LeKe-mallin tausta

Leikitään ja keskitytään (LeKe) -menetelmä pohjautuu Uudessa-Seelannissa kehitettyyn ENGAGE-malliin, jonka tavoitteena on vahvistaa lasten itsesäätelyn ja toiminnanohjauksen taitoja ohjatun leikin avulla. Suomessa LeKe-toiminnan kehittäminen on toteutettu Niilo Mäki Instituutissa kahdessa vaiheessa STEA-rahoitteisten hankkeiden kautta.

LeKe perheille -hanke toteutettiin 2017–2020 ja siinä kohderyhmänä olivat 3–5-vuotiaiden lasten vanhemmat. Mukana oli 90 perhettä Jyväskylästä, Rovaniemeltä ja pääkaupunkiseudulta. Toiminnasta tehtiin myös vaikuttavuustutkimus, jossa LeKe-interventioon osallistuneiden lasten tarkkaavuuteen, ylivilkkauteen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen liittyvät ongelmat vähenivät vanhempien arvioimana, ja vaikutukset säilyivät 3 kuukauden seurannassa. LeKe perheille -menetelmä on saanut Itlan menetelmäarviossa arvosanan: 5/5 – vahvaa vaikuttavuustutkimusta: https://journal.fi/kasvuntuki/article/view/177488/119500

LeKe yhdessä -hanke toteutettiin 2020–2023 ja siinä LeKe-menetelmää sovellettiin varhaiskasvatukseen. Mukana oli 11 päiväkotia, noin 40 kasvattajaa ja yli 500 lasta. Toiminnassa korostui yhteistyö varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä perheiden kesken. Myös tästä vaiheesta tehtiin vaikuttavuustutkimus.

Miksi itsesäätelyä harjoitellaan?

Itsesäätely tarkoittaa käyttäytymisen, ajattelun ja tunteiden säätelyä tilanteen ja tavoitteiden mukaisesti. Se rakentuu kolmesta peruspilarista:

  1. Suunta: normit, säännöt ja tavoitteet.
  2. Motivaatio: halu toimia näiden mukaisesti.
  3. Kapasiteetti: taidot ja kyvyt toiminnan toteuttamiseen.

Varhaislapsuudessa (3–5 v.) itsesäätely kehittyy nopeimmin, ja harjoittelu juuri tässä iässä on erityisen tehokasta. Haasteita voi näkyä esimerkiksi tarkkaavuuden ylläpitämisessä, impulssien hallinnassa, ohjeiden muistamisessa tai joustavuudessa siirtymätilanteissa. Varhaiset vaikeudet voivat heikentää lapsen osallistumista leikkiin ja oppimiseen sekä lisätä pettymyksiä ja kuormitusta arjessa.

Tarkkaavuus ja toiminnanohjauksen ydintaidot

Toiminnanohjauksen taidot rakentuvat useista toisiaan tukevista osa-alueista. Tarkkaavuus tarkoittaa kykyä suunnata huomio oikeaan asiaan, valita olennainen ja ylläpitää keskittymistä. Inhibitio puolestaan liittyy reaktioiden ja ajatusten hillitsemiseen sekä häiriötekijöiden poissulkemiseen. Työmuisti mahdollistaa tiedon lyhytkestoisen tallentamisen ja prosessoinnin, mikä on tärkeää esimerkiksi ohjeiden muistamisessa ja tehtävien vaiheiden hallinnassa. Joustavuus näkyy taitona siirtää tarkkaavuutta, vaihtaa toimintatapaa ja tarkastella asioita eri näkökulmista.

Näiden taitojen rinnalla tunteiden säätely on olennainen osa lapsen itsesäätelyä. Toiminnanohjauksen taidot auttavat lasta säätelemään sekä käyttäytymistään että tunteitaan niin neutraaleissa kuin voimakkaasti kuormittavissakin tilanteissa. Harjoittelua tarvitaan erityisesti silloin, kun lapsi kohtaa pettymyksiä, epäonnistumisia tai jännittäviä ja innostavia hetkiä. Samalla harjoitellaan taitoja, joiden avulla omaa tunnetilaa voi rauhoittaa ja palauttaa tasapaino arjen tilanteissa.

Toiminnanohjausta voidaan kehittää harjoittelulla

Kansainvälisesti ja Suomessa tutkimukset osoittavat, että toiminnanohjausta voidaan kehittää kohdennetulla, leikkiin perustuvalla harjoittelulla. Tärkeää on harjoittelun riittävä intensiteetti (toisto ja tiheys), harjoittelun sisällyttäminen arkeen, taitojen eteneminen asteittain lapsen lähikehityksen vyöhykkeellä sekä sosiaalinen vuorovaikutus ja onnistumisen kokemukset. Leikkiin perustuvan harjoittelun vaikuttavuus on yhdessä tutkimuksessa osoittautunut yhtä suureksi kuin esimerkiksi strukturoitu vanhempainohjaus, ja hyötyjä on havaittu myös ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla.

Suomessa LeKe-toimintaan osallistuneiden lasten vanhemmat raportoivat lasten itsesäätelyn vaikeuksien vähenemistä (aggressiivisuus, ylivilkkaus, tarkkaavuuden ongelmat). Päiväkodeissa kasvattajien arvioissa ei nähty samanlaisia muutoksia, mutta LeKe vähensi vanhempien kokemaa vanhemmuuden stressiä välillisesti lapsen aggressiivisen käyttäytymisen vähenemisen kautta.

Miten toiminnanohjauksen vaikeudet näkyvät päiväkodin arjessa?

Toiminnanohjauksen haasteet voivat näyttäytyä monin tavoin varhaiskasvatuksen arjessa. Inhibition vaikeudet näkyvät esimerkiksi levottomuutena piirihetkillä, vaikeutena lopettaa kesken oleva toiminta tai hillitä omia reaktioita. Lapsi saattaa puhua päälle leikkitilanteissa, poukkoilla aiheesta toiseen, toimia suunnittelemattomasti ja ennakoimattomasti tai ajautua usein ristiriitatilanteisiin. Myös oman vuoron odottaminen ja toiminnan ääreen rauhoittuminen voivat olla hankalia.

Tarkkaavuuden ja työmuistin haasteet puolestaan ilmenevät siten, että lapsen voi olla vaikea keskittyä aikuisten ohjeiden antoon, tai ohjeet saattavat unohtua nopeasti, vaikka lapsi olisikin kuullut ja ymmärtänyt ne. Lapsi saattaa usein kysyä ”Mitä piti tehdä?”, ja hän saattaa vaikuttaa poissaolevalta yhteisissä hetkissä.

Joustavuuden haasteissa lapsen voi olla erityisen vaikea irrottautua leikistä siirtyäkseen seuraavaan toimintoon, tai hänen voi olla hyvin vaikea ottaa muiden näkökulmaa huomioon.Muutosten hyväksyminen voi olla vaikeaa, ja lapsi voi väsyä päivän mittaan niin, että pienikin vastoinkäyminen saa aikaan voimakkaan reaktion.

LeKe varhaiskasvatuksessa – miten se toteutetaan?

LeKe varhaiskasvatuksessa rakentuu useista toisiaan täydentävistä vaiheista:

  • Perustoiminta sisältää 6 viikon ajan päivittäisiä leikkihetkiä (n. 15 min/päivä), joissa kaikki lapset osallistuvat sääntöleikkeihin yhdessä aikuisten kanssa. Leikkien kautta harjoitellaan toiminnanohjausta myönteisessä ilmapiirissä ja lapset saavat kokemuksen yhdessä sääntöleikkien leikkimisestä. Pääpaino aikuisella on toiminnanohjauksen taitojen havainnointi ja harjoittelun ja leikkimisen ilon mahdollistaminen.
  • Vanhempainillassa vanhemmat saavat tietoa toiminnanohjauksesta ja itsesäätelystä ja siinä jaetaan myös kuulumisia leikkitoiminnasta ja käytännön vinkkejä kotona toteutettavaksi. Vanhemmat pääsevät myös kokeilemaan LeKe-leikkejä.
  • Plussaryhmät ovat pienryhmiä (4–7 lasta, 1–2 aikuista) lapsille, jotka hyötyvät yksilöllisemmästä ja pitkäkestoisemmasta harjoittelusta. Lapset valitaan plussaryhmään perustoiminnassa kertyneen havaintomateriaaliin sekä aiemman tiedon perusteella. Lapsi voi hyötyä lisätuesta yhdessä tai useammassa taidossa, esim. paikallaan pysymisessä, tarkkaavaisessa kuuntelemisessa tai tunnekuohun hillitsemisessä. Pienryhmästä voi olla hyötyä sekä hyvin vauhdikkaille että omissa ajatuksissaan oleville lapsille. Ryhmissä keskitytään vahvistamaan toivottua toimintaa ja mahdollistamaan onnistumisia.  
  • Ylläpitovaihessa uusia leikkejä otetaan käyttöön, mutta kolme periaatetta pysyvät: leikeissä tarvitaan toiminnanohjaustaitoja, säännöt ovat selkeitä ja muunneltavissa, ja vaikeustasoa voidaan joustavasti säätää. LeKe-viestinnässä perheille vanhempia pyritään osallistamaan LeKe-toimintaan ja he saavat tietoa toiminnanohjauksesta ja itsesäätelystä. Heille jaetaan myös kuulumisia koko ryhmän leikkitoiminnasta sekä henkilökohtaisia kuulumisia pienryhmän leikkitoiminnasta.

Aikuisen roolina LeKe-leikeissäon olla aktiivinen osa leikkiä. Hän luo myönteisen ilmapiirin, kannattelee ja ohjaa lapsen toimintaa, havainnoi taitojen kehittymistä (tarkkaavuus, työmuisti, inhibitio, tunnesäätely) ja antaa rakentavaa palautetta. Keskeistä on harjoittelun ilo ja onnistumisten mahdollistaminen.

Leikitään ja keskitytään -menetelmä tukee lasten itsesäätelyn kehitystä varhaiskasvatuksessa. Kun lapsen toiminnanohjaustaidot vahvistuvat, arjen haasteet vähenevät ja oppimisen sekä vuorovaikutuksen mahdollisuudet lisääntyvät. Leikki tarjoaa lapselle luonnollisen ja innostavan tavan harjoitella taitoja, jotka ovat tärkeitä sekä koulupolulla että elämässä laajemmin.

Tutustu tuleviin LeKe-koulutuksiin:

LEIKITÄÄN JA KESKITYTÄÄN (LEKE) perheille – pienten lasten toiminnanohjauksen vahvistaminen 30.10.2026 Helsinki ja 19.3.2027 webinaari

Leikitään ja keskitytään – itsesäätelyn ja toiminnanohjauksen tukeminen varhaiskasvatuksessa, 14.1. ja 17.5.2027 webinaarit

LEIKITÄÄN JA KESKITYTÄÄN (LEKE) varhaiskasvatukseen – pienten lasten toiminnanohjauksen vahvistaminen -verkkokoulutus

KUMMI 22. Leikitään ja keskitytään varhaiskasvatuksessa – Toimintamalli toiminnanohjauksen tukemiseen

Tutustu LeKe:n tutkimusjulkaisuihin:

https://bulletin.nmi.fi/2022/06/07/leikitaan-ja-keskitytaan-tukea-itsesaatelyyn

https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_97202

https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_89218

https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_71767

Lue lisää Leikitään ja keskitytään -hankkeista: https://www.keskitytään.fi/