Osa 5. Motoriikan vaikeus – enemmän kuin urheilutaitoja

Aino Elomäki: Tämä on Niilo Mäki Instituutin Osaamisen lukot, oppimisen avaimet -podcast sarja. Sarjassa käsitellään oppimisvaikeuksia ja etsitään niihin apua ja tukea. Tarkoituksena on tuoda etenkin vanhemmille helposti lähestyttävää ja selkeää tutkimustietoa oppimisvaikeuksista.

Aino: Heippa ja tervetuloa kuuntelemaan Niilo Mäki Instituutin oppimisvaikeuspodcastia. Mun nimi on Aino Elomäki ja oon psykologi ja toimittaja. Tänään me puhutaan motorisen oppimisen vaikeuksista: Miks motoriikan pulmat on myös oppimisvaikeus, miten ne liittyy itsetuntoon ja mielenterveyteen ja mitä vanhemmat voi tehdä, jos lapsella on tällaisia vaikeuksia oppia motorisia taitoja. 

Vieraana meillä on Piritta Asunta, joka on tehnyt väitöskirjan motorisen oppimisen vaikeuksista ja niiden tunnistamisesta. Nyt Piritta toimii tutkijana Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö Likesillä ja pohtii muun muassa sitä miten liikunta tai liike liittyy matematiikan oppimiseen. Tervetuloa Piritta. 

Piritta: Kiitos. 

Aino: Mennään suoraan ihan tähän meidän aiheeseen eli mitä se oikeastaan tarkoittaa, että lapsella on vaikeuksia oppia motorisia taitoja?

Piritta: Se tarkoittaa sitä, että uudet motoriset taidot ja niiden oppiminen tuottaa suuria haasteita eli lapsen voi olla vaikka vaikea oppia ajamaan polkupyörällä. Yleisesti ottaen ne vaikeudet näkyy siellä arjessa ihan kaikessa kömpelyytenä, törmäilynä muihin ja esineisiin ja esineiden pudotteluna. Tai sitten niin, että liikkuminen on paljon hitaampaa ja ei niin sujuvaa kuin muilla samanikäisillä lapsilla.

Aino: Mutta miten yleisiä suunnilleen tämmöset pulmat sitten on?

Piritta: Nämä on kovin yleisiä. Kouluikäisistä lapsista vaikeutta esiintyy noin viidellä-kuudella prosentilla. Eli se tarkoittaa sitä, että jos on noin 20:n lapsen ryhmä, niin siellä on hyvin todennäköisesti vähintään yksi lapsi, jolla tämä kyseinen oppimisvaikeus on motoriikassa. 

Aino: Eli tosi yleistä. Ehkä enemmänkin kuin aattelis jotenkin ensi ajatuksella.

Piritta: Kyllä. Hyvin yleinen vaikeus, joka helposti jää tunnistamatta.

Aino: Mistä nämä vaikeudet sitten niinku johtuu? Mistä ne tavallaan saa alkunsa?

Piritta: No tästä tarvitaan vielä paljon lisää tutkimusta, mutta nykytutkimus osoittaa, että nämä vaikeudet johtuu perinnöllististä ja ympäristöllisistä aivojen rakenteellisista ja toiminnallisesta poikkeavuuksista, jotka muodostuu jo siellä aivojen varhaisen kehityksen aikana. Eli tämä vaikeus ja häiriö on jo sillä lapsella syntyessä. Ja jollakin lapsella heikot motoriset taidot voi myös johtua siitä syystä, että lapsi ei oo saanu siellä varhaisvuosien aikana tarpeeksi ja monipuolisesti erilaisia liikkumiskokemuksia,  jolloin on motoriikka ei ole päässyt kehittymään lapsilla. Mutta tällaisissa tapauksissa kyse ei ole näistä aivotason pulmista ja häiriöstä, vaan ihan vaan siitä harjaantumattomuudesta. Eli nämä on kaksi eri asiaa, jotka hyvä erottaa toisistaan.

Aino: Niin just, eli käytännössä se on niinkun, että pulmat voi näyttäytyä samanlaisina, mutta toiset ei periaatteessa oo ehkä niinkään taitojen oppimisen vaikeus vaan sitä, että ei oo ollu tilaisuutta sitä taitoa treenata.  

Piritta: Kyllä.

Aino: Jos tätä asiaa alkaa ensimmäistä kertaa miettiä, niin voi olla, että nämä motorisen oppimisen vaikeudet tuntuu jotenkin vähän erilaisilta, kuin sellaiset oppimisvaikeudet, mistä on tottunut kuulemaan. Esimerkiksi lukemisen vaikeus tai matematiikan vaikeus, ne on semmoisia taitoja, mitä koulun penkillä opitaan ja jotenkin liittyy aika kiinteästi siihen koulumaailmaan ja ehkä työmaailmaan ja semmoiseen. Miten sitten tämä motorisen oppimisen vaikeus, onko se ihan samanlainen asia tai jotenkin samanlainen oppimisen vaikeus vai voiko se vaan olla, että jotkut eivät vaan jotenkin ole niin taitavia motorisesti kuin toiset?

Piritta: Valitettavasti näitä motoriikan haasteita ja oppimisen vaikeutta motoriikassa pidetään vielä toisarvoisena varsinkin silloin, kun lapsella on jokin muu kehityspulma, vaikka kielihäiriö tai tarkkaavuushäiriö. Ajatellaan, että no, kyse on vaan motoriikasta, että kaikkien lasten ei tarvitse olla yhtä taitavia motoriikassa. Mutta se on kyllä harmillista, sillä nämä motoriset oppimisen vaikeudet vaikuttavat monella tavalla lapsen elämään ja kokonaiskehitykseen.

Aino: Mitä se esimerkiksi sitten käytännössä tarkoittaa?

Piritta: Se vaikuttaa siten, että tulee helposti tämmöisiä toissijaisia pulmia, että lapsi jättäytyy tai jätetään syrjään peleistä ja leikeistä. Eli ne lapset alkavat hyvin varhain vältellä kaikenlaista liikunnallista toimintaa ja aktiivisia pelejä ja leikkejä, kun he huomaavat, että eivät pysy muiden vauhdissa mukana ja eivät ole yhtä taitavia kuin muut. Kukaan ei halua tulla tarkoituksella nolatuksi tilanteissa, joissa vaikkapa ei saa sitä palloa kiinni pallopeleissä.

Aino: Miten nämä motoristen taitojen pulmat voivat sitten näkyä siellä kouluympäristössä?

Piritta: Ne näkyvät monella tapaa siellä kouluarjessa, kun lapsi opettelee akateemisia taitoja. Voi olla kynän kanssa pulmia, kirjoittamisen pulmia ja kaikenlaisissa askarteluissa, joissa vaaditaan molempien käsien yhteistyötä, niin kuin saksilla leikkaaminen, voi olla hyvin haastavaa. Ja sitten ihan arjessa siirtymätilanteissa: pukeutuminen on paljon hitaampaa, kuin muilla, ruokailutilanteessa saattaa usein maitolasit kaatua ja tarjottimet tippua. Ja ehkä se on sottaisempaa se syöminenkin, jos sitä kömpelyyttä sitten on ja jos on sorminäppäryydessä haasteita, eli monella tapaa. Nykytutkimus osoittaa, että motoriset taidot ovat yhteydessä muuhun oppimiseen myöskin.

Aino: Eli tarkoittaako se sitä, että jos on niitä motorisen oppimisen pulmia, niin sitten on paljon todennäköisemmin myös niitä eri taitojen oppimisen pulmia? Vaikka matematiikkaa, kirjoittamista, hahmottamista?

Piritta: Kyllä, juuri näin menee. Eli se, että lapsilla olisi pelkästään vaikeuksia motoriikassa on erittäin harvinaista. Eli nämä vaikeudet päällekkäistyvät hyvin yleisesti muiden kehityksellisten haasteiden kanssa, tarkkaavuuspulmien, autismin, matematiikan oppimisvaikeuden, lukivaikeuden kanssa ja sitten ne hyvin helposti peittyvät yleisemmin tunnettujen vaikeuksien alle.

Aino: Joo, eli ei ole todellakaan kyse siitä, että joku olisi vähän huonompi kuin muut vaikkapa kilpaurheilussa, vaan että se motoristen taitojen oppimisen hankaluus voi haitata ihan sitä, että saa vaatteet päälle ja välitunnilla pääsee mukaan peleihin. Tai sitten sitä, että ehtiikö kirjoittaa tunnilla muitten kanssa yhtään samassa tahdissa.

Piritta: Juuri näin, kyllä. Tai ehtiikö muiden kanssa yhtä aikaa välitunnille, kun on hitaampi kuin muut vaikka siinä pukeutumisessa.

Piritta: Niillä lapsilla, joilla motorisen toiminnan pulmia on todettu, niin heillä on ikäisiään enemmän ahdistukseen ja masennukseen liittyviä oireita. Niin ne ongelmat laajenee herkästi sitten sinne tunne-elämän alueelle ja mielenterveyteen myöskin.

Aino: Mistä se oikein johtuu, että motoriset pulmat vaikuttavat sitten niin paljon tavallaan ihan erilaisia asioihin, vaikka siihen mielialaan, ahdistukseen ja muuhun?

Piritta: Joo, hyvä kysymys. Varmasti se, että nämä on niin näkyviä nämä vaikeudet, et ne on helposti nähtävissä. Jos lapsella vaikka vaikeuksia matematiikassa, niin hän saattaa saada tehostettua tai erityistä tukea, mutta hän kuitenkin työskentelee sinä omalla pulpetillaan eikä välttämättä muut tiedä, että hän tekee erilaisia tehtäviä kuin muut tai että hänellä on jollakin tavalla yksilöllistetty sitä omaa suunnitelmaa. Mutta liikunnassa se, että jos lapsella on heikot taidot, niin se on kaikkien nähtävissä. On se aika karua sitten. Monesti ne lapset alkaa tosiaan vältellä niitä tilanteita, ettei halua tulla nolatuksi.

Aino: Sitten toki varmasti se, että jos niitä tilanteita välttää, niin taidot ei siitä kehity. Toisaalta lapsilla on kyllä myös aika tärkeää sosiaalisissa ympyröissä jotenkin se liikunta ja siinä suoriutuminen, ja se on ehkä vähän isompikin osa vaikkapa identiteettiä kuin aikuisella ihmisellä tyypillisesti.

Piritta: Kyllä, sitä arvostetaan paljon lasten keskuudessa kyllä, että ne lapset, joilla on hyvät motoriset taidot, niin ne ovat yleensä niitä lapsia, jotka kyllä sitten ovat hyvin myöskin sosiaalisesti arvostettuja ja heillä on paljon ystäviä ympärillä.

Aino: Mennään sitten siihen, että miten vanhemmat tai muut aikuiset voisivat huomata, että lapsella mahdollisesti saattaa olla tällaisia motorisen oppimisen vaikeuksia?

Piritta: Joo, ne ovat osittain haastaviakin tunnistaa, että on kyse hyvin heterogeenisesta ryhmästä lapsia, että myöskin ne vaikeudet, niin ne vähän vaihtelee, kuinka vakavia ne haasteet ovat. Joillakin ne voivat olla vain lieviä oppimisvaikeuksia, joillakin taas todella haastavia, se näkyy ihan selvästi siitä liikkumisesta, jos lapsi on kömpelö, liikkeet ovat vähän jäykkiä, hitaita, ehkä vähän nykiviäkin.

Aino: Onko se kaikissa arjen tilanteissa se jäykkyys tai nykivyys, vai onko ne vain tietynlaisia niin kuin liikuntatilanteita, joissa sitä voisi lähteä tarkkailemaan?

Piritta: Kyllä ne ihan arjen tilanteissakin näkyy. Se toiminta on hitaampaa ja epätarkempaa. Monesti liikkeiden ajoituksessa on pulmia, rytmissä on pulmia, eli tulee törmäilyä eikä pystytä hahmottamaan, kun joku ihminen kävelee vaikka sinua kohti, milloin pitää väistää, ettei tule niitä törmäyksiä. Semmoista koheltamista hyvin usein tapahtuu. Ne vaikeudet näkyvät siellä ihan kirjoittamisesta syömiseen ja sorminäppäryyttä vaativista tehtävistä, leikeistä, peleistä ihan pallopeleihin. Jos lapsi väsyy helposti, niin sekin kertoo, että lapsi käyttää vähän liikaa lihasvoimaa tai, että joutuu aivot työskentelemään tuplasti sen mitä muilla, joutuu oikeasti miettimään sitä omaa liikkumista niin paljon, että se sitten alkaa väsyttää. Lapset turhautuvat myöskin helposti.

Aino: Mitä sitten, jos ajattelisi, että ennen ei ole kauhean hyvin huomattu välttämättä näitä vaikeuksia niin miten se ehkä näkyisi aikuisella, jolla on tämmöisiä vaikeuksia ollut ja niitä ei ole ikinä mitenkään erityisesti tuettu, niin näkyykö se enää aikuisuudessa?

Piritta: Erittäin hyvä kysymys. Meillä jonkin verran on Suomessakin tämmöistä pitkittäistutkimusta, jossa on saatu vähän tietoa, että mitenkä ne vaikeudet näkyvät ja noin puolella ne vaikeudet, jotka on tunnistettu siellä viisivuotisneuvolassa, niin siellä sitten aikuisuuden kynnyksellä edelleen vaikuttavat hyvin paljon elämään. Mutta sitten siinä on tullut toissijaisia pulmia hyvin yleisesti, eli näillä lapsilla ollut vaikeuksia vaikka löytää opiskelupaikkaa ja on sitten näitä psykososiaalisia haasteita tullut siihen rinnalle. Mutta vielä ehkä vastaus tuohon, että miten ne siellä aikuisuudessa näkyy, niin ne voivat näkyä monella tapaa. Kyse ei ole enää siitä, että ei vaikkapa pysty osallistumaan niihin liikunnallisiin peleihin aikuisena, vaan että siellä arjessa voi näkyä toiminnanohjauksen puolella. Vaikka ruuanlaitossa voi olla haasteita, autolla ajamisessa, joka on aika motorinen taito, tarvitsee pystyä hahmottamaan ympäristöä, suhteuttamaan ja tekemään oikea-aikaisia reagointeja. Ne omat havainnot pitäisi pystyä käsittelemään nopeasti ja tekemään sitten siihen ratkaisuja. Sitten ihan vaikkapa nuorilla tytöillä, niin esimerkiksi, jos on sorminäppäryydessä haasteita, niin ihan itsestä huolehtiminen, meikkaaminen ja semmoiset asiat. Ammatinvalintakin voi olla sitten, ja varsinkin jos ei tunnista niitä vaikeuksia aikaisemmin, ja sitten nuori hakeutuu vaikkapa semmoiseen ammattiin, jossa vaaditaan paljon motorisia taitoja, kuten vaikka kosmetologi tai talon rakentaja, niin sitten voi tulla siellä ne ongelmat eteen.

Aino: Onko se mahdollista sitten oppia jotenkin ne kaikki taidot, jos lapsena jo se huomattaisiin ja sitä tukea saisi, niin oppiiko suuri osa ihmisistä sitten sellaiset arjen perustaidot, vaikka sen autolla ajamisen vai voiko se olla jotenkin este semmoiselle?

Piritta; Joo, kyllä kaikkea pystyy oppimaan, mutta vaatii vaan valtavan määrän toistoja ja kärsivällisyyttä. Motorisia taitoja kyllä opitaan, mutta se on paljon hitaampaa ja tutkimukset jo osoittaa kun ajatellaan, että taito opitaan kolmessa vaiheessa, ensin vähän semmoista kognitiivista vaihetta, sitten on harjoitteluvaihetta ja sitten mennään tämmöiseen taitojen automatisoitumisen vaiheeseen, jossa jo liikkumista ei tarvitse ollenkaan miettiä, vaan se on automaattisesti tapahtuvaa, niin nämä lapset, joilla näitä vaikeuksia motoriikassa on, niin he pystyy jopa saavuttamaan sen liikkeen automatisoituneen vaiheen, mutta se vaatii oikeasti todella paljon sitten toistoja, aikaa ja strategioita, että aikuisten tarvitse auttaa sitä oppimista sitten pilkkomalla pienempiin osakokonaisuuksiin ja antamalla mielikuvia, että jää paremmin se liike sitten mieleen jne.

Aino: Tästä me päästäänkin aika hyvin siihen, että jos vanhempi tai muu aikuinen on havainnut, että lapsella ehkä vois olla tämmöisiä vaikeuksia, niin mitä sitten ovat askeleet, mitä siinä voi lähteä tavallaan tekemään?

Piritta: Varmasti se on se arki ja se ympäristö, jossa lapsi toimii, niin se on se keskeinen asia. Mietitään, mitkä ovat ne vahvuudet ja sitten ehkä mitkä ovat ne lapsen heikkoudet, missä hän tarvitsee tukea, mikä ei onnistu, ja sitten lähdetään vahvuuksien kautta sitä lapsen itsetuntoa vahvistamaan, mutta myös harjoittelemaan niitä asioita, mitkä ovat haasteellisia, ja mielellään niin, että se lapsi on mukana siinä toiminnan suunnittelussa ja tavoitteiden asettelussa, että se lapsi haluaa oikeasti oppia vaikkapa hyppimään hyppynarulla, ja mietitään, miten sitä lähdetään harjoittelemaan, niin silloin kun se lapsi on itse motivoitunut, niin silloin se oppiminen on tehokkaampaa.

Aino: Miten sitten, jos se taito, mitä on hankala oppia, olisikin vaikkapa pyörällä ajaminen, niin mitkä käytännössä olisivat ne vaiheet, joitten kautta sitä lähdettäisi yhdessä harjoittelemaan?

Piritta: Pyöräily on hyvin monimutkainen motorinen taito: se vaatii lapselta tasapainoa, koordinaatiota ja ympäristön hahmottamista myöskin. Miten sitä kannattaa lähteä opettelemaan, niin ensinnäkin se taito kannattaa jakaa pieniin osakokonaisuuksiin. Se näyttää olevan yksi tehokkain tapa opettaa näille lapsille, joilla motorisen oppimisen vaikeutta on, uusia monimutkaisia taitoja. Miten kyseisessä taidossa lähdetään pilkkomaan, niin ei niin, että hypätään suoraan polkupyörän kyytiin ja lähdetään opettelemaan sillä tai apupyörillä, vaan ensin kannattaa sitä pyörän hallintaa harjoitella vaikkapa potkuttelemalla ilman polkemista. Ja pienille lapsille onkin saatavilla potkupyöriä, ja jos on niin pienistä lapsista kyse, niin se on ehdottomasti erittäin hyvä väline, joka kannattaa lapsille hommata. Siinä oppii sitä pyörän hallintaa ja tasapainoilua turvallisesti niin, että jalat on sitten maassa. Kouluikäisille kun ei tämmöisiä potkupyöriä ole saatavilla enää, niin silloin kannattaa ottaa polkimet pois pyörästä ja ihan lähtee vaan kävelemään sen pyörän kanssa niin, että pyörä jalkojen välissä ja satula kannattaa laskee tarpeeksi alas, jotta pystyisi potkuttelemaan, eli jalat ylettyy maahan kunnolla. Seuraavassa vaiheessa voidaan sitten laittaa toinen poljin paikalleen. Tässä sitten opettelu jatkuu sillä yhdellä jalalla potkuttelemalla: toinen polkimella ja toinen potkuttelee, ja samalla tässä opitaan laittamaan toistakin jalkaa polkimelle.

Aino: Eli todellakin yksi vaihe kerrallaan, oikeasti yksi taidon miniosa vaan lisää aina kerralla.

Piritta: Kyllä, eli se taito pilkotaan pienempiin osakokonaisuuksin ja niitä sitten harjoitellaan yksi kerrallaan niin, että aina tulee pikkusen vaikeusastetta lisää.

Vielä muutaman vinkin voisin antaa sinne kotiin. Miten motorisia taitoja voidaan tukea, niin yksi tärkeä asia olisi saada lapsi liikunnallisen harrastuksen pariin. Eli voisi yhdessä miettiä mikä olisi semmoinen laji, mitä voisi lähteä vaikkapa yhdessä lapsen kanssa kokeilemaan tai etsiä matalan kynnyksen harrasteryhmää. Olisi hyvin tärkeää, että lapselle löytyisi joku mieluinen liikunnallinen harrastus, koska sitten taas, jos siellä varhaiskasvatuksessa ja koulussa lapsi välttelee sitä liikunnallista toimintaa, niin on aika iso terveysriski myös tämä vähäinen fyysinen aktiivisuus. Tiedetään, miten paljon se vähäinen liikkuminen on yhteydessä kaikkeen fyysiseen terveyteen, niin olisi tosi tärkeää, että löytyisi se oma joku juttu, mikä olisi mieluista tuolla liikunnan saralla. Lapsen voi olla helpompi osallistua yksilölajeihin, eli niitä suosittelen kyllä. Ja kun me tiedetään, että tutkimukset näyttävät, että suuri osa näistä lapsista, joilla on motorisia oppimisen vaikeuksia, ei harrasta organisoitua urheilua, niin sitten taas sosiaaliset kontaktit jäävät aika vähälle. Kannattaa selvittää, onko joitain muita semmoisia harrastuksia, missä tulisi sosiaalisia kontakteja lapsille. Jokaisen lapsen omia vahvuuksia varmasti on, ja muita semmoisia mielenkiinnon kohteita. Olisiko se vaikkapa partio tai joku muu harrastus, missä tulisi sitä ryhmässä olemista.

Aino: Onko sinulla jotakin ideaa siihen, jos miettii tuota liikuntaharrastusta, sanoit että yksilölaji voi olla ehkä helpompi kuin joukkuelaji, niin mikä voisi esimerkiksi olla semmoinen laji, jota voisi kokeilla, jos on jo tiedossa, että lapsella on haasteita oppia uusia motorisia taitoja?

Piritta: Jos on vaikkapa pienemmästä lapsesta kyse, niin esimerkiksi kiipeilyhän on monelle semmoista mielenkiintoista, tosin se voi olla pelottavaakin näille lapsille. Mutta kiipeilyharrastus on semmoinen, että itse kun olen tähän lajiin nyt hurahtanut, niin olen kyllä todennut, että hirmu monipuolinen laji kyseessä. Ja tiedän, että maailmalla annetaan toimintaterapiaakin kiipeilyssä, moni käy toiminta- ja fysioterapeuttien kanssa kiipeilemässä jos näitä motorisia haasteita on, se  kehittää hyvin paljon koordinaatiota, voimaa, liikkuvuutta ja ongelmanratkaisuja. Ja se oma kehittyminen tulee hyvin nopeasti tässä lajissa esiin ja näkyväksi, että näkee kun näitä kiipeilyreittejä greidataan eri tasoiseksi, niin näkee, että nyt minä pääsenkin seuraavan tason reittejä, niin näkee sen oman kehittymisen tosi nopeasti. Se on kyllä semmoinen mitä voi suositella. Sitten kun vähän vanhemmasta lapset kyse, niin esimerkiksi kuntosaliharrastukset ja uinti, niin ne ovat kyllä varmasti toimivia.

Aino: Tuollaiset, missä jotenkin omalla tasolla edetään ja ei ole silleen riippuvainen muista tai muitten tasoista?

Piritta: Kyllä, ja ei välttämättä liikkuvia esineitä siellä hirveästi.

Aino: Niin, palloja lentelemässä vielä, jos se on muutenkin jo haastavaa.

Piritta: Kyllä.

Aino: Mitenkäs sitten, jos kotona on vanhemmilla käytössä jo paljon näitä tukikeinoja ja yhdessä vaikka harjoitellaan näitä taitoja tällä tavalla palasittain, mutta tuntuu, että se ei jotenkin riitä. Että ne lapsen vaikeudet yhä jatkuu ja ne näkyvät paljon koulussa tai muissa ympyröissä, niin mistä voi lähteä sitten hakemaan tukea ja apua lisää?

Piritta: Se huoli kannattaa kyllä nostaa esiin siellä joko varhaiskasvattajalle tai opettajalle, ja yhdessä sitten miettiä, että mitkä ne on ne mahdolliset tukikeinot, joita sitten sekä kotona että päiväkoti- tai kouluympäristössä sitten tehdään. Ja jos näyttää, että ne ei riitä, niin sitten kannattaa ehdottomasti olla koulussa vaikkapa erityisopettajaan yhteydessä, tai kouluterveydenhoitajaan. Ja sitten vielä pienempien lasten kohdalla neuvolaan ja tuoda siellä se huoli esiin, että nyt on paljon arjessa jo tuettu, eikä niillä keinoilla ratkaistu, että miten lapsi pärjäisi siellä muitten mukana.

Aino: Millasta se apu on, jota sieltä voi mahdollisesti sitten saada?

Piritta: Toimintaterapia on ehkä se yleisin, mihinkä sitten, jos mennään terveydenhuollon puolelle, niin voidaan sitten saada lähete.

Aino: Miten vanhemmat voi osata arvioida sitä, että jos lapsen kanssa harjoitellaan paljon näitä motorisia taitoja, missä on selkeästi pulmaa, niin mikä on semmoinen sopiva vaatimustaso, mitä lapselta voi kussakin tilanteessa odottaa?

Piritta: Joo, toi on erittäin hyvä kysymys, tuota olen paljon itse pohtinut. Että missä menee se raja, että kuinka paljon voidaan odottaa ja ehkä siihen ei yksiselitteistä vastausta ole. Että se on ihan siitä lapsesta kiinni, että sitten kun alkaa nähdä, että nyt se oikeasti ahdistui eikä jaksa enää, turhautui, niin ehkä siinä vaiheessa kannattaa niitä omia odotuksia sitten madaltaa. Se vaatii paljon aikuiselta kärsivällisyyttä ja ehkä myöskin luovia ratkaisuja, että miten se lapsi saadaan motivoitumaan ja harjoittelemaan itselle vaikeita asioita. Eli sen vuoksi, niin kuin alussa sanoinkin, se motivaatio on tosi tärkeää. Että lapsi on motivoitunut, ehkä vähän huijaamalla, että keksitään, miten saadaan taitoja harjoiteltua.

Aino: Onko sinulla jotakin vinkkiä siihen, että jos lasta ei oikeasti huvittaisi harjoitella, niin miten vanhemmat voi jotenkin motivoida lasta?

Piritta: Joillakin voi olla joitain mielenkiinnon kohteita, niin niitä voi ottaa mukaan. Tai jos on kauhean kiinnostunut jostakin, vaikkapa dinosauruksista, niin voi harjoitella erilaisia liikkumistapoja niin kuin vaikkapa dinosaurukset liikkuisivat, tehdä jotain vähän temppurataa tai olla hippaa, jossa voisi hyödyntää niitä juttuja. Ehkä niitä semmoisia, että saada se lapsi ajattelemaan joitain muita niitä omia juttuja, mistä on kiinnostunut. No sitten ehkä moni saattaa innostua tämmöisistä tietokonepeleistä, koska ne on aika semmoisia koukuttavia ja motivoivia, niin niistä on myös ihan hyvää tutkimusnäyttöä, että koko keholla tapahtuvista aktiivisista videopeleistä, kuten Nintendo Wiin tai Microsoft Kineticin tämmöisistä peleistä, niin niiden avulla voidaan tasapainotaitoja harjoitella. Mutta sitten taas siitä hirveästi ei ole näyttöä, kuinka taidot siirtyy sitten oikeaan elämään Mutta sitä voi ottaa kanssa kokeiluun, että vähän harjoittelee taitoja sitä kautta, että voi lapsi kokeakin, että nyt osaa vaikka skeitata sillä pelillä vaikka oikeesti sitten laudan päällä ehkä ei pysyiskään. Mutta niitä voi kokeilla. Ehkä vinkkiä sitten, ei niinkään siihen motivointiin, vaan siihen, että mitenkä vanhempi sitten voit helpottaa sitä arkea. Että kun huomaa, että nyt oikeesti se raja on tullut täyteen, että lapsi ei enää, ei vaikka opi niitä kengännauhoja sitomaan ja alkaa olla jo siinä kouluiässä se lapsi, taikka paidan napit ei millään mene kiinni, että se vaatii hirveästi voimaa ja työtä ja tuskaa, niin sitten siinä vaiheessa lähetään helpottaa sitä arkea. Otetaan vaikka kenkiin semmoset pikalukko-kiinnitysnauhat tai käytetään semmosia vaatteita, missä niitä nappeja ei oo. 

Aino: Eli valitaan tavallaan niitä taisteluja, että ihan joka tilanne ei ole lapselle sitten niin kauheen kuormittava.

Piritta: Kyllä. Yrittää sit niissä tilanteissa, kun lapsella on vireystaso hyvä ja jaksaa, niin voi niinku siedättää tai harjoitella taitoja. Mutta sitten pitää madaltaa niitä omia odotuksia ja sitten ehkä helpottaa sitä ympäristöö, tehtävää niin, että se lapsi sitten onnistu ja  pärjää sitten siellä. Jossain vaiheessa vaan ne apukeinot pitää ottaa käyttöön. 

Aino: Jos vanhemmalla on jotenkin nyt mielessä se, että okei ois kiva alkaa harjoitella jotakin näitä taitoja lapsen kanssa kotona, mut ei oikee ite tiedä, että miten ja mitä tarkalleen, niin sulla oli joku nettisivusuositus, mistä pystyy sit vähän kattomaan ehkä mallia tai ideoita tämmösiin. 

Pirita: Joo, tuolla Suomen CP-liitossa on ollu Innostu liikkumaan -hanke ollut  ja tällä hetkellä motorisen oppimisen vaikeuksien yksikkö, joka tuottaa materiaalia. Siellä on maksutonta materiaalia, että kannattaa tutustua https://innostunliikkumaan.fi/
Sieltä löytyy tietoa ja vinkkejä ja heillä on myös tämmöinen Skillilataamo, josta sitten voi valita erilaisia harjoitteita, jos lapsella vaikka tasapainon kans pulmia tai välineen käsittelyssä pulmia tai arjen taidoissa pulmia, niin sieltä voi semmosia tehtäviä suoraan sitten vaikka lapsen kanssa yhdessä katsoa. Että kokeillaanpas tämmöstä.

Aino: Sitten aletaan vetää jo vähän yhteen tätä tän jakson teemaa. Jos tästä nyt mukanaan veis jotkut kolme asiaa, niin Piritta, mitkä kolme vois olla semmosta tärkeää pointtia, joilla pääsis jotenkin eteenpäin tän asian kanssa?

Pirita: Joo haluaisin sanoa monen monta asiaa, mutta ehkä ne keskeisimmät on se, että ymmärretään sitä lasta ja niitä haasteita, mitenkä se vaikuttaa lapsen toimintaan monella tavalla. Eli ollaan kärsivällisiä, että nää lapset oppii kyllä, mutta ne vaatii paljon enemmän aikaa ja toistoja ja aivotyöskentelyä ihan niissä yksinkertaisissa tehtävissä, mitkä muut tekee tiedostamatta. Eli ymmäretään se vaikeus ja se haaste lapsen toiminnalle. Sitten toinen Take home message voisi olla se, että muokataan ympäristöä tehtävää onnistumiselle suotuisaksi. Eli pilkotaan pienempiin osiin sitä taitoa, autetaan sanoittamaan tehtävä ja annetaan niitä mielikuvia ja sitten helpotetaan tehtävää tarvittaessa apuvälineillä. Että on vaikkapa se tietokone tai on sovellettuja välineitä, isompi pallo, isompi hitaampi pallo. Kolmas vois olla, että koska nämä lapset välttelevät sitä liikkumista ja jotta voitaisiin välttää se negatiivinen oravanpyörä, niin kannustettaisiin ja rohkaistaisiin lasta liikkumaan ja autettaisiin sitä lasta löytämään semmonen oma liikunnallinen harrastus, missä se lapsi sitten viihtyisi ja sais sitä itsetuntoa sitte paremmaksi ja koettua pätevyyttä paremmaksi.

Ja ne yksilölajit oli tosiaan niitä joukkuelajeja parempia. Siinä oli ehkä ne kolme viestiä ja loppuun halusin sanoa vielä senkin, että meidän aikuisten vastuulla on järjestää lapsille noita onnistumisia. Sitä kautta se lapsi sitten viihtyy niissä haastavissa tehtävissä ja haastavien tehtävien parissa, että saa siellä välillä onnistumisia. Jokainen lapsi niitä janoaa ja aikuisten tehtävä on niitä tarjota. 

Aino: Tää on kyllä oikein hyvä pointti johon lopettaa eli aikuisilla on  vastuu siitä et vaikka hankaluuksia oliskin niin se ei saa lapsille kuitenkaa sillä tavalla näkyä, että ikinä mikään ei onnistu, ikinä mikään ei oo kivaa. Kiitos paljon sulle vierailusta Piritta, oli tosi mukava keskustella tästä aiheesta ja me palataan oppimisvaikeuksien pariin sitten seuraavissa Osaamisen lukot oppimisen avaimet -podcast jaksoissa. Muissa jaksoissa käsitellä esimerkiksi lukemisen ja kirjoittamisen pulmia, hahmottamisen vaikeuksia ja matematiikan pulmia. Kiitos sulle kun kuuntelit ens jaksoon, moikka. 

Pirita: Moi.