Podcast osa 1 puhekielisenä tekstinä: Mitä oppimisvaikeudet ovat – miten lasta voi tukea?

Aino Elomäki: Tämä on Niilo Mäki Instituutin Osaamisen lukot, oppimisen avaimet -podcast sarja. Sarjassa käsitellään oppimisvaikeuksia ja etsitään niihin apua ja tukea. Tarkoituksena on tuoda etenkin vanhemmille helposti lähestyttävää ja selkeää tutkimustietoa oppimisvaikeuksista.

Moikka ja tervetuloa ensimmäiseen jaksoon tänne Niilo Mäki Instituutin uuteen oppimisvaikeuspodcast sarjaan. Minun nimi on Aino Elomäki ja olen psykologi ja toimittaja. Tänään me startataan puhumalla oppimisvaikeuksista yleisesti, mitä ne ovat, mitä niistä pitäisi tietää ja mitä voi tehdä, jos epäilee, että esimerkiksi omalla lapsella tai oppilaalla vois olla oppimisvaikeus.

Mukana keskustelemassa on psykologian emeritusprofessori Timo Ahonen, tervetuloa ja Niilo Mäki Instituutin ja Jyväskylän perheneuvolan vastaava psykologi Nina Kultti-Lavikainen. Tervetuloa! 

Timo Ahonen: Hei kaikille!
Nina Kultti-Lavikainen: Kiitos. Hei kaikille. 

Aino: Meidän vieraista Timo Ahonen on aloittanut oppimisvaikeustutkimuksen jo 80-luvulla ja ollut silloin perustamassa oppimisvaikeuksien tutkimusklinikkaa, josta sittemmin tuli Niilo Mäki Instituutti. Nykyisin täällä Niilo Mäki Instituutissa tutkitaan ja kuntoutetaan lasten ja nuorten oppimisvaikeuksia. Nina Kultti-Lavikainen on työskennellyt Niilo Mäki Instituutissa pian 30 vuotta ja on myös kasvatuksen ja kehityksen erikoispsykologi, neuropsykologi ja psykoterapeutti.

Aloitetaan tänään ihan semmoisista perusteista: Monille meistä on ehkä tuttua se, että toisella kirjaimet vaihtavat paikkaa kesken lukemisen, toisilla taas ehkä matikan laskut ei vaan onnistu tai keskittyminen harhailee jatkuvasti, eikä oppitunneilta jää välttämättä mieleen juuri mitään. Mutta mitä oppimisvaikeudet oikeastaan ovat, ja mitä se tarkoittaa, jos jollakulla on oppimisvaikeus? 

Timo: No, oppimisvaikeudesta on olemassa hyvin monenlaisia määritelmiä, mutta voi sanoa, että niiden keskeinen ajatus on se, että jostain syystä lapsella on hyvästä opetuksesta huolimatta vaikeuksia oppia tiettyjä koulussa opetettavia perustaitoja. Tavallisimmin nämä vaikeudet ilmenee lukemisessa, kirjoittamisessa, matematiikassa, mutta myöhemmin voi tulla esille vaikka siinä, että lukeminen ei sujuvoidu tai lapsilla on vaikeuksia ymmärtää lukemaansa. Ja joskus nuo vaikeudet esiintyy korostuneesti vain tietyllä taidon oppimisen alueelta tai tietyn tiedon oppimisen alueella, tai sitten ne voivat päällekkäistyä, eli esiintyä yhdessä tai olla laaja-alaisempia niin, että vaikeuksia on monilla eri oppimisen alueella samanaikaisesti. 

Miksi oppimisvaikeudet sitten on niin tärkeä aihe, että me puhutaan niistä tänään täällä ja omistetaan niille myös kokonainen podcast-sarja? No, ehkä kyse on siitä, että oppiminen on tärkeää. Nykyään yhteiskunta vaatii meiltä jatkuvasti uuden oppimista ja puhutaan elinikäisestä oppimisesta. Eli ei riitä, että me käydään joku koulu ja saadaan ammatti ja sitten toimitaan sen ammatin piirissä elämämme, vaan vahditaan aikamoista joustavuutta ja uusien asioiden omaksumista. Ja koska näin on, niin silloin tietysti sellaiset henkilöt, joilla on vaikeuksia tässä uuden tiedon omaksumisessa liittyen oppimisvaikeuksiin, ne on tavallaan hyvin hankalassa asemassa ja tuo oppimisvaikeus heijastuu siihen koko ihmisen kehityskaaren ja sitten aikuisuudessa hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen.

Oppimisvaikeudet ovat sillä tavalla mielenkiintoinen ilmiö, että eihän ne näy ihmisestä mitenkään ulospäin. Eli ei semmoinen ihminen, jolla on vaikka lukemis- tai kirjoittamisvaikeus näytä mitenkään erilaiselta, kuin sellainen ihminen, joka lukee sujuvasti. Eli nämä on tämmöisiä piilossa olevia asioita, jotka on sillä tavalla hankalia, että koska toisaalta olisi tärkeää, että ne saadaan esiin ja tietysti ne tulee koulussa esiin. Mutta meillä on myös paljon sellaisia tarinoita, että ne on niin piilossa, että ihminen saattaa elää vaikka läpi elämänsä kamppailen sillä tavalla, että minä haluan pitää sen omana salaisuutena, että mulla on oppimisvaikeus.

Aino: Entä sitten, jos miettii huolestuneen vanhemman tai opettajan näkökulmasta, niin mitkä ovat sellaisia merkkejä joista voisi päätellä, että lapsen tai nuoren haasteissa voisi olla kyse jostakin oppimisvaikeudesta? Ja nyt nimenomaan ei puhuta jostakin tietystä, vaikka matikan tai lukemisen vaikeudesta, vaan mitkä on semmoisia yleisiä merkkejä, jotka voi jollain tavalla liittyä oppimisen haasteisiin? 

Nina: Vanhemmat on niitä henkilöitä, jotka on arvokkaassa asemassa huomaamaan niitä merkkejä, että siellä koulussa ja oppimisessa välttämättä kaikki ei suju niin kun tämä järjestelmä odottaa. Ja semmoiset merkit mistä vanhemmat usein kertoo, on, että se on konkretia, eli ne läksyt. Että niiden läksyjen äärellä menee joko hirveän kauan aikaa tai sitten niiden tekeminen on ihan täyttä tuskaa. Niistä tulee isoja tunteita: riitaa, itkua ja sitä väsymystä, kouluväsymystä. 

Ja toinen on sitten se vastaava kokeissa, että kokeisiin kertaamisessa, et se on semmoinen koko perheen urakka. Joku äiti joskus sano, että hän töistä lähtiessä katsoi Vilmaa, ja huomasi, että kahden päivän päästä on historian koe. Ja hän sano että se olo mikä äidille siitä heräsi, oli että ei ole todellista, en jaksaisi. Eli se on sekä vanhempien että lapsen urakka niihin kokeisiin kerrata. 

Toiset vanhemmat ovat sitten sanoneet sitä, että he havahtuvat siitä, että kotona tehtiin iso työ niihin kokeisiin lukemisessa, mutta sitten se koe ei kuitenkaan sitä näyttänyt. Eli siinä se oppiminen ei kuitenkaan sitten vastannutkaan työmäärää suhteessa siihen oppimisen etenemiseen, niin tuntuu, että siinä oli semmoista ristiriitaa. Muu oire, mikä voi olla mihin vanhemmat havahtuu, niin on se, että lapsilla alkaa tulla erilaisia fyysisiä oireita: päätä särkee kun on koulupäivä, vatsa on kipeänä.

Ja vielä yks hälytysmerkki voi olla siitä, että miten lapsi puhuu ja kommentoi koulua. Hän ei halua lähteä kouluun tai on juuri jotain semmoisia asioita, jotka siinä sitten kinnaa. Yksi asia mitä siellä kotona on hyvä tarkkailla, on minusta lapsen käyttäytyminen. Että se osaamattomuus mitä lapsi kokee siellä kouluasioiden äärellä näiden oppimisvaikeuksien vuoksi, se herättää kurjaa tunnetta. Ja kun se kurja tunne herää niin se aiheuttaa jonkinlaista käyttäytymistä ja tämä käyttäytyminen voi olla, että tulee raivareita tai sitten että lapsi sitten pelleilyllä peittelee sitä, “en osaakkaan” ja hän yrittää pitää sen piilossa. Ja voi olla, että tämä reagointi voi toki kääntyä myös sisäänpäin, jolloin lapsi ahdistuu. Niin näitä merkkejä lukemalla te vanhemmat voisitte ottaa asiaa siellä koulussa esille, että nyt olisi tärkeää lähteä tarkastelemaan, että onko tätä määrää liikaa tai onko tämä määrä, mitä pitää käydä liian vaikea. 

Aino: Tuossa oli aika paljon noita merkkejä mitä vanhempi tai opettaja voi lapsessa tarkkailla ja sitten huomata, että voisiko tässä olla kyse oppimisen pulmasta, mutta käykö sittenkin ikinä niin, että lapsi tai nuori osaisi jotenkin itse tunnistaa ne pulmat? Tapahtuuko semmoista, että hän jotenkin yhdistäisi, että okei, nämä voi liittyä oppimiseen? 

Nina: Hyvä kysymys. Kyllä minä luulen, että kun me puhutaan varsinkin alakouluikäisistä lapsista, niin kyllä se on aika lailla vanhempien ja opettajien vastuulla, aikuisten vastuulla seurata ja havainnoida. Kyllä se lapsi saattaa sanoa, että minä en osaa tätä, tämä on liian vaikea, minä en halua tehdä tätä. Mutta se, että lapsi voisi ymmärtää, että hei, nyt mulla taitaa olla oppimisvaikeus, että täällä oppimisen hankaluuden taustalla on jotain tiedon käsittelyssä jotain pientä pulmaa, niin minä ajattelen, että se on kyllä liian kova vaade lapselle sen ilmiön ymmärtäminen. Mutta toki se kokemus, että minä en osaa, niin se on se, minkä lapsi sieltä varmaan havaitsee omalla tavallaan, ja sitten sanoo tai reagoi. Vanhemmilta ja opettajilta tarvitaan siis tässä jotenkin herkkiä korvia ja silmiä ja muuta, että huomaa niitä mahdollisia merkkejä. 

Timo: Miten hyvin vanhemmat pystyy jotenkin tämän asian itse itselleen selvittämään ja toimimaan sillä tavalla rakentavasti, siihenhän vaikuttaa vanhempien omat koulu- ja oppimiskokemukset, ja tiedetään, että näissä oppimisvaikeuksissa on hyvinkin vahva perinnöllinen taipumus, niin sehän tarkoittaa sitä, että aika monella lapsella jolla on oppimisvaikeuksia, on myös äiti tai isä jolla on ollut näitä ongelmia. Ja se, että kuinka hyvin tämä vanhempi on tullut sinuiksi sen ongelman kanssa niin, että pystyy ajattelemaan sillä tavalla, että tämä oppimisvaikeus on tavallaan yks osa minua, mutta ei sillä tavalla leimaa minua, niin se tietyllä tavalla helpottaa sitten siihen, että vanhempi voi jotenkin kuulla sitä lapsen ahdistusta ja elää siinä tilanteessa ja toimia rakentavasti. Jos taas tämä olisi  vanhemmallekin silleen tuntematon möykky, niin silloin sitten se voi olla hyvin ahdistava, että se nostaa pintaan ne vanhat koulukokemukset. Että käykö nyt minun lapselle ihan samalla tavalla kuin minulle ja joutuisi käymään tämän saman jutun läpi, joka minullekin tapahtui. Silloin sen vanhemman toiminta siinä lapsen tukemisessa ei varmaan ole sellaista ihan niin hyvää kun se vanhempi haluaisi, vaan helposti se vanhemman oma ahdistus välittyy siihen millä tavalla hän patistaa ja yrittää saada sen lapsen vaan tekemään ja tekemään ja tekemään, niin että se oppi menisi perille, jos näin voi sanoa

Eli vanhemmilta siis tavallaan vaaditaan myös sitä, että he jotenkin käyvät läpi sitä ehkä omaa taustaa, jotta he sitten pystyy parhaiten lasta tukemaan ja mennäkin kohta sitten lisää siihe, että mitä vanhempi voi oikeastaan tehdä, jos hän tämmöistä oppimisvaikeutta huomaa. Entä sitten, jos vanhempi tai opettaja on huomannut tällaisia merkkejä, joita me äsken käytiin läpi ja ajattelee että joo, tässä vois olla mahdollisesti kyse oppimisvaikeudesta, niin mitä silloin voi lähteä tekemään? 

Jos ajatellaan se ihanteellisessa tilanteessa se, että kun aikuinen huomaa, että nyt tässä lapsen oppimisessa on jotain mikä minua mietityttää, niin kaikkein tärkeintä on se, että ei jää sitä asiaa miettii itsekseen, vaan se, että jos sen havainnon tekee vanhempi niin vanhempi ottaisi yhteyttä hyvin olemattomalla kynnyksellä opettajaan. Ja koulussa sitten, oon tavannu sanoa, että siellä on semmoinen lapsen oma tiimi, siinä opettajat, luokanopettaja, erityisopettaja. Me puhutaan alakouluikäisistä lapsista ja sitten vanhemmat, ja nämä aikuiset ja lapsen kehitys huomioiden, niin lapsi toki itse siinä sitten pohdinnassa myös Tärkeää, että se lapsenkin näkökulma tulee kuulluksi. Mutta tällä lapsen lähitiimillä lähdetään miettimään sitä, että miltä tämä lapsen oppiminen näyttää ja koulunkäynti ja minkälaiset asiat siellä aikuisia murehduttaa. Ja usein tällä tiimillä niitä ratkaisun avaimia löytyy siihen, että miten saadaan se lapsen oppiminen sitten tuettua, jotta se hyvä olo siellä koulussa opeteltavien asioiden äärellä palaa ja pystyy jatkumaan. Sitten jos näyttää siltä tai tuntuu siltä jostakusta tästä lähitiimin ihmisistä elikkä vanhemmista, opettajista, lapsesta itsestään siltä, että nyt ei niin kuin aikuiset ei saa kiinni, että miksi tämä lapsi ei opi tai miten tämä lapsi oppimista tuetaan, niin sitten lähetään hakemaan apuja siihen. Ja kun nyt tämän päivän koulussahan se on luontevasti, koulussa on tämä oppilashuoltotyöryhmä ja siellä usein se on psykologi, joka on sitten nimenomaan koulutettu näitten asioitten ymmärtämiseen ja selvittämiseen. Psykologia pyydetään sitten siihen tiimiin mukaan ja psykologi tuo sitten sen oman asiantuntemuksensa ja mahdollisesti sitten työvälineitä, mitä selvittelyyn tarvitaan. Mutta olennaista on se, että löytyisi niin kahteen ydinkysymykseen riittävä ymmärrys, miksi lapsi ei opi, mitkä asiat sitä selittää, ja sitten toisaalta, että miten sitä tukee?

Aino: Tämä oli erittäin tärkeä pointti ja hyvät selkeät kaksi kysymystä. Mietin sellaista, että on tärkeä, että vanhempi tai opettaja otetaan heti sitä yhteistyötä kehin.  Missä vaiheessa tämä asiaa sitten esitellään lapselle tai miten häneltä voitais tästä kysyä?

Nina:  Toki riippuu lapsen kehityksestä, minkä ikäisestä lapsesta on kyse. Mitä isompi lapsi on, sitä paremmin hän pystyy kuvaamaan ja tunnistamaan omaa tilannettaan ja  tarkastelemaan omaa oppimista. Kyllä jo ihan pienet koululaiset, ihan ekaluokkalaiset pystyy omalla tavallaan kertomaan siitä. Ihan heti, kun aikuiset tätä pohtii. Hyvin silloin alkumetreillä lapselta kysytään, miten sinä ajattelet, minkälaisia ne tilanteet on? Huomioiden lapsen tilanne. Ja se, mikä on olennaista,  kun aikuiset saa ymmärryksen, että miksi tämä oppiminen ei suju, niin kyllä se on hirveän tärkeätä, että se asia käydä myös lapsen kanssa. Selitetään lapselle lapsen kehitystaso huomioiden, mistä on kyse ja minkälaiset pikkutaidon hankaluudet tai tiedon käsittelyn. Tiedon käsittely on enemmän sitä aikuisten terminologiaa. Lapselle voi sanoa, että tämmöisistä pikku taidon pulmista on kyse, että tämä laskeminen tai lukeminen tai kirjoittaminen tai englannin oppiminen ei suju. Lapsi saisi omat sanat siihen sen sijaan, että hänen tarvitsee miettiä, että minä olen huono, minä olen tyhmä.  Hän voi niissä tilanteissa ajatella, että tämä ei nyt sujunut, kun tässä kohdin vaikka se puheen tarkka kuuntelu ei onnistunut. Miten se on sitten lapselle sanotettukaan.  Semmoinen hahmoton möykky saisi sanat ja hahmon, niin se olisi tärkeää. Kovasti korostan sitä, että aikuiset ymmärtäisi. Meidän ammattilaisten tehtävä on auttaa vanhempia ymmärtämään, mistä siinä on kyse.  Koska lapsi kasvaessaan, hän kysyy niitä asioita uudelleen ja vähän eri kysymyksillä, kun hänen oma ajattelunsa kehittyy. Se on aivan loistavaa, jos se lapsen äärellä elävä aikuinen osaa huomioida kunkin ikävaiheen nostamat kysymykset ja vastata niihin. Jos puhutaan hahmotus vaikeudesta, sitä voi selittää 7-vuotiaalle, kun hän opettelee laskemaan ja määrän käsite on hänelle, onko tässä enemmän vai tässä enemmän. Tästä voidaan käyttää vaikka sitä sanaa hahmotusvaikeus. Tai käyttää sitäkin, että tämmöinen näkemisen kautta tarkastelu on hankalaa.  Kun hän on 17, ja on metallilinjalla, ja siellä saa palautetta, kun tulee liikaa hukkapaloja,  niin sitten voi taas vanhempi 17 -vuotiaan kanssa miettiä, että tässä se näkyy se hahmottamisen vaikeus, että tuli nyt näitä hukkapaloja. Että tämä on semmoinen harmi, joka eri kehitysvaiheessa vähän tuottaa erilaista hankaluutta. 

Aino: Se on siis tärkeää, että se ei jää vanhemmalle yksinäiseksi möykyksi eikä opettajalle eikä sitten toisaalta myöskään lapselle. Pystytään sitä jakamaan ja tietoa saamaan, ja toisaalta pyritään juuri siihen, että se olisi lapselle mahdollisimman helposti käsitettävä asia, joka ei häntä sitten painaisi liikaa.

Timo: Tuo on tosi tärkeä asia. Siihen liittyy myös kysymys,  jonka usein kuulee esitettävän, että minkä takia täytyy nyt sitten tutkia niin tarkkaan, esim. psykologin, kaikkia lapsen erilaisia taitoja ja siihen käytetään vaikka useampikin tunti ja kerätä havaintoja erityisopettajalta ja niin poispäin. Se liittyy minusta siihen, että tämmöinen asioitten tarkka ja huolellinen selvittäminen, sillä ensinnäkin osoitetaan kunnioitusta sitä lasta kohtaan. Lapsen asia on niin tärkeä, että useampi aikuinen haluaa auttaa häntä siinä, miten tämä asia voitaisiin paremmin ymmärtää. Silloin jo se, että tehdään tämmöinen laaja arviointi, toimii tietyllä tavalla jo, voisiko sanoa, auttavana ja kuntouttavan toimenpiteenä. Vaikka ei heti osattaisi sanoa, mikä tähän on juuri se täsmällinen hoito tai apukeino.  Juuri niin kuin Nina tuossa kuvasi, tarkka kuva siitä omasta pulmasta, rajaa sitä semmoista ahdistuksen yleistymistä koskemaan sitä lasta kokonaisuudessa. Lapsella ei tulisi semmoinen tunne, että minä olen huono kaikessa ja olen meidän luokan huonoin.  Vaan että minä voin sanoa, että minä olen aika hyvä kyllä jalkapallossa tai jossain muussa, mutta mulla on tämä ongelma, että minä luen tosi hitaasti. Silloin se jo toimii lapsen oman minän rakennuspuuna ja auttaa eteenpäin, koska se ahdistus rajautuu siihen eikä leimaa kaikkia oppimistilanteita.

Aino: Juttelin tämän jakson taustahaastatteluksi parikymppisen opiskelijan kanssa, jolla on luki- eli lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus. Hän kertoi siitä, miltä se tuntui, kun hän oli pieni koululainen. Hän kertoi, että siihen asiaan liittyi paljon ahdistusta, etenkin silloin, kun oli oppitunteja, jossa harjoiteltiin lukemista. Hän kertoi, että pelotti mennä niille tunneille. Se myöhemmässä elämän vaiheessa näkyi niin, kun tuli vieraita kieliä, ne läksyt tuntui niin ylivoimaisilta, että hän ei vaan saanut niitä tehtyä. Sitten hän kertoi, että hän oli esimerkiksi piilottanut englannin kirjan sen takia. Jotenkin lapsen logiikalla ajattelee, että jos sitä kirjaa ei ole, niitä läksyjäkään ei voi tehdä. Tämä tuntuu tosi surulliselta, että tämä voi vaikuttaa näin murskaavasti itsetuntoon. Miten aikuinen tai vanhempi pystyy tällaisessa tilanteessa tukemaan lasta?

Nina: Varmaan yksi olennainen asia on se, että aikuinen ymmärtää, mistä siinä on kyse. Aikuinen pystyy tuomaan lapselle sen ymmärryksen, että se ei ole kokonaisvaltainen asia. Tämä on tämmöinen harmi, joka näkyy näissä tilanteissa, ja se, että aikuiset auttavat. Meillä on tänä päivänä hirveästi erilaisia, on esimerkiksi äänikirjoja. Historian kuluessa vanhemmat on lukuisia oppikirjoja lukeneet ääneen lapsille ja sitä tehdään vieläkin, mutta sen rinnalle on nyt tullut, että on äänikirjoja saatavilla. Me voidaan hakea tietoa, miten aikuiset voi auttaa. Opettaja voi antaa tiivistelmärunkoja lapsille osoittamalla, että tuossa on tärkeät asiat. Sitä asiaa ei yritetä lakaista maton alle tai piilotella. Tämä on tämmöinen harmi ja on hirveästi asioita, joihin se ei vaikuta, mutta näissä kohdin se näkyy ja näissä kohdin aikuiset auttaa.

Timo: Se liittyy varmaan just siihen, että oppimisvaikeuden esiintyminen ei saisi värittää sitä kokonaiskuvaa, joka meillä lapsesta on ja joka hänelle erityisesti itselleen rakentuu siitä,  millainen lapsi hän oikeastaan on. Voisi sanoa näin, että ei ole olemassa oppimisvaikeuslapsia, vaan on olemassa lapsia, joilla on oppimisvaikeus. Oppimisvaikeus on vain yksi lasta kuvaava yksittäinen piirre monien piirteiden joukossa. Eli lapsi voi olla sosiaalisesti hyvin taitava, osaa eläytyä toisten ajatuksiin, tunteisiin, näppärä erilaisissa rakennustehtävissä ja kiinnostunut monista asioista. On vaikka kuinka paljon erilaisia asioita, missä hän on samanlainen kuin monet muut, mutta hänellä on tämä yksi piirre, jota hän joutuu jotenkin käsittelemään ja ottamaan itse haltuun ja hän tarvitsee siinä aikuisten apua.  Eli vanhempien tehtävänä on myös jotenkin laittaa se mittakaavaan, että tämä on tällainen pieni asia, pieni osa taidoista ja sinä olet niin paljon muita asioita ja sinulla on niin paljon muita ominaisuuksia ja taitoja. Mittakaava-asia on hyvä tiivistys ja tärkeä, koska siinä perheessä eletään semmoisia aikoja, mitä Niina hyvin kuvasi. Koulusta ja läksyistä on tullut mörkö ja painajainen ja se mittakaava sumentuu. Se asia värittää sitä elämää. Äiti miettii, että nyt tulee hissan kokeet ja täytyy vaan jaksaa auttaa sitä lasta.

Aino: Vedetään sitten vähän yhteen tätä ensimmäistä jaksoa. Jos jotakin tästä jaksosta jää sinun mieleen, niin mitkä olisi pari semmoista tärkeintä asiaa, mitkä tästä kannattaa mukaansa viedä? Ensimmäiseksi se, että oppimisvaikeuden esiintyminen ei saisi värittää sitä kokonaiskuvaa, joka meillä lapsesta on ja joka lapselle itselleen rakentuu siitä, millainen lapsi hän oikeastaan on. Ei ole olemassa oppimisvaikeuslapsia, vaan on olemassa lapsia, joilla on oppimisvaikeus. Mutta tuo oppimisvaikeus on vain yksi lapsia kuvaava piirre muiden joukossa. Eli samalla kun lapsella on se lukiongelma, niin se voi olla sosiaalisesti hyvin taitava tai eläytyä hienosti toisten ajatuksiin ja tunteisiin, olla hyvin näppärä erilaisissa tehtävissä ja kiinnostunut monenlaisista maailman asioista. Eli se kuva on paljon rikkaampi kuin pelkkä oppimisvaikeuslapsi.

Toinen semmoinen tiivistelmä, mikä tulee mieleen, on, että nyt me tiedetään, että lapset itseasiassa aika varhain havaitsee itsestään semmoisia asioita, että mitkä asiat on itselle helppoja ja mitkä on itselle vaikeita. Lapset helposti jo hyvin varhain alkaa sillä tavalla erikoistumaan, eli rupeaa tekemään sellaisia asioita, mitkä on helppoja ja joista saa sitä aikuisten kannustusta, eli sinäpä olet hyvä rakentelemaan legoilla tai sinä olet hyvä tekemään sitä tai tätä. Mutta sitten jos sinulla on joku sellainen asia, joka on hankala, vaikka se kynä ei oikein käänny siihen suuntaan, kuin lapsi itse toivoisi tai piirustuksista ei tule sellaisia mitä haluaisi, niin lapsi helposti jättää sen taidon kehittämisen sikseen ja rupeaa tekemään niitä muita asioita. Silloinhan siinä käy niin, että lapsi hyvin varhain erikoistuu, esimerkiksi ajattelee, että en ole kynämies, olen hyvä rakentelija. Silloin hän ei harjoittele sellaista aika tärkeää taitoa, mikä tulee sitten esille koulussa. Ja kun ajatellaan aikuisen roolia tässä tilanteessa, se on varmaan olennaista, että miten kekseliäästi ja sinnikkäästi me osaisimme tarjota lapselle sellaisia virikkeitä, jotka liittyvät just niihin asioihin, mitä lapsi mielellään välttäisi. Sillä ne ovat kuitenkin taitoja, jotka opitaan niitä asioita tekemällä: lukemaan opitaan lukemalla, piirtämään opitaan piirtämällä, eikö niin? Eli ollaan jotenkin sen asian ytimessä, mikä on toisaalta myös opetuksen haaste, eli kuinka saada lapsi tekemään sellaisia asioita, jotka eivät vielä silloin tunnu hyvältä, mutta voi tuntua hyvältä vähän ajan päästä, kun se taito kehittyy. Sitten Niinalta vielä tärkeimmät pointit lyhyesti. 

Nina: Minä allekirjoitan Timon pointit sataprosenttisesti ja niiden rinnalle voisin nostaa yhden tai useammankin tärkeän asian. Ensimmäisenä tulee mieleen se, että se koulu, oppiminen ja  läksyt eivät söisi leijonanosaa perheen yhteisestä ajasta ja vuorovaikutuksesta. Tosiasia on se, että lapset, joilla on oppimisvaikeutta tarvitsevat enemmän apua kouluasioissa kuin lapsi, jolla oppiminen sujuu vaivattomasti, mutta pitäkää vanhemmat huoli siitä, että se teidän elämä siellä perheessä ja vanhemmuus on muutakin paljon kuin sitä kouluasioiden äärellä olemista. Tänä päivänä kolmiportainen tuki tarjoaa kouluissa mahtavan mahdollisuuden siihen, että opetusta voidaan miettiä sitten vähän pätevämmin. 

Toinen asia mitä haluaisin tästä nostaa, on se, että kun yhteiskunnassa on tietoa ja ymmärrystä oppimisvaikeuksista, niin vanhemmilla on oikeus ja myös lapsella on oikeus siihen, että se tarjoillaan myös vanhemmille ja sitten heidän kokemanaan lapselle. Silloin kun ymmärretään, mistä oppimisvaikeuksissa on kyse, niin tukitoimet ja muut keinot lapsen elämän polulle syntyvät vähän niin kuin itsestään. Eli kun tulee tämmöinen ongelmatilanne ja tiedetään, että tässä se oppimisvaikeus vaikuttaa, niin ei tarvitse turvautua kikkoihin. Ja kolmas asia on, oikeastaan liittyen tuohon äskeiseen, että kun meillä on tänä päivänä tietoa ja ymmärrystä, niin aikuisten tehtävä on sitten miettiä sitä, että missä kohdin rauhoitetaan tahtia, missä kohdin karsitaan tehtäviä ja missä kohtaa vaikka joku koetilanne järjestetään. Ne on aikuisten tehtävä ja sitä kautta lapsella säilyy oppimisen ilo, motivaatio ja halu sitä koulupolkua tehdä. 

Aino: Eli jos tästä jaksosta nyt jotakin sinun mieleen jää, tässä on meidän timanttisten asiantuntijoiden huippuvinkit. Ensiksikin se oppimisvaikeus olisi hyvä tunnistaa ja se olisi hyvä ymmärtää, koska se mahdollistaa sen, että ne tukitoimet osittain alkavat rakentua vähän niin kuin itsestään. Sellaisiin on jokainen niitä tarvitseva oikeutettu. Lapsi ei myöskään saisi typistyä miksikään oppimisvaikeusmääritelmäksi, vaan muistetaan että se on vain pieni osa, yksi ominaisuus lapsen taidoissa. Perheellä olisi tosi tärkeää olla muutakin yhteistä aikaa ja yhteistä tekemistä kuin ne läksyt ja oppimisvaikeuden kanssa puljaaminen. Jo pienen lapsen kohdalla vanhemmat ja muutkin aikuiset pystyy ehkä huomaamaan, että lapset alkavat helposti vältellä niitä tekemisiä, jotka ovat just heille vaikeita. Siksi on hyvä ne bongata ja tukea lasta, jotta hän kehittäisi taitojaan myös siinä hankalassa jutussa, on se sitten vaikka kirjoittaminen tai muovailu.

Kiitos, että kuuntelit tämän ensimmäisen jakson NMI:n uudesta oppimisvaikeuspodcastista. Seuraavissa jaksoissa käsitellään yksi kerrallaan erilaisia oppimisen vaikeuksia, esimerkiksi lukemisen, kirjoittamisen vaikeuksia, matematiikan pulmia, tarkkaavuuden ja toiminnan ohjaukseen haasteita sekä tunteita, joita oppimisvaikeuksiin voi liittyä. Joten pysy kuulolla. Voit myös seurata Niilo Mäki instituuttia sosiaalisessa mediassa, se löytyy Facebookista nimellä Niilo Mäki instituutti ja Instagramista NMI koulutus, kaikki pienellä ja yhteen. Kiitos meidän ihanille ja asiantunteville vieraille, oli oikein mielenkiintoista keskustelua ja toivottavasti moni saa tästä pointteja itselleen ja oman arjen tueksi.