Kuvaus
Webinaarista tehdään myös tallenne, joka on ilmoittautuneiden katsottavissa kahden viikon ajan. Webinaarin ajankohta klo 9.00-11.30
KOHDERYHMÄT
Perusopetuksen ja ammatillisen erityisopetuksen opettajat ja erityisopettajat sekä psykologit.
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Matematiikan perustaidot ovat tärkeä osa arjen itsenäistä toimintakykyä. Matemaattisia taitoja tarvitaan esimerkiksi ajan hahmottamisessa, kellon ja kalenterin käytössä, rahanhallinnassa, ruoanlaitossa ja kodinhoidossa sekä työelämän erilaisissa tilanteissa.
Mutta mitä tehdä silloin, kun oppilaalla on merkittäviä matematiikan oppimisvaikeuksia eikä hän vahvastakaan tuesta huolimatta saavuta kaikkia matematiikan oppimäärän tavoitteita? Mihin opetuksessa kannattaa silloin keskittyä?
Webinaarissa tarkastellaan, mitkä matemaattiset taidot ovat arjen toimintakyvyn kannalta kaikkein keskeisimpiä ja missä järjestyksessä niitä kannattaa harjoitella. Koulutuksessa tutustutaan arkimatematiikan portaisiin, joiden avulla voidaan jäsentää arjessa tarvittavia matemaattisia taitoja, arvioida niiden hallintaa ja suunnitella opetusta.
Lisäksi pohditaan, milloin taitoa on tärkeää harjoitella ja milloin toimintakykyä voidaan tukea apuvälineillä, kuten laskimella. Tavoitteena on auttaa tunnistamaan ne matemaattiset taidot, joiden oppimisesta on oppilaalle eniten hyötyä arjessa, jatko-opinnoissa ja työelämässä.
KOULUTTAJA
Tuomo Aro on neuropsykologian erikoispsykologi (PsL). Hän on kirjoittanut teoksen lasten ajan hahmottamisesta ja kellotaitojen oppimisesta. Kliinisessä työssään hän kuntouttaa lapsia ja nuoria, joilla on merkittäviä matematiikan oppimisvaikeuksia. Aro on kouluttanut yli kymmenen vuoden ajan laaja-alaisesti oppimisesta, oppimisvaikeuksista ja niiden neuropsykologiasta..
KOULUTUKSEN TOTEUTTAMINEN
Koulutukseen sisältyy (3 x 45 min) koulutusaamupäivä webinaarina 7.4.2027 klo 9.00-11.30 sekä luentomateriaali sähköisessä muodossa. Koulutuksesta tehdään myös tallenne, joka on ilmoittautuneiden katsottavissa kahden viikon ajan.
KOULUTUKSEN HINTA
Koulutuksen hinta on 105 euroa/henkilö tai 200 euroa/työpari. Hinta sisältää luentomateriaalin sähköisessä muodossa. Laskutamme koulutuksen webinaarin jälkeen.
ILMOITTAUTUMINEN
Voit ilmoittautua koulutukseen alla olevalla lomakkeella. Toivomme ilmoittautumista viimeistään kolmea viikkoa ennen koulutuksen alkua, mutta ilmoittautumisia otamme vastaan niin kauan kuin koulutusryhmässä on paikkoja jäljellä.





