Opetushallituksen hankeavustukset kiusaamisen ja väkivallan ehkäisyyn ja niihin puuttumiseen perusopetuksessa
Opetushallitus on avannut rahoitushaun 19.12.2024-12.2.2025 kiusaamisen ja väkivallan ehkäisyyn ja niihin puuttumiseen perusopetuksessa.
Avustuksen tarkoituksena on tukea, kehittää ja jalkauttaa kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan ehkäisyn ja niihin puuttumisen toimintatapoja ja -malleja. Lisäksi avustuksen tavoitteena on edistää kiusaamisen ja väkivallan ehkäisyn ja puuttumisen eteen tehtävien toimien yhtenäisyyttä ja vaikuttavuutta perusopetuksessa sekä vahvistaa alueellista koordinaatiota. Tarkoitus edistää hallitusohjelman mukaisia toimia turvata jokaisen lapsen oikeus turvalliseen oppimisympäristöön omassa koulussaan.
Avustus myönnetään perusopetuksen opetuksen järjestäjien kehittämishankkeille. Hanke voidaan toteuttaa opetuksen järjestäjien yhteistyöhankkeena tai yksittäisen opetuksen järjestäjän hankkeena. Kehittämis- ja yhteistyöhankkeissa vahvistetaan omaa sekä alueellista työtä näiden ilmiöiden parissa. Avustusta kohdennetaan koulun henkilöstön tietopohjan ja osaamisen vahvistamiseen sekä paikallisten ja alueellisten hyvien käytänteiden ja toimintamallien kehittämiseen ja juurruttamiseen osaksi kouluyhteisön rakenteita. Kehittämisen painopiste tulee olla kiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisevien ja puuttumisen toimintatapojen kehittämisessä ja niiden juurruttamisessa koulun toimintakulttuuriin.
Hankesuunnitelmassa voidaan hyödyntää mm. seuraavia tavoitealueita:
– psykologisen turvallisuuden vahvistaminen kouluyhteisössä
– koulun turvallisen toimintakulttuurin jatkokehittäminen
– konkreettisten ennaltaehkäisevien toimintatapojen kehittäminen
– hyvien käytänteiden ja toimintamallien jakaminen ja juurruttaminen osaksi rakenteita
– koulun henkilöstön tietopohjan ja osaamisen vahvistaminen
– yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja ostrakismin vähentäminen
– turvallisen yhteisön, oppimisympäristön ja toimintakulttuurin kehittäminen
– oppilaiden tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä turvataitojen vahvistaminen
– kodin ja koulun yhteistyön vahvistaminen
– huoltajien osallisuuden vahvistaminen
Avustusta voidaan käyttää henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Opetushallituksen avustus on haettavana 19.12.2024-12.2.2025. Lisätietoja hausta Opetushallituksen sivuilla.
Yhteispeli on tutkimukseen perustuva menetelmä, jonka tavoitteena on tukea koko kouluyhteisön hyvinvointia ja vahvistaa lasten tunne ja vuorovaikutustaitoja ala- ja yhtenäiskouluissa ja vaikuttaa koko koulun toimintakulttuuriin ja johtamiseen käytännönläheisten toimintatapojen kautta. Koulutuksissa koulutetaan opettajia lasten työskentelyn ohjaamiseen, rehtoreita koulun kehittämiseen ja muutosprosessien johtamiseen sekä työyhteisöä aikuisten keskinäisen työskentelyn ja työhyvinvoinnin tukemiseen.
Niilo Mäki Instituutti on toteuttanut Yhteispeli-koulutuksia vuodesta 2016 alkaen 160:lle ala- ja yhtenäiskoululle. Koulutuksiin on osallistunut yli 3000 osallistujaa.
Opetushallituksen julkaisussa “Kiusaamisen vastainen työ kouluissa ja oppilaitoksissa” on Yhteispeli nostettu esiin yhtenä menetelmänä kiusaamisen ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseen ja toimintakulttuurin kehittämiseen liittyen.
Lataa Yhteispelin koulutusesite tästä.
Mikä Yhteispeli on?
Tutkimukseen perustuvia johdonmukaisia, konkreettisia ja käytännönläheisiä työtapoja opettajille ja rehtoreille koulun tavoitteellisen kehittämisen tueksi ala- ja yhtenäiskoulujen arkeen. Tavoitteena on lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukeminen, kouluyhteisön hyvinvoinnin vahvistaminen sekä koulutyötä kuormittavien ongelmien ennaltaehkäisy. Yhteispeliä ovat olleet kehittämässä opettajat, rehtorit, oppilaat ja vanhemmat noin yhdeksän vuoden ajan. Kehittämis- ja tutkimustoiminnan on rahoittanut OKM ja THL ja Ylöjärven kaupunki toimivat yhteistyökumppaneina. Yhteispeli-koulutuksia järjestää Niilo Mäki Instituutti.
Yhteispeli vahvistaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja
- vuorovaikutustaidot: kuuntelu, kertominen, vuorottelu, neuvottelu, avun pyytäminen
- vastuun ja ongelmanratkaisun taidot: toisen kunnioittaminen, yhteisten sääntöjen noudattaminen, ongelman tunnistaminen ja ratkaisu, taito asettaa realistisia tavoitteita
- tunnetaidot: omien ja muiden tunteiden tunnistaminen, nimeäminen ja säätely
Mitä vaikutuksia taitojen tukeminen tuo koulun arkeen?
- luokkailmapiirin paraneminen
- akateemisen oppimisen paraneminen
- taitavampi ristiriitojen ratkaiseminen
- enemmän kaverisuhteita
- parempi itsetunto
- häiriökäyttäytymisen väheneminen
- koti-kouluyhteistyön parempi sujuminen
- opettajien työstressin väheneminen
- koulun kehittämisen paraneminen
Mitä Yhteispeli tarjoaa koululle?
- Vuoden kestävän koulutusprosessin, johon osallistuvat koululta rehtori/apulaisrehtori, muutama syvemmin Yhteispeliin perehtyvä opettaja sekä koulun opetushenkilöstö.
- Rehtori ja Yhteispeliin syvemmin perehtyvät opettajat osallistuvat alueellisiin koulutuksiin lähialueella 3 kertaa vuoden aikana.
- Kouluttaja saapuu kouluttamaan opetushenkilöstöä koululle 3 kertaa vuoden aikana.
Yhteispeli sisältää kolme koulutuskokonaisuutta
- Tunne- ja vuorovaikutustaitoja oppilaille – koulutukset opettajille: Koulutus tarjoaa käytännönläheisiä toimintatapoja lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen sekä sujuvaan kodin ja koulun yhteistyöhön. Opettajien toiminnallisissa koulutuksissa koulutetaan uusia toimintatapoja oppilaiden ja vanhempien kanssa työskentelyyn. Koulutettavat Yhteispelin toimintatavat ovat: tutustumistapaaminen, vanhempainilta, luokkapiiri, teen itse ja teemme yhdessä.
- Hyvinvointia kouluyhteisöön – koulutukset rehtoreille: Koulutuksesta rehtorit saavat tukea koulun kehittämisprosessin johtamiseen sekä hyvinvoivan kouluyhteisön luomiseen. Koulutettavat Yhteispelin toimintatavat ovat: YS- ajan suunnittelu, koulun kehittäminen, työyhteisökokous, pikkukurssit ja huoltamo.
- Vuorovaikutteisia työtapoja yhdessä työskentelyyn opetushenkilökunnalle: Työyhteisökoulutuksissa keskitytään opetushenkilökunnan keskinäiseen toimintaan, työssä oppimiseen ja työhyvinvoinnin vahvistamiseen. Koulutukset ovat toiminnallisia ja niissä koulutetaan työyhteisölle yhteiseen työskentelyyn ja työssä oppimiseen suunniteltuja Yhteispelin toimintatapoja: työyhteisökokous, huoltamo ja pikkukurssit.
Yhteispeli tilauskoulutuksena – Esimerkkikoulutus 6:lle koululle
- Tunne- ja vuorovaikutustaitoja oppilaille – koulutukset opettajille: käytännönläheisiä toimintatapoja lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen ja sujuvaan kodin ja koulun yhteistyöhön. (3 koulutuspäivää, 2-5 opettajaa/koulu)
- Hyvinvointia kouluyhteisöön – koulutukset rehtoreille: tukea koulun kehittämisprosessin johtamiseen ja hyvinvoivan kouluyhteisön luomiseen. (3 koulutuspäivää, rehtori ja rehtori ja yksi opettaja, joka edustaa koulun opetushenkilökuntaa/koulu)
- Vuorovaikutteisia työtapoja yhdessä työskentelyyn opetushenkilökunnalle: keskitytään opetushenkilökunnan keskinäiseen toimintaan, työssä oppimiseen ja työhyvinvoinnin vahvistamiseen. (3x2h koulutusta YS-ajalla oman koulun opetushenkilökunnalle)
- Mikäli tilauskoulutus halutaan toteuttaa esim. 10-20 koululle, on rehtoreiden koulutusryhmiä silloin hyvä olla kaksi ja opettajien koulutusryhmiä 2-3 (riippuen koulujen määrästä ja kuinka monta opettajaa kukin koulu lähettää koulutuspäiviin).
“Kaikkea kokeillaan ja sitten jätetään käyttöön hyväksi havaittu sisältö. Voi olla, että jää käyttöön ihan kaikki!! Mahtava kokonaisuus, joka ei arjessa vaadi euroja.”
“Joka kerralta on jäänyt jotain hyödyllistä, käytännönläheistä taskuun. Yhteispelin toimintamallit on mitoitettu istumaan koulun arkeen.”
“Tärkeiden asioiden äärellä oltiin ja tästä saa taas omaan työhön valtavasti uusia työkaluja.”
“Koulutus tarjoaa konkreettisia ja valmiita toimintamalleja, joita voi soveltaa suoraan omaan ryhmäänsä. Tämä erittäin hienoa! On helppo lähteä kokeilemaan koulutuspäivän ideoita luokkaansa.”
“Saamme kehitettyä koulun toimintatapoja ja lisäämme täten työhyvinvointia.”
Yhteistyön lisääntyminen, ys-ajan suunnitelmallisuuden paraneminen, työhyvinvointi. Kiitos!
“Uudet toimintatavat lisänneet yhteisiä keskusteluja ja osallisuutta. Koulutus on hyvin suunniteltu ja käytännönläheinen.”
Lue lisää: koju.nmi.fi/yhteispeli-koulutukset
Kysy lisää Yhteispelistä tilauskoulutuksena!
maria.haakana@nmi.fi tai maria.rintanen@nmi.fi
Täytä alla oleva lomake ottaaksesi yhteyttä koulutussuunnittelutiimiin tilauskoulutusasioissa.
