Osa 3. Lukeminen takkuaa ja kirjaimet hyppivät – miten lukivaikeuden kanssa pärjää?

Aino Elomäki: Moikka moi ja tervetuloa uuteen jaksoon tänne Niilo Mäki Instituutin Oppimisvaikeus-podcastiin. Miun nimi on Aino Elomäki ja olen psykologi ja toimittaja. Aika monesti, kun puhutaan oppimisvaikeuksista, niin puhutaan lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksista. Luki eli lukemisen ja kirjoittamisen pulmat ovat aika yleinen oppimisvaikeus ja ne ovat ehkä monelle tutuin myös. Moni tietää minkälaisia piirteitä siihen voi liittyä, esimerkiksi että kirjaimet hyppivät sinne tänne, luetun ymmärtäminen on tosi vaikeaa tai kirjoittaminen ei vaan kerta kaikkiaan onnistu. Mutta miten lukivaikeus vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen, mitä vanhemmat monesti huomaa, kun lapsen oppimisvaikeutta aletaan tutkia ja riittääkö tekstaaminen kirjoitusharjoitteluksi? Näitä kysymyksiä me pohditaan tänään ja vieraana mulla on tänään psykologian tohtori ja pari- ja perheterapeutti Ulla Leppänen. Ulla työskentelee psykologina Jyväskylän kaupungin ja Niilo Mäki Instituutin lastentutkimusklinikalla, jossa hän arvioi ja kuntouttaa lasten ja nuorten oppimisvaikeuksia. Tervetuloa Ulla.

Ulla Leppänen: Kiitos

Aino: Myöhemmin tässä jaksossa kuullaan Markku Kytömäen kertomus siitä miltä oma oppimisvaikeus on tuntunut ja miltä taas vanhemman näkökulmasta lapsen oppimisvaikeudet  on näyttäytynyt.

Aino: Luki-vaikeus on monelle ehkä tutuin oppimisvaikeus, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa, jos lapsella tai nuorella on vaikeuksia lukemisessa tai kirjoittamisessa?

Ulla: Ajatellaan, että luki-vaikeus tarkoittaa sitä, että tavanomaisesta kouluopetuksesta huolimatta ensimmäisten kouluvuosien aikana lapsella on selkeitä vaikeuksia oppia just sitä tarkkaa, sujuvaa lukutaitoa tai sitä oikeinkirjoitustaitoa.

Aino: Eli se opetus siihen vaaditaan, että ei voi ajatella, että on luki-vaikeus, jos ei ole vielä saanut opetusta tai ei ole saanut esimerkiksi kunnollista opetusta. Mistä lukivaikeudet sitten johtuvat?

Ulla: Luki-vaikeuksien syitä on tutkittu aika paljon ja tutkimuksissa on todettu, että niillä ihmisillä joilla lukemisessa ja kirjoittamisessa on haasteita, niillä on aivotasolla todettu erilaisuutta, esimerkiksi semmoisella aivoalueella mikä osallistuu äänteellisen tiedon käsittelyyn.

Aino: Onko mahdollista, että jollakulla olisi vaikeuksia pelkästään lukemisessa tai pelkästään kirjoittamisessa?

Ulla: Kyllä, voi ajatella, että jos puhutaan lukemisen sujuvuudesta niin siellä taustalla yleensä on erityisesti hitautta siinä nopeassa mielestä hakemisessa ja se ei välttämättä oikeinkirjoitukseen vaikuta, ja sitten toisaalta tarkan lukutaidon ja tarkan oikeinkirjoitustaidon taustalla on erityisesti kyky kuulla, että minkälaisesta äänteistä sanat koostuu ja voi olla niin, että se vaikeus on esimerkiksi jommassa kummassa näistä taustataidoista, jolloin se vaikeuskin saattaa olla vaan esimerkiksi siinä, että lukemisen sujuvoituminen käy verkkaisemmin tai sitten vaikeus voi olla siinä, että sanojen oikein kirjoittaminen on tosi hankalaa.

Aino: Eli on mahdollista esimerkiksi, että lapsi lukee ihan OK sujuvasti vaikkapa ihan mielelläänkin, mutta sitten kun pitäisi alkaa kirjoittamaan, niin sitten kirjaimet siellä pomppii tai vähän ehkä toisinpäinkin?

Ulla: Kyllä.

Aino: Miten vanhemmat voi tunnistaa, että lapsen tai nuoren pulmat liittyvät nimenomaan lukemiseen tai kirjoittamiseen?

Ulla: Jos ajatellaan vaikka aikaa ennen ensimmäistä ja toista kouluvuotta, niin monet vanhemmat kuvaavat, että omaa lasta ei ole semmoinen riimittely tai sanoilla tai kielellä leikittely kiinnostanut ja ei ole välttämättä ollut innostusta kuunnella esimerkiksi satuja, että ne on semmoisia monesti mitä vanhemmat saattaa huomata jo ennen, esimerkiksi esikouluakin, mutta sitten esikouluaikana siinä on monesti sitä, että kun siellä harjoitellaan vaikka kirjaimia, niin se on jotenkin kovin vaikeaa ja työlästä ja semmoista, mikä ei lasta oikein kiinnosta, niin se on kanssa yks merkki, minkä vanhemmatkin saattavat huomata.

Aino: Eli se saattaa näkyä myös semmoisena, että se ei innosta niin paljoa, koska se on jotenkin vaikeaa?

Ulla: Kyllä, ja ei ole tavallaan sitä kiinnostusta suuntautua edes siihen kielelliseen maailmaan. Ja kouluiässä vanhemmat kuvaavat sitä, että he jotenkin siellä kotona läksytilanteissa huomaavat just sitä, että se on kauhean raskasta ja työlästä se lukeminen tai niihin lukuläksyihin tarttuminen ja motivaatio tai kiinnostus siihen, että lukisi vaikka vielä jotain vapaa-ajalla ihan omasta tahdosta, niin semmoista innostusta ei meinaa oikein lapsessa herätä, tai että kaikki kirjoitustehtävät ovat semmoisia, että niistä tulee kiukkua ja harmia ja ei meinaa sujua.

Aino: Kun me juteltiin tästä aiheesta etukäteen, niin sanoit silloin, että monesti kun lapsi tulee tutkittavaksi oppimisvaikeuksien varalta, niin silloin ne ovatkin vanhemmat, jotka saavat semmoisen ison ahaa-elämyksen, niin mistä tässä on oikein kysymys?

Ulla: Minä ajattelen, että siinä tavallaan voi olla monenkinlaisesta asiasta kyse, mutta se monesti liittyy joko siihen, että vanhempi siinä kun ollaan tarkasteltu sitä ja tutkittu sitä, että mistä ne lapsen haasteet johtuu, ja käydään näitä keskusteluja sitten yhdessä, niin se ahaa-elämys voi olla vanhempien ”No nyt minä ymmärrän, että miksi se on niin vaikeaa ja nyt minä ymmärrän, että se ei olekaan sitä, että lasta ei vaan huvita, vaan siellä on oikeasti tämmöisiä syitä, minkä takia näiden taitojen oppiminen on haastavaa minun lapselle”. Mutta sitten ehkä se toinen ahaa-elämys, mikä yllättävän usein tulee liittyy siihen, että tiedetään myös että lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet on aika vahvasti perinnöllisiä ja useasti niin, että joko lapsen jommallakummalla vanhemmalla, molemmilla vanhemmilla tai joillakin lähisukulaisia on vastaavankaltaisia vaikeuksia, niin niissä keskusteluissa tulee semmoisia tilanteita, missä vanhempi sanoo, että kun sinä kerroit minun lapsen näistä haasteista ja kuvasit sitä, niin ihan kuin olisit puhunut minusta. Tai tulee niitä kommentteja, että ”No nyt minä ymmärrän, minulla ollut tuo ihan sama.”, että sillä tavalla jotenkin minä ajattelen, että aika iso oivallus tai jotenkin iso ymmärrys voi syntyä sitten näissä tilanteissa myös vähän silleen välillisesti vanhemmallekin, että hänkin saa jotenkin sen, mikä on ehkä ollut joku haaste, mitä ei ole kovin paljon silloin joitakin kymmeniä vuosia sitten lähdetty edes miettimään ja ymmärtämään, ja nyt saakin jotenkin sitä muotoa ja niitä sanoja, mistä tässä onkin kyse minunkin kohdalla.

Aino: Eli vanhempi saattaa itsekin huomata esimerkiksi, että okei, minullakin on selkeästi ollut jonkinlaisia lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia esimerkiksi?

Ulla: Kyllä

Aino: Juttelin tätä jaksoa varten Markku Kytömäen kanssa. Markulla on itsellään oppimisvaikeus, jonka hän huomasi silloin, kun lapset tuli tutkimuksiin, jossa selvitettiin heidän oppimisvaikeuksia. Markku kertoi vähän omasta kokemuksesta sekä siitä, että miltä se tuntuu vanhemman näkökulmasta, kun lapsella on oppimisvaikeus.

Markku Kytömäki: Koulunkäyntihän meni sillä tavalla, että kielet oli heikkoja ja sitten tämmöisissä matemaattisissa aineissa pärjäs hyvin. Eikä sitä koulumaailma sillon tuntenu mitään tämmöstä. Kukaan ei sanonu, että Markku sulla oppimisvaikeus. Kyllä muistan kielissä sen, että jos meinas ruotsin sanat opetella ulkoa, niin ne piti ihan kirjain kirjaimelta opetella ulkoa. Ja hirvee työ oli. Mutta sitte, kun on noita erilaisia kouluja käyty, niin jossain vaiheessa jotkut opettajat rupes sanomaan, että “Hei Markku, sun tää tarina pomppii ja tästä puuttuu sanoja.  Miten sä oot tähänkin yhteen sanaan kirjottanu niinku kolmen eri sanan osia”. Sitten pikkuhiljaa rupes tulemaan sillä tavalla, että no näinhän se on. Ja sitten työkaveritkin sanoi, että “Ei sitä niin lausuta” ja “Lausuppas näin.” Mielestäni kerroin kaikki kirjaimet, mitä siinä paperissa oli ja silti lausuisin sen väärin. Oli aivan mystistä, että lukeeks siinä muka niin. Lapsena ei todettu mitään. Määhän oon jo ikäni käyny kaikenmaailman kouluja ja ollu semmosta opiskelua, mutta ei sitä minulla ole todettu. Mutta kun lapset tuli tähän Instituuttiin, tähän tutkimusprojektin päästiin, ja ne oli semmoissa aivotutkimuksessa tuolla yliopistolla, niin sillon tajusin itekki, että onhan mulla ollu ihan nää samat oireet. Kyllä näkee tavallaan omassa lapsessa itteni ja ne vaikeudet. Minä ainaki tän asian tiimoilta oon hyvin tavallaan mielissään siitä, että on ollu mahollisuus, kun tää avannut tietoa, että ne vaikeudet onki johtunu tämmösestä oppimisvaikeudesta. Nykyään mä käytänkin semmosia tapoja oppia, mitkä oon kokenut tässä elämäni aikana, että miten mä opin.

Peruskoulu tavallaan meni niinkuin se meni. Myöhemmässä vaiheessa olen huomannut, että jos ihmisellä on vaan motivaatio johonkin asiaan ja halu oppia, niin kyllähän se niinku opettelee. Toiset oppii sen lukemalla, toiset oppii sen tekemällä, toiset oppii kuuntelemalla, ja jokaisella on se oma tapa kerätä se tieto itelleen. Kun mentiin ammattikouluun ja näihin muihin kouluihin, siihen rupes tulee enemmän sitä tekemistä ja semmosta, että saikin ite ottaa asiasta selvää, ja sillon sitä oppimista tavallaan niinku ohjas enemmän se motiivi.

Aino: Onko sulla vinkkiä tai jotakin mitä haluaisit sanoa muille vanhemmille, joilla on lapsia, joilla on oppimisvaikeuksia.

Markku: Joo siinä tavallaan pitää olla semmonen avoin ja malttia. Ja sitten, jos se vaatii siltä lapselta kovaa työtä, niin aikuisille sanoisin, se vaatii myös aikuiseltakin kovaa työtä olla mukana siinä. Se on niin helppo luovuttaa ja antaa sen lapsen ite yrittää tulla toimeen siinä. Et kyllä se meillä ainakin niin tää poika kellä on enemmän sitä oppimisvaikeutta, niin aina läksyt pitää tarkastaa, aina olla mukana siinä hommassa, aina kattoo ja kuunnella ku se lukee niitä asioita, koska ne on niitä vaikeita asioita ja itekki muistan koulussa sen, että ei sitä ruotsia, eikä niitä vaikeita aineita tullu luettua, ku olevinaan niistä ei ymmärtäny mitään. 

Aino: Onko sulla jotakin viestiä lapselle tai nuorelle jolla on oppimisvaikeus joka mietti, että ei tästä nyt tuu yhtää mitää ja on ihan hirveen vaikeeta?

Markku: No on. Semmonen, että ei kannata lannistua. Eikä se oo mikään tämmönen vika. Se on enemmän tämmönen ominaisuus. Maailma on täynnä menestyviä ihmisiä, joilla on näitä oppimisvaikeuksia ja tota parjää hyvin elämässä, että ei kannata sen taakse jäähä eikä murehtia. Tietysti vaatii ehkä enemmän työtä ja niiden asioiden opiskelua. Mutta ei siinä kannata jäädä murehtimaan sitä asiaa, että ku se on vaan ominaisuus.

Aino: Mitä vanhemmat voivat tehdä, jotta he saisivat lapsen innostumaan lukemisesta ja lukemisen harjoittelusta, jos se taito alun perin on vähän hukassa ja tuntuu vaikealta?

Ulla: Ajattelen, että tokihan esimerkiksi vanhemman oma esimerkki on ihan tosi merkityksellinen. Eli jos vanhempaa yhtään kiinnostaa kirjat, lukeminen, lehtien lukeminen, niin se olisi semmoista, mitä myös lapsi näkisi siellä arjessa, ja se olisi jotain semmoista, mistä vanhempi vähän juttelisi ja kertoisi, että mitä kaikkea se hänelle merkitsee, minkälaisia asioita ja ajatuksia sitä kautta hän on itselleen saanut. Sitten tietenkin se, että vaikka vähän yhdessä lukien tai ihan sillä, että vanhempi vaikka vielä lukee iltasatua tai auttaa vaikka nyt kokeisiin harjoittelussa sillä, että lukee niitä kappaleita. Kaikki yhdessä lukeminen on sitä, mikä jotenkin lisää sitä todennäköisyyttä, että sieltä tulee niitä lukukokemuksia lapselle, mitkä herättävät sitten ehkä sitä omaakin kiinnostusta.

Aino: Entä sitten, jos lapsi lähtökohtaisesti ei ole oikein innostunut tuosta ja ei oikein haluaisi vaikkapa kuunnella iltasatuja tai osallistua kirjan lukemiseen, niin mitä vanhempi voi sitten tehdä?

Ulla: Joo, se on aika haastava tilanne usein, mutta siinä yksi keino ainakin on se, mitä vanhemmat paljon käyttääkin, että siinä olisi jotenkin se lapsi erityisen aktiivisessa roolissa silloin kun lähdetään miettimään mitä me luetaan: Tehdään yhdessä kirjastoreissu, haetaan sieltä vaikka 30 kirjaa ja käytetään aikaa siihen, että sieltä löytyy sitten se yksi, mikä sitä lasta innostaa ja on semmoinen, mihin hän olisi valmis tarttumaan. Eli ehkä just sillä, että sitä yritetään kaikin keinoin kohdentaa niihin lapsen omiin kiinnostuksen kohteisiin ja siinä jotenkin se lapsen oma kiinnostus ja se halu saada vaikka lisää tietoa jostain aiheesta voisi kääntää sen niin, että sitten se lapsi alkaakin vähän edes kiinnostamaan.

Aino: Jos on vaikka avaruudesta innostunut lapsi, niin sitten jotakin rakettikirjoja, ja sitten taas, jos on vaikka pieni lapsi ja hänellä olisi joku rakas pehmolelu tai muu tämmöinen josta hän tykkää, niin voisiko sitten yrittää etsiä kirja, jossa joku samanlainen hahmo ja sitten jotenkin näytellä sillä lelulla sitä tarinaa, voisiko sellainen auttaa?

Ulla: Ihan varmasti kaikki, mielikuvitushan siinä on, kannattaa ehdottomasti kokeilla ihan villeimpiäkin ideoita, että mistä sitten lapsi saattaisi innostua! Onhan toisaalta paljon lapsia, jotka esmerkiksi TV-ohjelmien tekstityksiä lukemalla saa lukutaidon sujuvoitumisen nytkähtämään aika paljonkin eteenpäin. Kun löytyy se sarja mikä kiinnostaa tai on se sarja mitä kaikki muutkin katsovat, niin siinä on se motivaatio niin kovaa, että sitten jotenkin lähdetään niitä tekstityksiäkin kahlaamaan läpi. Jotkut tekevät ihan sitäkin, että nauhoittaa niitä ohjelmia ja pistää sitten pauselle aina siinä vaiheessa, kun tulee pitkät tekstitykset tai vaikeita sanoja niin että saa kuitenkin sitä juonesta kunnolla kiinni. Eli siinäkin voi monenlaista kokeilla, mikä sitten auttaa.

Aino: Eli kiinnostuksen kohde mukaan ja sitten myös jotenkin se tahti sellaiseksi riittävän rauhalliseksi, että ei edetä liian nopeasti, jos se lukutaito on vielä aika hidasta. Entä sitten, jos ollaan tehty jo tällaista motivointityötä ja asenne alkaa ehkä vähän parantua lukemista ja kirjoittamista kohtaan, niin mitkä ovat sitten konkreettiset keinot, joilla vanhemmat voivat kotona tukea lukemisen ja kirjoittamisen kehittymistä?

Ulla: Ajattelen, että jos mietitään lukemista, niin siinä olennaisin on se, että etenkin vanhempi tukee siinä, että lapsi lukisi mahdollisimman paljon. Se lukutaito sujuvoituu sillä lukemisella, ja siinä just nämä tämmöiset, että luetaan vaikka yhdessä joitakin vapaa-ajan kirjoja, missä lapsi pääsee jotenkin nopeammin juoneen kiinni ja saa ideaa siitä, että mistä tämä kertoo. Niin siinä esimerkiksi vanhempi voi paljonkin auttaa, että jotenkin just sitä innostusta herättää ja yhdessä voidaan lukea vaikka jotain leivontaohjeita tai polkupyörän korjausopasta, ettei se jäisi pelkästään sen lapsen oma-aloitteisuuden varaan se vapaa-ajan lukeminen, vaan vanhempi yrittäisi sen mitä pystyy ja on tukemassa sen mitä arjen kiireiltä ehtii.

Aino: Kannattaako vanhemman siis olla mukana miettimässä, että mitä kaikkea voisi lukea, mihin voisi yhdistää sitä lukemista ihan niistä perus arjen toiminnoista?

Ulla: Kyllä, siis ehdottomasti ja just minä ajattelin, että esimerkiksi ne yhteiset kirjastoreissut ovat semmoisia, missä vanhempi ja toki myös kirjaston työntekijät mielellään auttamassa, kun vaan tietää, mitä lähdetään hakemaan. Kirjoittamisen osalta minä ajattelen, että tarkan kirjoittamisen yksi keskeisin tukikeino on se, että lapsi malttaisi rauhassa tavuttaa sanat, kun hän kirjoittaa ne. Se on tietenkin semmoinen, missä vanhemman rooli on enemmän muistuttaa siitä, että ottaisi sen oman tavuttamistyökalun käyttöön ja muistaisi hyödyntää sitä sitten kun kirjottaa. Mutta tokihan kirjoittaa voi vaikkapa kauppalistoja tai mummolle postikorttia. Siinäkin on taas se, että voi käyttää luovuutta ja miettiä, että mikä tahansa semmoinen keino, mikä jotenkin saa siitä pois sitä tuntua, että me harjoitellaan tai nyt on tämmöinen treeni, niin kaikkea semmoista kannattaa lapsen kanssa yhdessäkin miettiä, että mitä voisi kokeilla.

Aino: Joku joulupukin toivelistan kirjoittaminen on kyllä oikein hyvä idea. Mitenkäs sitten jos tuntuu, että on tosi vaikeaa saada lapsia lukemisen pariin ja hän ei oikein meinaa innostua, vaikka etsisi kirjoja jostain omasta lempiaiheesta, niin voiko tässä jotenkin hyödyntää sitä, kun monet lapset tykkää ruutujen katselemisesta aika paljon, niin saako siitä mitään apua? Onko mitään pelejä tai muuta ruudun välityksellä löytyvän matskua, jota voisi käyttää?

Ulla: Jos ajatellaan ihan perusmenetelmiä, niin esimerkiksi Ekapeli-sovellus, missä harjoitellaan sitä peruslukutaitoa, niin se on yks semmoinen, mikä on just aika monia lapsia motivoinut ja saanut lukutaitoa liikahtamaan eteenpäin. Ja sitten tietenkin ajattelin, että kannattaa opettajilta kysellä vähän vinkkejä, että monesti vaikka koulun sivuillakin saattaa olla jotain semmoisia pelejä, mitä lapsi voi hyödyntää. Siinäkin minä ajattelen, että jotta saa sen harjoittelun käyntiin ja alkuun, niin siinä on tosi tärkeää vanhemman olla sitten tukena.

Aino: Voisiko kokeilla sellaista, että jos ne perus kirjat eivät vielä innosta, mutta on joku intohimon aihe, vaikka hevoset, niin sitten lähtisi lapsen kanssa yhdessä esimerkiksi googlettamaan hevosaiheisia asioita ja saisi ehkä silleen yhdessä luettua jotain vaikkapa ruudulta?

Ulla: Kyllä. Tosi paljonhan nykypäivänä lapset ovat tableteilla ja kännyköillä ja varmaan sitä kautta jonkin verran tulee sitä lukemista, mutta kyllä se voi olla erityisen motivoivaa, että jos on spesifi kiinnostuksen kohde, niin sitten voi siitä hakea tietoa. Ja monelle voi olla miellyttävämpi väylä lukea siltä vaikkapa koneen ruudulta kuin kirjasta sitä tekstiä..

Aino: Kun etsin taustatietoa tähän jaksoon, niin törmäsin semmoiseen väitteeseen, että jotkut tutkijat ajattelevat, että oikeastaan nykylapset ja -nuoret ovat paljon enemmän tekemisissä etenkin kirjoittamisen kanssa kuin aikaisemmin, koska iso osa viestinnästä esimerkiksi kavereitten kanssa tapahtuu puhelimella tekstaamalla tai muuten kirjoittamalla. Niin pitääkö lapsen oikeinkirjoitustaidoista olla huolissaan, jos hän viettää kaikki illat tekstaillen kavereille, onko se sopivaa harjoitusta?

Ulla: Kyllä varmaan ihan sopivaa harjoitusta, kyllä. Toki siinä välttämättä kaikkia sanoja ei kirjoiteta ja en tiedä miten paljon se on lyhenteiden ja kuvien käyttämistä viestinnän välineenä, mutta en minä ajattele, että siitä huolissaan pitää olla, koska siinähän toteutuu se kirjoittamisen varsinainen tavoite, viestin välittäminen ja omien ajatusten ja tunteiden ilmaiseminen, niin sitä puolta se ainakin vahvistaa.

Aino: Eli sillä voisi ehkä vähän motivoida, jos tökkii vielä kirjoittaminen, että sitten kun opit kirjoittamaan voit tekstailla kavereille?

Ulla: Joo, ja tiedän että on perheitä, missä on just näitä WhatsApp-ryhmiä osittain ehkä siitäkin syystä jopa perustettu, että on sitten pienimmätkin perheenjäsenet saatu siihen mukaan ja haluttu tätä kirjoittamista ja lukemista tuoda myös siinä samalla.

Aino: Jos ne lapsen luki-taidot takkuaa paljon, niin sehän voi näkyä siellä luokassa ehkä aika selvästikin ja joskus se varmasti vaikuttaa sitten lapsen itsetuntoon ja minäkuvaan. Miten vanhemmat voisi tukea lasta, jos tuntuu että se luki-vaikeus lasta kovasti harmittaa?

Ulla: No kyllä siinä on tosiaan, niin kuin tässä on puhuttukin, niin aika lailla olennaista se, että mistä on kysymys ja mistä ne vaikeudet johtuvat. Eli että lapsi saisi myös jotenkin omaan mieleen jonkinlaisen jäsennyksen siitä, että mistä tässä on kysymys, koska se on sitten taas apuna siinä, kun lähdetään miettimään sitä, mitä kaikkea muuta lapsi on ja mitkä ne hänen vahvuudet on ja ne asiat, missä nyt on hyvä ja mistä hän nauttii, ja mikä hänestä tuottaa vanhemmille iloa ja kaikki tämä muu. Ajattelen, että on tärkeää, että se mahdollinen vaikeus ei ole jotain semmoista epämääräistä myöskään lapsen mielessä, vaan että on jotenkin mietitty, jäsennetty ja avattu lapselle mistä tässä on kysymys. Silloin lapsikin pystyy ehkä paremmin liittämään niitä muita asioita ja niistä kaikkea positiivista itseensä.

Aino: Ei siis kannata yrittää jotenkin lakasta sitä maton alle tai olla puhumatta siitä luki-vaikeudesta, jos toivoo, että se mahdollisimman vähän lapseen vaikuttaisi, vaan nimenomaan jotenkin keskustella siitä, puhuisi siitä ja kävisi läpi niitä vahvuuksia ja myös ehkä sitä, että kyllä ne taidot voi sitten harjoittelulla kehittyä, että se ei ole mikään ikuinen vitsaus?

Ulla: Kyllä, juuri näin. Ja sitten tutkimuksissa kuitenkin on näkynyt se, että kun esimerkiksi haastateltu nuoria aikuisia, joilla on ollut lapsuudessa lukivaikeutta, niin kyllä siellä aika lailla keskeisimpänä ajatuksena näiltä nuorilta aikuiselta on tullut se, että heitä on eniten auttanut se, että on ollut joku, joka on ymmärtänyt, että mistä tässä minun vaikeudessa on kyse. Ja sitten toki se, että jollain tavalla sitä tukeakin tarjotaan. Mutta se on ollut kaiken ydin, että minua on ymmärretty.

Aino: Se kuulostaa kyllä tärkeältä, että tulee se kokemus, että ei just jää itse miettimään, että mikä minussa on vikana, miksi tämä ei onnistu ja olenko tyhmä, vaan että joku on silleen, että hei, sinulla on tämmöinen vaikeus ja siihen voi saada apua. Mietin sitä, että puhuttiin aikaisemmin ja myös aikaisemmissa jaksoissa siitä, että jos vanhemmalla on ehkä ollut itsellään oppimisvaikeuksia, niin niitä ei ole välttämättä osattu huomata tai diagnosoida tai tukea ollenkaan joskus aikaisemmilla vuosikymmenillä. Niin se on ollut varmaan aikamoinen taakka kantaa, jos kerta kaikista tärkein semmoinen auttava tekijä on se, että joku ymmärtäisi ja huomaisi sen.

Ulla: Kyllä, tavallaan kun jotenkin me ihmiset lähdetään miettimään viimeistään ehkä teinivuosina sitä, että keitä me nyt oikeastaan ollaankaan, niin kyllähän minä ajattelin, että jos siinä kohdin jotenkin kokee, että minussa on joitain semmoisia puolia, mitä minä en ymmärrä ja tuntuu ettei minun ympärillä olevat aikuisetkaan oikein ymmärrä, niin se on vähän haastavampaa sitten luoda semmoinen ihana kuva siitä, kuka minä olen. Ja sitten toisaalta kun ajatellaan, että lukemisen kirjoittamisen vaikeudet ovat tietyllä tapaa yksi osa oppimista ja ne eivät määritä sitä, miten ihminen oppii tai miten älykäs ihminen on, niin tavallaan se, että siitä voi, just sen takia kun niitä asioita ei ole jäsennetty, tullakin ihan tosi iso juttu ja semmoinen, joka jotenkin vesittää ja peittää alleen myös kaiken sen potentiaalin, mikä ehkä näissä lapsissa ja nuorissa olisi.

Aino: Me ollaan puhuttu nyt aika paljon siitä, että miten lukivaikeus voi näkyä ja miten sitä voisi tukea, mutta miten tämmöinen lukivaikeus vaikuttaa sitten lapsen tulevaisuuteen?

Ulla: Siinäkin on kovin monenlaisia polkuja, mutta nykypäivänä, kun tiedetään niin paljon lukivaikeudesta, niin myös niitä keinoja tukemiseen tuolla koulumaailmassa on aika paljon. Ja esimerkiksi äänikirjat ovat yksi semmoinen tapa, mitä kautta monet lapset ja nuoret, joilla on lukemisen vaikeutta pystyy opiskelemaan ja omaksumaan tietoa ihan siinä missä sellaiset nuoret, joilla ei ole lukemisen vaikeutta. Eli tavallaan niitä semmoisia erilaisia apukeinoja on nykypäivänä niin paljon, että välttämättä lukivaikeuden ei tarvitse sinänsä olla vaikuttamassa siihen, että mitä voi tulevaisuudessa tehdä ja minkälaisiin jatko-opintoihin voi sitten päätyä.

Aino: Nyt aletaan lähestyä tämän jakson loppua ja ajattelin, että olisi hyvä koota vielä yhteen joitakin tärkeitä pointteja, joita tästä voisi mukaansa viedä, niin Ulla, mitä sanoisit vanhemmalle vinkiksi, mitä vanhemman kannattaisi nyt tästä jaksosta muistaa, jos hän haluaa lasta tai nuorta näissä asioissa tukea?

Ulla: No kyllä minä kannustaisin sillä tavalla vanhempia ensinnäkin luottamaan niihin omiin havaintoihin ja semmoisiin mahdollisiin kysymyksiin, joita voi herätä sitten kun lähtee miettimään, onko tässä jotakin vaikkapa lukemisen vaikeutta, ja rohkeasti ottaa niitä asioita sitten opettajien kanssa esille ja lähtee sitä asiaa sillä tavalla viemään eteenpäin, ettei jää vaan yksin puntaroimaan, että mistähän tässä on kysymys. Ja rohkeasti pyytää apua ja vinkkejä siihen, että miten minä voisin auttaa, miten minä voin lasta tukea. Ne ei ole mitään ihmeellisiä juttuja, paljon on semmoista, mitä ihan pystyy vaan arjessa miettimään ja tarjoamaan tilaisuuksia siihen lukemiseen ja kirjoittamiseen. Sen ei todellakaan tarvitse olla mitään sillä tavalla erityistä. Mutta se ajatus, että et jotenkin saisi sitä semmoista arkipäiväistä ja aika luonnollista harjoitusta, niin kaikkea sellaista kannattaa vanhempana lähtee kyllä miettimään.

Aino: Voisiko sanoa jotenkin niin, että vanhempana se vaatii semmoista ajatustyötä, että käy läpi niitä mahdollisia omia menneitä hankaluuksia oppimisen kanssa ja yrittää niitä hyväksyä ja jotenkin nähdä, että miten ne on itseen vaikuttanut, jotta sitten pystyy myöhemmin lapselle tuomaan jotenkin erilaisia kokemuksia ja näkökulmia?

Ulla: Kyllä, siis ehdottomasti. Ajattelen, että se on tosi keskeinen asia ja sitten toisaalta siinä on myös se puoli, että on niitä vanhempia, joilla itsellään ei ole ollut mitään vastaavan kaltaisia vaikeuksia ja se voi olla, että heidän on jotenkin kovin vaikea saada kiinni, että mikä tässä on ja miten tämä voi olla näin vaikeaa. Niin se on tärkeä myös näiden vanhempien työstää jotenkin näitä ajatuksia ja hakea just tosiaan vaikkapa opettajilta tai koulupsykologilta esimerkiksi niitä vastauksia, jotta saa omaan mielen myös jäsennettyä jotain semmoista, mikä muuten tuntuu jotenkin kaukaiselta tai vaikeata ymmärtää.

Aino: Vanhemman kannattaa siis hakea myös itselleen semmoista tukea, tietoa ja apua, jotta sitten voi käsitellä niitä joko omaa tietämättömyyttä tai sitten sitä omaa kokemusta. Sitten pystyy ymmärtämään jotenkin lapsen tilannetta, mikä on varmaan tarpeellista sen kannalta, että pystyy sitten luomaan semmoista positiivista, iloista ilmapiiriä ja tarjoamaan niitä harjoittelumahdollisuuksia kirjoittamiseen ja lukemiseen.

Ulla: Kyllä, juuri näin.

Aino: Tähän onkin hyvä meidän lopettaa, kiitos paljon sinulle Ulla vierailusta

Ulla: Kiitos.

Aino: Kiitos myös kuuntelijalle. Jos oppimisvaikeusteema kiinnostaa, niin tässä podcast-sarjassa on myös muissa jaksoissa paljon tietoa erilaisista oppimisvaikeuksista, käy kuuntelemassa ja tavataan taas ensi jaksossa, moi moi.