuksen moniammatillinen henkilöstö sekä sidosryhmät

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki – lukeminen ja TVT 2017-2018

Vahvistetaan perusopetuksen henkilöstön valmiuksia tukea yksilöllisesti oppilaan lukemisen taitoja sekä tukea IT-teknologian hyödyntämistä oppimisen arvioinnin ja tukemisen välineenä.

Koulutusten teemat

Kartläggning av och stödåtgärder vid inlärningssvårigheter i finlandssvenska
skolor och daghem – nytt material för läsning, benämning och uppmärksamhet på kommande 2 op

Lukivaikeudet ja tehostettu tuki perusopetuksen luokilla 1-6 5 op

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kielellisten taitojen tuki 4 op

Tietotekniikkaa erityisopettajan arjessa 2 op

Ekapelin arviointimenetelmät ja niiden käyttö opetuksen tukena 1 op

Lukemisen sujuvuuden harjoittelun tukeminen Ekapelin avulla 1 op

Ekapeli lukemaan oppimisen ja sujuvan lukemisen tukena 3 op

Monilukutaitajaksi vertaistuella 2 op

Ohjelmoinnin pedagogiikkaa 1 op

Koulutukset sisältävät lähiopetuspäiviä, verkkotyöskentelyä, konsultatiivista pienryhmätyöskentelyä ja oppimistehtäviä liittyen työyhteisön arjen toimintatapojen kehittämiseen.

Kohderyhmät perusopetuksen moniammatillinen henkilöstö sekä sidosryhmät

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki – matematiikka, komorbiditeetti ja hahmottaminen 2017-2018

Vahvistetaan perusopetuksen henkilöstön valmiuksia tukea yksilöllisesti oppilaanmatematiikan ja hahmottamisen taitoja sekä huomioida opetuksessa oppilaat, joilla oppimisvaikeudet päällekäistyvät.

Koulutusten teemat

Matematiikan oppimisvaikeusriskin tunnistaminen, varhaisten perustaitojen arviointi, tukeminen ja tuen vaikuttavuuden seuranta 2 op

Yhteenlaskutaidon sujuvuuden tukeminen luokilla 2-4, 2 op

Vähennyslaskutaidon sujuvuuden tukeminen luokilla 2-4, 2 op

Matematiikan perustaitojen tukeminen esi- ja alkuopetusikäisillä 1 op

Matemaattiset oppimisvaikeudet 3-6 luokkalaisilla: kehitys, arviointi ja
tukeminen 5 op, Keinoja tarkkaavuuden, toiminnanohjauksen, lukemisen ja matikan taitojen tukemiseen 4 op

Päällekäistyneet oppimisvaikeudet 1op ja 3op

Hahmottamisen kuntoutus -tunnistamisesta tukeen 5op

Koulutukset sisältävät lähiopetuspäiviä, verkkotyöskentelyä, konsultatiivista pienryhmätyöskentelyä ja oppimistehtäviä liittyen työyhteisön arjen toimintatapojen kehittämiseen.

Kohderyhmät perusopetuksen moniammatillinen henkilöstö sekä sidosryhmät

Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen turvallisuus 2017-2018

Lisätään opettajien valmiuksia tukea oppilaiden hyvinvointia yhteisöllisesti sekä vahvistetaan opettajien omaa ammatillista pystyvyyttä. Koulutukset: Nuorten henkisen hyvinvoinnin haasteita ja tuen mahdollisuuksia koulussa.

Koulutusten teemat

Nuorten henkisen hyvinvoinnin haasteita ja tuen mahdollisuuksia koulussa 3 op

Haastavasti käyttäytyvän lapsen ymmärtäminen kouluympäristössä ja tukitoimien suunnittelu 2 op

Mukava tulla kouluun! – Opin ja onnistun yhdessä 2op

Koulun opetushenkilöstön pystyvyyden tukeminen 1op

Koulutukset sisältävät lähiopetuspäiviä, verkkotyöskentelyä, konsultatiivista ja toiminnallista pienryhmätyöskentelyä ja oppimistehtäviä liittyen työyhteisön arjen toimintatapojen kehittämiseen.

Kohderyhmät perusopetuksen moniammatillinen henkilöstö sekä sidosryhmät