Kuvaus
Webinaarista tehdään myös tallenne, joka on ilmoittautuneiden katsottavissa kahden viikon ajan.
KOHDERYHMÄT
Peruskouluikäisten opettajat, koulupsykologit ja kouluterveydenhoitajat
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT
Laaja-alaiset oppimisvaikeudet tarkoittavat keskimääräistä alhaisempaa kognitiivista toimintakykyä sekä siihen liittyviä haasteita käytännön arjessa ja oppimisessa. Ne voivat näkyä oppilaiden koulunkäynnissä hyvin eri tavoin. Joillakin uusien taitojen oppiminen on hidasta varhaislapsuudesta lähtien, kun taas toisilla vaikeudet tulevat näkyviin vasta myöhemmin, kun opiskeltavat sisällöt ja oppimisen vaatimukset monimutkaistuvat.
Yhteistä näille oppilaille on, että ikätasoisen opetuksen seuraaminen vaikeutuu ilman riittävää tukea. Oppimisen lisäksi laaja-alaiset oppimisvaikeudet voivat vaikuttaa esimerkiksi koulunkäyntiin, sosiaalisiin suhteisiin sekä myöhempiin opiskelu- ja työelämävalmiuksiin. Koska oppilaiden vahvuudet ja tuen tarpeet ovat usein yksilöllisiä, vaikeuksien tunnistaminen ja tarkoituksenmukaisten tukitoimien suunnittelu voi olla haastavaa.
Tässä koulutuksessa tarkastellaan, mitä tutkimus kertoo laaja-alaisista oppimisvaikeuksista, miten niitä voidaan tunnistaa peruskoulussa sekä millaiset tukikeinot edistävät oppimista ja koulunkäynnin sujumista. Koulutus tarjoaa tutkimustietoa, käytännön esimerkkejä ja työvälineitä arjen tilanteisiin sekä mahdollisuuden yhteiseen pohdintaan.
Koulutuksessa käsitellään:
- laaja-alaisten oppimisvaikeuksien määrittelyä ja keskeisiä piirteitä
- tutkimustietoa ilmiön taustoista ja ilmenemisestä
- oppilaiden tunnistamista peruskoulussa
- oppimisen ja koulunkäynnin tukikeinoja
- käytännön esimerkkejä, työvälineitä ja kiperien kysymysten yhteistä pohdintaa.
KOULUTTAJA
Minna Peltopuro, PsT, neuropsykologian erikoispsykologi
Minna Peltopuro toimii neuropsykologina lasten ja nuorten kuntoutuksen parissa työskennellen mm. oppimisvaikeuksien, tarkkaavaisuushäiriöiden, autismikirjon ja aivovammojen kanssa. Minnan erityisosaamisalue on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joista hän on tehnyt tutkimusta aina vuodesta 2010 saakka, tuolloin tutkijana Niilo Mäki Instituutissa. Väitöskirja aiheesta julkaistiin vuonna 2022 Jyväskylän yliopistosta. Kliinisessä työssä Minna työskentelee Riihimäellä.
KOULUTUKSEN TOTEUTTAMINEN
Koulutukseen sisältyy (5 x 45 min) koulutusiltapäivä webinaarina 15.1.2027 klo 11.00-15.00 sekä luentomateriaali sähköisessä muodossa. Koulutuksesta tehdään myös tallenne, joka on ilmoittautuneiden katsottavissa kahden viikon ajan.
KOULUTUKSEN HINTA
Koulutuksen hinta on 145 euroa/henkilö tai 260 euroa/työpari. Hinta sisältää luentomateriaalin sähköisessä muodossa. Laskutamme koulutuksen webinaarin jälkeen.
ILMOITTAUTUMINEN
Voit ilmoittautua koulutukseen alla olevalla lomakkeella. Toivomme ilmoittautumista viimeistään kolmea viikkoa ennen koulutuksen alkua, mutta ilmoittautumisia otamme vastaan niin kauan kuin koulutusryhmässä on paikkoja jäljellä.
”Todella kattava ja asiantunteva koulutus! Sopivassa suhteessa teoriaa ja konkretiaa, suureksi hyödyksi arjen työssä.”





