Podcast osa 2 puhekielisenä tekstinä: Motivaatio ja tunteet – jos ei voi vähempää kiinnostaa, voiko silloin oppia?

Aino Elomäki: Moikka ja tervetuloa tänne Niilo Mäki Instituutin oppimisvaikeuspodcastiin. Tänään me puhutaan motivaatiosta ja mietitään, että miten motivaatio liittyy oppimiseen ja etenkin, miten se liittyy oppimisvaikeuksiin. Lisäksi puhutaan siitä, että miten vanhemmat voivat motivoida lasta, jolle vaikka koulu on lähtökohtaisesti aika vaikeaa. Me kuullaan myös kokemus siitä miltä oppimisvaikeus tuntuu, kun Teemu kertoo meille omasta kokemuksesta.

Minun nimi on Aino Elomäki ja olen psykologi ja toimittaja. Vieraana ja asiantuntijana meillä on tänään psykologian tohtori Sami Määttä, joka tutkii Jyväskylän yliopistossa motivaatiota ja oppimista ja sitä, että mikä oppimista estää ja miten sitä voisi toisaalta tukea. Tervetuloa Sami

Sami Määttä: Kiitoksia.

Aino: Tässä podcast-sarjassa me käsitellään erilaisia oppimisvaikeuksia. Ja motivaatiohan ei varsinaisesti ole oppimisvaikeus eikä motivaation puutekaan ole oppimisvaikeus, niin miksi jonkun oppimisvaikeuksista kiinnostuneen kannattaisi nyt sitten tämä jakso kuunnella?

Sami: No näkisin näin, että vaikka nämä ovat käsitteellisesti eri asioita, että oppimisvaikeus on kognitiivinen pulma ja sitten taas oppimismotivaatio on ehkä tämmöinen yleisempi ja monitahoisempi käsite, niin ne saattavat kuitenkin päällekkäistyä elikkä jos ihmisellä on oppimisvaikeuksia, niin on myös todennäköisempää, että hänellä on heikompi oppimismotivaatio kuin tavallisella oppilaalla. Joskin tässä täytyy muistaa se, että ei välttämättä näin ole, joissakin tapauksessa oppimisvaikeuksiset lapset ja nuoret on todella motivoituneita oppimaan ja sitten ihan on mahdollista myös, että ei ole opiskelumotivaatiota, mutta ei ole myöskään kongnitiivisia pulmia. Mutta se tiedetään, että nämä päällekkäistyvät jollain tavalla, että se on siinä mielessä hyvä ottaa huomioon.

Aino: Miten motivaatio ylipäätään liittyy oppimiseen?

Sami: Yksi minusta hyvä selittävä tapa miten tätä voi miettiä on se, että tavallaan ihmisen kaikki toiminta on jollakin tavalla motivoitunutta, että voidaan ajatella näin, että ihminen on aktiivinen olento, joka haluaa kulkea tässä maailmassa ja omassa yhteisössä niin, että oppii ne tavat miten pärjätään ja miten toimitaan. Eli aina on olemassa jonkinnäköinen motivaatio oppia jotain asioita ja silloin tulee keskeiseksi se, että mitä tässä meidän ympäristössä, yhteiskunnassa, yhteisössä on sellaista, mitä tarvitsisi oppia. Ja kun lapsi luonnostaa haluaa sitten oppia tämän meidän yhteisön ja yhteiskunnan arvot ja tavat ja tärkeät taidot, niin siinä sitten tulee mukaan tämä oppimismotivaatio.

Aino: Okei, kaikkeen oppimisen siis tarvitaan sitä motivaatiota ja se kasvaa tai muotoutuu kaikilla vähän erilaisiksi, mutta nyt jotenkin tämän perusteella mietityttää se, että miten se tarkalleen liittyy oppimisvaikeuksiin, koska tuntuisi tavallaan aika kummalliselta ajatella, että oppimisvaikeudet olisi vaikka motivaation puutetta, siitä tulee ehkä mieleen vähän semmoinen vanhan ajan virheellinen käsitys siitä, että oppimisen pulmat olisivat vaikka laiskuutta tai jopa jotenkin tyhmyyttä. Mutta nyt toki tiedetään, että asia ei ole näin ja nykyisin ajatellaan enemmän, että ihminen voi olla hyvin motivoitunut ja silti kärsii näistä oppimisen vaikeuksista, mutta että miten se motivaatio sopii tähän kuvaan?

Sami: Kerroinkin siinä alussa, että nämä eivät tarkoita tosiaan samaa asiaa, että jos on oppimisvaikeuksia, niin se ei tarkoita sitä, että on heikosti motivoitunut vaan se heikko motivaatio voi liittyä tähän, että mimmoinen se yhteisö on, johon haluaa kuulua ja arvostetaanko siinä oppimista taikka mimmoista palautetta on saanut ja näin. Mutta se mitä tutkimuksista tiedetään on se, että oppimisvaikeudet eli tämmöiset kognitiiviset pulmat, jotka siis ovat tosiasia ja ne ovat siellä ihmisten prosessoinnissa, ja tekevät joillekin lapsille ja nuorille vaikeampaa lukemisen ja kirjoittamisen opiskelusta ja sitä kautta sitten myöhemmistä opiskelusta, niin se on sitten heillä jossakin määrin todennäköisempää, että heidän opiskelumotivaationsa on heikompi. Ja tätä on meillä tutkittu sillä tavalla, että jos on oppimiskyvyt, kognitiiviset taidot semmoisilla tasoilla, jotka on vähän epätyypillisen heikot ja lisäksi on jostain syystä oppinut suhtautumaan koulun haasteisiin ja siihen eteen tuleviin pulmiin sillä tavalla, että kokee ne kauhean hankalina ja sellaisina, että ei voi ratkaista, niin jos on ikään kuin näitä molempia, kognitiivisia pulmia ja heikko oppimismotivaatio, niin se näyttäisi olevan hankalampi asia koulunkäynnin onnistumisen kannalta kuin se, että on pelkästään oppimisvaikeuksia tai on pelkästään heikosti motivoitunut. Ne saattavat tällä tavalla päällekkäistyä. Silloin tilanne on sellainen, että tämä lapsi voi kokea, että hän on yleisesti tyhmä kaikessa, jos nyt tällein rankasti yleistetään. Ja kysyttäessä osaa myös kertoa, miksi edes pitäisi yrittää kun kaikki tulee menemään pieleen. Siinä mielessä tämä on erityisen hankalaa tässä oppimisvaikeusmielessä, koska juurikin näitten lasten ja nuorten pitäisi harjoitella niitä taitoja, koska ne ovat heille hankalia. Ja siitä ei pääse eteenpäin ilman reipasta harjoittelua.

Minun nähdäkseni nyt tästä motivaatiopsykologian näkökulmasta just keskeistä on miten tämä oppimisvaikeuksinen lapsi tai nuori mieltää sen oman hankaluutensa. Onko se tämmöinen tilanne, että minä olen vaan kerta kaikkiaan yleisesti kyvytön vai onko sitten tilanne tämä, että mulla on tällainen yksi hankala paikka ja sille nyt ei mahda mitään, mutta minä pystyn tuettuna oikeassa ympäristössä, niin minä pystyn kohtaamaan nämä haasteet ja minä pystyn työllä selviytymään näistä ja jatkamaan eteenpäin. Tämä lapsen, nuoren oma kokemus on hirmu tärkeä, meillä jokaisella on oma kokemus maailmasta ja miten se on rakennettu ja miten sitä voi kohdata. Sitä oikeastaan ei voi sivuuttaa millään, jos mietitään, että miten lähdetään parantamaan tätä opiskelumotivaatiota näillä lapsilla ja nuorilla, joilla sitten on oppimisvaikeuksia. Ja tavallaan voidaan ajatella, että lapsi tai nuori on voinut oppia tämmöisen negatiivisen syklin, tavan ajatella, että tulee epäonnistumisia ja sitten se johtuu siitä, että on tyhmä ja sitten ei viitsi yrittää ja tulee lisää epäonnistumisia jne. ja siihenhän kuitenkin tavallaan jos miettii, että se on sykli, niin siihen voi puuttua elikkä voidaan tuottaa onnistumisia, voidaan miettiä, että mikä olisi semmoinen haasteen taso, josta päästäisiin, sehän on hyvin tärkeää, että jos nämä hommat on hankalia niin voisi ajatella, että eihän se ole tärkeää, että jaksais lukea James Joycen Odysseuksen tai jotain tämmöistä huikeeta. Vaan siis, että tämä on tämmöinen juttu, josta harjoitelulla pääse yli ja miettiä että mikä on se taso mihin tähdätään, että mimmoista tekstiä kaikkien tarvitsee osata lukea ja tuottaa.

Aino: Tässä jaksossa me kuullaan myös lisää siitä, että miltä oppimisvaikeus tuntuu. Kokemuksensa meille kertoo Teemu, jolla on lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus. Teemu on päätynyt yliopisto-opintoihin ja löytänyt omia tapoja selviytyä tämän vaikeuden kanssa.

Teemu: Mulla on dysleksia todettu lukiossa, sitä ei vielä ollu peruskoulussa todettu, eli dysleksia eli  lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus. Eli aina oli jotain punakynää kun puuttuu kirjaimia tai kirjaimet oli vaihtanut paikkaa. Tai miten se näkyy niin se oli just vaikka se, että se varsinkin yläasteelta muistuu mieleen, että just varsinkin äidinkieli tai ylipäätänsä kielet oli heikkoja Lukuaineista missä suoriutuu hyvin oli ne jotka kiinnosti eniten eli missä niinku oppi kuulemalla sitä asiaa eli biologia ja maantieto, niissä mä olin mielestäni hyvä. Ja niistä tuli korkeimmat arvosanat, jopa kasi ysi. 

Aino: Näkyykö se sitten yliopisto-opinnoissa jotenkin?  

Teemu: Sillä tavalla, että siis musta vaan on kehittynyt kuuntelemalla oppimaan. Kyllähän sitä nyt lukee, mutta ei kovin mielellään lue. Mä oon yhden kirjan lukenut yliopistoaikana, mut se oli mielenkiintoinen kirja. Se oli suht ytimekäs ja tiivis ja lyhytki. Pitäis oikeastaan oppia, että minkälainen opiskelija on itse. Ihmisiä on monenlaista, että oppiiko kineettisesti eli jonkinlaiseen liikkeeseen tai muuhun vastaavaan lukitsee sen muistikuvan.  Jotkut oppii auditiivisesti eli kuuntelemalla, ite oon vissiin aikalailla on sellainen henkilö. Jotkut taas on tosi hyviä kirjottamaan ylös asioita. Jos on vaan joku reitti päästä siihen, että oppii minkälainen henkilö mä olen niinku varhaisessa vaiheessa, koska sitten harjaantuu siinä omassa jutussaan tosi hyväksi.

Aino: Onko olemassa semmoisia ihmisiä joilla ei vaan kerta kaikkiaan ole motivaatiota oppimiseen, vaikka ne olosuhteet olisivat kohdallaan?

Sami: Tämä on hyvä kysymys, minä näkisin, että ihmisellä on aina, jos puhutaan että on mielenterveysasiat kunnossa ja hän ei ole pahasti masentunut, niin yleisesti ottaen aina on tarvetta ja halua oppia uusia asioita. Näkisin positiivisena, että ihminen on perusluonteeltaan aktiivinen ja haluaa tietää lisää asioita ja sitten omaksua niitä ja oppia taitoja. Semmoinen halu kehittyä ja osata on sisäänrakennettu kaikissa, eritysesti lapsissa, lapset ovat oppimiskoneita, se on ihan huikeaa mitä kaikkea lapsi pystyy oppimaan, tämmöisett keski-ikäiset, sitten on vaikeampaa.

Aino: On aika helppo ymmärtää, että jos tuntuu, että vaikka lukeminen tai pallopelit ei kerta kaikkiaan vaan onnistu ja harjoittelusta huolimatta saa jatkuvasti sellaisia epäonnistumisen kokemuksia esimerkiksi toisten edessä luokassa tai sitten jossain harrastuksissa, niin se ei varmasti kauheasti motivoi yrittämään sitä uudelleen, se on tavallaan ihmisen näkökulmasta ihan järkevää jopa välttää niin vahvoja epäonnistumisen kokemuksia. Niin miten aikuiset tai vanhemmat voisi jotenkin motivoida lasta tai nuorta yrittämään ja kokeilemaan ja harjoittelemaan just silloin kun on joku taito, joka on tosi vaikea?

Sami: Tämä on tietenkin tämä 1 000:n taalan kysymys ja siihen ei ole täysin yksinkertaista vastausta, mutta ehkä minä voisin lähtee tässä siihen, että täytyy muistaa, että lapsille ja nuorille kuitenkin vanhempien luoma sosiaalinen ympäristö on hirmuisen tärkeä. Ja loppujen lopuksi lapset ja nuoret kuitenkin kuuntelee sitä, mitä vanhemmat sanoo, ja jos sanon näin, että jos lasten, nuorten ja vanhempien välit on hyvät ja jollakin tavalla kommunikaatiokanavat on auki, että pystytään juttelemaan toistensa kanssa, niin kyllä he kuuntelee mitä vanhemmat sanoo ja mieluusti haluaisivat myös tehdä niitä asioita joita vanhemmat arvostavat. Sama pätee kouluun, jos siellä saadaan aikaiseksi ilmapiiri, jossa saa yrittää, saa olla omanlaisensa ja on mahdollista kohdata ne haasteet sillä tasolla, että niistä voi selvitä Tämmöinen sosiaalisen ympäristön tuki on tässä se, jos miettii sitten vanhempia, niin minusta sitten voi käyttää myös ihan tällaisia ulkoisia paineita, että mikä on se hyvä juttu sen lapsen taikka nuoren näkökulmasta, mitä hän voisi tehdä jos hän jaksaisi harjoitella näitä taitoja. Mikä olisi hänen näkökulmastaan se kiva asia, mitä hän voisi sitten välillisesti saada jos oppii lukemaan ja kirjoittamaan paremmin, niin sitten voi tehdä sen jälkeen jotain kivaa, mikä olisi hänelle jotain kivaa. En mieti rahapalkkiota välttämättä enkä tällaisia, vaan semmoista, mistä se lapsi olisi muuten kiinnostunut.

Aino: Tarkoittaako se siis jotenkin semmoista, missä sitä taitoa vois käyttää, esim. että jos osaisi lukea paremmin niin selviäsi paremmin jossain pelissä, vai tarkoittaako se sitä, että jos oppisi lukemaan paremmin, tehtäisiin yhdessä jotakin kivaa?

Sami: Minusta näistä molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja, minä olen näitä joskus tutkinut, puhutaan sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta, niin meidän kaikkien elämässä tarvitaan monennäköisiä houkuttimia. Tuo ensimmäinen on esimerkki siitä, että tämä taito johtaisi semmoisen asian tekemiseen paremmin, joka kiinnostaa ja jonka tekeminenkin itsessään kiinnostaa. Tämä jälkimmäinen oli sitten tämmöinen palkkio siitä, että harjoitellaan. Toisaalta kun tiedetään myös, että tämä ensimmäinen tapa on, se millä tavalla huomattavasti tehokkaammin jaksetaan harjoitella, kun jos ajatellaan et se johtaa tähän. Siinä houkutellaan esille tämmöinen tunne siitä lapsesta, että minä pystyn vaikuttamaan minulle itselleni tärkeään asiaan tämän kautta, vaikka tämä juttu jota minä nyt teen, ei ole kauhean kivaa, niin se johtaa siihen, että tällainen asia joka minulle muuten on tärkeä, jonka minä olen itse valinnut, menee sitten paremmin.

Aino: Entä jos semmoista ei tunnu löytyvän jotenkin vanhemman ja lapsen välisessä keskustelussa? Että yrittää kovasti motivoida, mutta matikka on tosi iso ongelma ja lapsi vaan kerta kaikkiaan sanoo, että ei ole mitään mikä kiinnostaisi, niin mitä sitten?

Sami: No näitähän tulee, siis tässä täytyy muistaa se, että jos tämä olisi helppoa niin nämä olisi ratkaistu jo. Matikkapulmathan on, jos on kognitiivista pulmaa, niin se on tosi hankala ja varmasti ottaa päähän. Tavallaan tässä mietin ja opettajien kanssa kun olen jutellut, niin sehän voi myös näyttää siltä, että vaikka lapsesta tuntuu siltä, lapsi on saattanut siis oppia siihen, että tästä ei tule yhtään mitään, ja silloin voi ajatella, että on kehittynyt tämmöinen näkemys itsestään, että näin se menee. Sitä vaan sitten täytyy erittäin pienillä askelilla hitaasti lähteä purkamaan. Osoittaa, että kyllä sinä osaat ja sehän sitten vaatii sitä, että ne saattavat olla hyvinkin pieniä ne onnistumiset, että ilman jonkinnäköistä mustaa valkoisella onnistumisen kokemuksen takia tai tällaisten löytämistä, mistä tahansa, niin sitä on vaikea muuttaa sitä kertomusta, mikä on saattanut lapselle tulla siitä, että tää ei suju.

Aino: Olisiko se sitten esimerkiksi sitä, että lähdetään jotenkin tosi paljon helpottamaan sitä tehtävien tasoa, koska voihan sitä joku vanhempi myös ajatella, että jos niitä pulmia on, niin täytyy nyt vaan nopeasti päästä ikätasolle tai muitten tahtiin, mutta olisiko parempi tapa kirittämisen sijaan laskea sitä rimaa siinä kohti?

Sami: Kyllä, minusta tämä on parempinäin. Siinä tosiaan kannattaa miettiä, että mitä se ikätaso tarkoittaa, että tarvitseeko kaikkien just siinä ikänä saavuttaa juuri tämä taso, vaan olisiko, ja minun mielestä olisi tärkeämpi, että ylipäätänsä tehdään jotain. Ilman tekemistä jollakin tasolla ei voi tapahtua sitä, että tulisi tunne siitä, että tämä taito on mahdollista saada hanskaan, ja tosiaan taas miettiä sen taidon ja vaatimusten suhdetta, niin mikä olisi se taito, jolla sitten kuitenkin pärjättäisi, mikä on luku- ja kirjoitus- ja matikkataso, jolla sitten pärjätään eteenpäin elämässä ja pystyy selviytymään koulutehtävistä.

Aino: Miten lapsi tai lapset sitten yleensä siihen suhtautuu, jos tuntuu, että niitä vaikeuksia on paljo ollut ja on tullut jo epäonnistumisen kokemuksia ja semmoisia kokemuksia, että huomaa ettei ole ihan samalla tasolla jossain kouluaineessa kuin muut ikäiset. Motivoituuko lapset hyvin siihen, että nyt harjoitellaan omalla tasollaan ja lähetään näistä helpommista jutuista vai onko se jotenkin vaikeaa, kun ei siinä hetkessä pysty harjoittelemaan samoja asioita kuin muut luokkalaiset?

Sami: Se riippuu kovasti lapsesta, että kuinka paljon. Lapset ovat kyllä fiksuja ja huomaavat ja vertailevat toisiinsa ja sitten havaitsevat, että he tässä ei niin hyvin pärjää. Täytyy koittaa luottaa siihen, että se lapsi on tarpeeksi fiksu siihen, että hän pystyy ymmärtämään, että tämä on rajoitettu ongelma, tämä liittyy vaan näihin juttuihin ja minä kyllä pärjään tässä näin, mutta minä tarvitsen enemmän aikaa, ympäristön apua ja näin. Mutta se ei tee minusta yhtään sen huonompaa ja sitten minä tässä pystyn, kun vaan jaksan harjoitella, minä pysty njonkin verran kehittymään ja sitten siitä on hyötyä johonkin mikä minua ehkä kiinnostaa, ja näissä muissa asioissa, vaikka liikunnallisissa asioissa taikka piirtämisessä ym. minä olenkin sitten tosi hyvä.

Aino: Muutaman kerran tuossa mainittiinkin jo kognitiiviset pulmat ja ehkä kongnitiiviset haasteet, ja avaisitko vielä kuulijalle, jos hän ei ole tähän käsitteeseen aikaisemmin törmännyt, niin mitä se oikein tarkoittaa?

Sami: Joo, elikkä on kyse siitä, että oppimisvaikeudet johtuvat siitä, että aivojen tietyssä prosessoinnissa on jotain epätyypillistä, ne ovat hyvin pieniä eroja siellä ihan hermosolutason prosessoinnissa ja se siis viittaa siihen, että näille tavallaan monella lapsella taikka isolla osalla näille ei voi mitään, että se on sitten olemassa tämmöinen kognitiivinen elikkä tiedon käsittelyyn liittyvä pulma, se on vähän hankalampaa ja hitaampaa.

Aino: Aika tyypillinen tarina menee monesti vähän näin: Vanhemmat kertovat, että et meidän nuorta ei vaan kiinnosta koulu tai oppiminen, että se haluaa ainoastaan pelata. Niin mitä tällaisessa tilanteessa vois vanhemmat tehdä?

Sami: Se on pelaamiskysymys, pelit on tehty niin koukuttaviksi kuin mahdollista, mutta sitä voi miettiä, että pelit ovat myös sellaisia, että siinä koko ajan kehittytään, jos vaan jaksaa tahkota sitä peliä niin sinä ei pystytä enää samalla tasolla.

Aino: Eli sekin on oppimista?

Sami: Sehän on oppimista, se on itseasiassa tätä samaa asiaa, mutta se tapahtuu ympäristössä, joka itsessään kiehtoo ja kiinnostaa lasta ja nuorta. Siinä on jotain sellaista, jota hän jaksaa ilman mitään palkkiota tai kannustusta tahkota. Jotain vaikka näitä verkossa pelattavia multiplayer-pelejä, jossa kehitetään ja kerätään monennäköisiä taitoja ja varusteita ja rakennetaan maailmaa ja ties mitä. Minä en ole superekspertti tässä näin, minä olen pelannut kauan sitten viimeiset pelini, mutta selvästikin siinähän taidot karttuvat ja se jopa tehdään näkyväksi siinä pelissä, että mitä tapahtuu. Jos miettii oppimisen kannalta niin eihän se ole kovin erilainen juttu kuin mitä sitten tehtäis siellä koulussa, että sielläkin jos mietitään joku tämmöinen, lähdetään alusta ja ei omista mitään asetta eikä varusteita, siellä joutuu tahkoamaan erilaisia tehtäviä. Kuitenkin se halu mennä eteenpäin siinä ja tehdä jotain ajaa tekemään, sehän on hyvin saman tyyppistä tämä näin, jos että luku- ja kirjoitustaidon harjoittelu, kun se on vaikeeta se voi olla tylsääkin, mutta kun sitä tahkoaa, niin sitten päästään eteenpäin näihin tavoitteisiin. Esimerkiksi voidaan lukea jos mietin jotain ammattipuolella, vaikka automanuaaleja ja tällaista, mitkä sitten on tärkeintä, että pystyy tekeen niitä asioita mitä sinä oikeasti haluaa tehdä. Ja toisaalta sitten pelaamista, sitähän voi osoittaa lapsille taikka nuorille itselleen, että tässähän sinä harjoittelet ja opi, ja saat sitten tämmöistä mustaa valkoisella palautetta semmoisessa muodossa, että tämä sinun hahmo esimerkiksi tulee koko ajan vahvemmaksi, rikkaammaksi ja viisaammaksi jne., ihan sama juttu mitä tapahtuu sitten siellä koulun puolella, mutta itselle.

Aino: Mutta, että ite tulee viisammaksi.

Sami. Niin!

Aino: Voisiko tuosta sitten jutella lapsen kanssa jotenkin, kun sanoit, että peleissä ei semmoista ehkä ulkoista palkintoa tai semmoista välttämättä ole, mutta kyllähän siinä selkeästi joku on mikä palkitsee, kun sitä kerran jaksaa tahkota. Niin voisiko siitä keskustella lapsen tai nuoren kanssa, että mikä tässä on se juttu, että miksi jaksat tätä tehdä. Jos sieltä löytyisikin sitten joku semmoinen motivaatiotekijä, jota pystyisi laajentamaan muuhunkin?

Sami: Se on siis sinänsä tämä, että taidot kertyvät ja saa selkeää positiivista vahvistusta niin, että sen näkee, se on palkitsevaa jo sinänsä. Sitähän ajatellaan siis, että silloin ihminen jaksaa tehdä asioita, kun hän huomaa, että hän oppii ja taidot paranevat ihan missä tahansa, ja siinä mielessä se on palkitsevaa ja se olisi kiva, jos pystyisi osoittamaan, että muuallakin kun pelimaailmassa tätä tapahtuu ja että saisi tämän analogian syntymään.

Aino: Miksei sitä koulussa jotenkin tehdä enemmän näkyväksi vai onko ongelma se, että ne, joilla niitä ongelmia on ei vaan saa niitä onnistumisen kokemuksia siellä?

Sami: Se on hyvä kysymys. Jos koulussa, näitähän on kokeiltu esimerkiksi häiriökäyttäytymisen vähentämisessä, että koko luokalle, oli ne siis näitä vaikeita oppilaita taikka hyviä taikka ketä tahansa, täsmälleen samat säännöt, täysin läpinäkyvät säännöt. Kaikesta onnistumisesta annetaan välitöntä positiivista palautetta. Se on tietty vaativaa henkilökunnalle, koulun henkilökunnan pitäisi siihen sitoutua kaikkien. Jos näin tehdään, se alkaa jännittävästi vähentää sitä häiriökäyttäytymistä, koulunkäynti parantuu ja niillä lapsilla ja nuorilla on koulussa paljon mukavampaa, oppimismotivaatiokin paranee.

Aino: Sopisiko tämä mahdollisesti myös tämmöisille tyypeille joilla on oppimisvaikeuksia?

Sami: Kyllä, se voisi tässä olla se viittaus, se olisi hyvä vanhempien ja koulun muistaa, että todellakin mainitaan, että huomaatko että sinä olet nyt parantanut tässä näin ja sinä olet vaikeuksien kautta voittoon päässyt, päässyt tässä eteenpäin.Ja tosiaan voi miettiä sitä, että jos on koulussa niitä lapsia, joilla on helpompaa se homma taikka jos on useita lapsia kotona, on sisaruksia ja niillä saattaa hommat mennä paremmin putkeen. Se on helpompi huomata ja kertoa ja kehua niitä, mutta se olisi tärkeää ottaa huomioon jokainen oppilas taikka lapsi, ja lapsen pienetkin onnistumiset, että hän rupeaisi mieltämään sitä, että tämä on tämmöinen asia, joka on tehtävissä.

Aino: Ja myös silloin kun vaikka kaikki asiat tai lähes kaikki sitten olisivatkin aika vaikeita, että silti jotenkin löytäisi ne kohdat missä pystyy antamaan positiivista palautetta ja sitten sitä aina antais.

Sami: Jos positiivinen palaute on realistista, perustuu johonkin oikeeseen mitä on tehty, ei siitä ikinä haittaa ole. Tämä on meidän, joskus tuntuu, että kulttuurissa on tämmöinen fiilis, että pitäisi säännöstellä, mutta ei tarvitse säännöstellä, voi antaa ihan reippaasti.

Aino: Kyllähän aikuisillakin on esimerkiksi semmoisia urheiluälykelloja, joista saa jotakin tähtiä, kun kiipeää tarpeeksi portaita ja tiedän kyllä monia aikuisia, joita ne kuitenkin kovasti motivoivat, niin miksipä ei sitten soveltaisi jollakin eri tavalla ehkä myös oppimiseen lasten ja nuorten kohdalla?

Sami: Kyllä, siis tavallaan tähdet vaan kuvaa sitä, että on jaksanut tehdä asioita ja se on jonkinnäköinen välitön palaute tästä näin, ja sehän se olisi hyvä, se välitön positiivinen palaute aina, vois sanoa jopa näin, että kun siihen nähdään yhtäkään syytä, niin antaa mennä vaan, siitä ei ole ikinä haittaa.

Aino: Onko se myös hyvä antaa palautetta heti siitä yrittämisestä, eikä pelkästään siitä, kun jo joku onnistuu?

Sami: Totta kai yrittämisestä myös, koska se sinänsä tärkeetä ois mieltää se, että se yrittäminen on tärkeää. Ja sitten taas yrittämistä, että sitä sais ylläpidettyä ja sitten pitäis miettiä niitä haasteita, että mikä se olisi semmonen ensimmäinen haaste josta sitten vois päästä yli. Oikeestaan ihmiset on tämmösiä mielenkiintoisia olentoja, että se haaste, ois hyvä, että ne oli olisi ratkaistavissa, mutta ei kuitenkaan ihan liian helppoja, että siinä sais vähäsen käyttää vaivaa, että siitä pääse yli. Ja miettii sitten näitä oppimisvaikeuksia, niin mä sanoisin näin, että kyllä he joutuvat käyttämään energiaa ja vaivaa päästäkseen eteenpäin, se puoli kyllä sieltä löytyy.

Aino: Aikuisten olisi siis hyvä antaa positiivista palautetta siitä yrittämisestä. Ja pitää huolta siitä, että tehtävien taso olisi soveltuva, että olisi myös mahdollista saada niitä onnistumisia

Sami: Kyllä se näin on, näin mä sen näen. Sinähän sen hienosti siinä tiivistät. 

Aino: Mitä vanhemmat voi tehdä jos tuntuu, että lapsen tai nuoren kaveripiirissä koulua ei pidetä yhtään tärkeänä juttuna ja tuntuu, että se vaikuttaa kovasti siihen motivaation?

Sami: Tämä on varmasti totta monessa tilanteessa, että kaverithan vaikuttaa lapsen elämään ja nuoren elämään erityisesti. Mitä vaan vanhemmaksi lapset tulee, niin tiedetään, että se kaveripiirin vaikutus on voimakas. Toisaalta, mikä on myös positiivista, niin nykyaikainen kehityspsykologinen tutkimus kertoo, että vanhempien merkitys säilyy. Että sitä vois tavallaan kuvata niin, että kaverien merkitys kasvaa kun lapsi kasvaa, mutta vanhempien merkitys pysyy.  Että vaikka se ei aina siltä näyttäisi niin kyllä ne lapset ja nuoret kuuntelee sitä mitä ne mitä vanhemmat sanoo ja ne halusivat toimia tavalla jota vanhemmat arvostaa myös.

Aino: Onks siis jopa sillon, kun on semmonen angstaava teini, joka vaan sanoo kaikkeen et ei kiinnosta, ja että ei jaksa, ja ei oo väliä kaikkeen mitä vanhemmat sanoo, niin onks se silti oikeesti, että se tavallaan se arvostus ja kuuntelu pysyy kuitenkin samana kuin aikasemmin, mut vaan se ilmiasu jotenki muuttuu?

Sami: Joo, kyllä, näin on. Sehän kuitenkin on se teiniaika hämmentävää aikaa ja sitten monennäköiset vaatimukset lisääntyy. Kaveripiirihän voi viedä eri suuntaan ja yhteiskunta vaatii myös enemmän, että pitäs osata ja oppia ja tehdä päätöksiä enemmän. Tämä saattaa ahdistaa ja siinä sitten kuitenkin yleisesti ottaen aina lapsi tai nuori sitten kuitenkin arvostaa vanhempiaan ja haluisi tehdä asioita, jotka tekevät vanhemmat onnelliseksi. Myös tämä nähdäkseni ei  koskaan kokonaan sieltä poistu. On sitten toinen kysymys, että miten sitten jos teini on kovinkin, ei päällä oleva, että miten jaksavat sitten pitää tätä keskusteluyhteyttä yllä, ja näin se voi olla ja tuntua vähän yksipuoliselta. Mut siinä vaan se täytyy muistaa, että ei se ole, että kyllä sitä toiseltakin puolelta sitten jossain vaiheessa tulee mielenkiintoa, ja yritystä tehdä niitä asioita. Mutta toki se auttaa jos vanhemmat pystyy ottamaan sen teinin näkökulman huomioon, miten hän hahmottaa maailmaa. Kyllä siinä auttaa jos keskusteluyhteys on säilynyt ja voidaan keskustella ilman arvottamista, että mikä se teinin mielestä sitten on kivaa.

Aino: Mitenkäs silloin, jos vanhemmilla vaikka itellä olisi jotakin ehkä huonoja kokemuksia koulusta tai oppimisesta? Koska tiedetään, että osittain myös oppimisvaikeudet kyllä periytyy, niin se on mahdollista, että niitä on sit vanhemmalle ja lapsella. Niin miten vanhempi pystys semmosessa tilanteessa kuitenkin välittämään lapselle semmoista positiivista kuvaa ja arvostusta? Miten se 

tehtäisiin?

Sami: Se tiedetään, että vanhempien asenteet ja arvostukset koulunkäyntiä kohtaan on merkittävä tekijä siinä, miten lapsi sitten suhtautuu. Sehän on täysin mahdollista, että vanhemmilla itsellä on saattanut olla hyvin ikävät kokemukset koulusta. Nämä nämä asiat ja niitten ymmärtäminen on kehittynyt kovasti tässä viimeisten kymmenien vuosien aikana. Sanotaan, esimerkiksi silloin kun minäkin vielä kävin koulua, niin oli aika erilaista, puhumattakaan sitten vielä kun mennään tämmöseen, jotka lähentelee eläkeikää.  Siellä on saattanu olla hyvinkin negatiivisia kokemuksia. Ja näitä vaikeuksia on ollu vanhemmilla ja niitä jo ehkä diagnosoitu ja ne on vaikuttanu elämän hyvinkin ikävällä tavalla. Sillon kuitenkin vanhempien olis hyvä miettiä, että valitettavasti heille kävi näin, mutta tämä ei ole mitenkään tämmönen ennalta määrätty. Vaikka heillä on näitä pulmia ja ne on periytyny lapselle, niin lapsilla on mahdollista saada toisenlainen kokemus nykyään koulun käynnistä. Sillon kannattas tosiaan vanhempien välttää sitä, että keskusteltais ja kerrottas siitä koulunkäynnistä sille lapselle siihen tyyliin, että “Minä en oppinu mitään ja sää oot mun lapsi. Ja sää et tuu oppimaan mitään. Ei meidän kannata edes yrittää, kun me ollaan tämmöstä, vaikka esimerkiks duunariporukkaa.” Koska se ei välttämättä ole näin. Voi vaikka sanoa, että “Mulla oli samanlaisia ongelmia. Mä ymmärrän, miten sää tämän koet. Mutta se olis kuitenki minusta tärkeetä, että sä jaksaisit yrittää. Nämä on tärkeitä taitoja. Musta olis tosi kiva, että nykyään, kun on mahollista, sähän voisit vaikka päästä pitemmälle kun minä.”  

Aino: Eli antais ehkä semmosta toivoa ja uskoa tulevaisuuteen sille lapselle tai nuorelle, sen sijaan, että valmiiks ennustaisi tai päättäisi sen, että mihin hänellä on rahkeita tai mahdollisuuksia? 

Sami: Kyllä joo. Ja tosiaan ei sitä voi tietää. Sitä ihan oikeesti ei voi tietää.

Aino: Niin, että se voi olla vähän itseään toteuttava ennustus, jos vaikka tosi paljon puhuu siitä, että ei meillä koskaan näitä asioita osata. Sen sijaan, että jotenkin antaisi mahdollisuuden sen lapsen omalle motivaatiolle kehittyä.

Sami: Kyllä. Ja tosiaan, jos positiivisessa mielessä mietti sitä, niin sillon vanhemmalla ja lapsella on tämmönen samaistumisen mahdollisuus. Että meillä on molemmilla näitä. Ja vanhempihan voi miettiä,  että tästä huolimatta, vaikka silloin ennenvanhaan se koulunkäynti oli niin paljon heikommin järjestetty, niin kuitenkin hänkin on löytänyt tapoja ja asioita elämässänsä, työelämässä harrastuksessa, muissa, missä kuitenki sitten on pärjännyt. Ei se ole ollu semmonen koko elämän mittainen juttu, joka olis aiheuttanut jotakin tällästä syrjäytymistä. Vaan se on ollu kuitenki tämmönen vain yksi osa sitä. Vanhempi tietää, että lapsella on sama, mutta nyt on vielä paremmat mahdollisuudet menestyä kuin silloin ja kannattaa yrittää. 

Aino: Eli vahvuuksien muistamista myös ja sellasta kannustusta ja motivointia. Nyt me tullaan loppua kohden ja voitais tiivistää yhteen tämän päivän keskustelua. Jos tästä jaksosta nyt jotakin jää mieleen ja muistaa niin 

Sami, mitkä on semmoset pari asiaa, jotka motivaatiosta ja oppimisesta tai oppimisen vaikeuksista kannattais nyt mieleen painaa? 

Sami: No ihan ensimmäisenä on tämä näin, että oppimismotivaatio ei ole sama kuin oppimisvaikeus. Elikkä oppimisvaikeuksista huolimatta voi olla suuri oppimismotivaatio opiskella asioista. Nää eivät ole sillä tavalla yhteydessä. Vaikka ne monesti liittyvät toisiinsa, niin ei välttämättä. Ja sitä voi päästä yli. Toinen asia on se, että vanhemmilla on merkitystä edelleen, vaikka se ei siltä aina tunnu. Lapsen ja nuoren kanssa vanhempien asenteella ja ja tuella on kuitenkin iso merkitys sille, että miten jaksetaan tehdä asiat. Tietenkin, kun on pieni lapsi kyseessä niin sen isompi merkitys, mutta jatkuu sinne nuoruuteen saakka.

Aino: Kiitos sulle Sami vierailusta. Ja kiitos myös kun kuuntelit tämän jakson. Siihenkin tarvi motivaatiota, ainaki jos pääsitte loppuu asti. Muissa tän sarjan jaksoissa me käsitellään eri oppimisvaikeuksia. On jakso esimerkiksi lukemiseen kirjoittamiseen pulmista ja matematiikan pulmista, hahmottamisessa ja muotorikasta. Pysy siis mukana ja seuraa somessa Niilo Mäki instituuttia Facebookissa ja Instagramista löytyy nimellä NMIkoulutus. Kiitos paljon ja enskertaan!