Osa 6. Hahmottamisvaikeus – Koko maailma on vinksallaan

Aino Elomäki: Tämä on Niilo Mäki Instituutin Osaamisen lukot, oppimisen avaimet -podcast sarja. Sarjassa käsitellään oppimisvaikeuksia ja etsitään niihin apua ja tukea. Tarkoituksena on tuoda etenkin vanhemmille helposti lähestyttävää ja selkeää tutkimustietoa oppimisvaikeuksista.

Aino: Heippa ja tervetuloa tänne Niilo Mäki Instituutin oppimisvaikeus-podcastiin.

Tänään me puhutaan hahmotusvaikeuksista ja tämä on myös ensimmäinen jakso, joka me tehdään etänä eli toivottavasti kuuluu. Minun nimi on Aino Elomäki, ja olen psykologi ja toimittaja.

Hahmottamisen vaikeus on sellainen asia, jota voi olla vähän vaikea hahmottaa. Se tarkoittaa niin monia asioita ja on ehkä vähän tuntemattomampi kuin vaikka lukemisen tai matematiikan vaikeudet. Mutta tänään me pohditaan just sitä, että mitä hahmottamisen vaikeus oikeastaan tarkoittaa, miten se elämässä näkyy ja mitä vanhemmat vois tehdä lasta tukeakseen. Omasta hahmotusvaikeudestaan meillä on kertomassa Niilo Mäki Instituutin Mari Hytönen, joka kertoo siitä miltä hahmottamisvaikeus tuntuu ja miten se hänen elämässään on näkynyt. Vieraana meillä on Suvi Ylönen, joka tutkii väitöskirjassaan sitä millaisia kokemuksia ja tunteita hahmotusvaikeuksiin liittyy. Lisäksi Suvi työskentelee Niilo Mäki Instituutin Hahku -hankkeessa, jossa selvitetään, että miten hahmottamisvaikeudet aikuisuudessa ja millaista tukea mihin tarvittaisiin. Tervetuloa Suvi.

Suvi: Kiitos

Aino: Aloitetaan ihan siitä, että mitä hahmottamisen vaikeudet oikeastaan tarkoittavat silleen lyhyesti määriteltynä?  

Suvi: Hahmottaminen on vähän tämmöinen monimerkityksinen sana, me käytetään sitä hahmottaa -sanaa arjessa, se tarkoittaa aika usein tämmöistä oivaltamista, jäsentämistä, saatan puhua, että en hahmota sitä, mitä ollaan tänään tekemässä tai en oikein hahmota tätä ruokareseptiä. Sen sanan kanssa pitää välillä olla tarkkana, että milloin puhutaan tästä arkikielisestä oivaltamisesta ja milloin sitten taas puhutaan ihan vaikka hahmotusvaikeuksista. Hahmotusvaikeudet on semmoinen kattokäsite sellaisille vaikeuksille, jotka liittyy näönvaraiseen, tilalliseen hahmottamiseen, eli että on jonkinlaista vaikeutta käsitellä tämmöistä näönvaraista informaatiota tai tilallista informaatiota. Hahmotusvaikeudethan ei ole virallinen diagnoosi, ei löydy tautiluokituksessa semmoista termiä kun hahmotusvaikeudet tai hahmotushäiriö, että meiltä löytyy kansainvälisestä tautiluokituksesta kyllä näönvaraisen hahmottamisen pulmia tai tämmöisen tilallisen tai konstruktiivisen hahmottamisen pulmia, mutta ei tätä hahmotusvaikeus -sanaa. Hahmotusvaikeudet voi kuitenkin olla semmoinen, mikä sitten toteaa vaikkapa neuropsykologi lausunnossaan, että lapsella tai aikuisella on tämmöisiä laaja-alaisia hahmottamisen vaikeuksia, se saattaa kyllä lukea siellä papereissa, ja tilastollisen arvion mukaan ehkä kolmella-kuudella prosentilla ihmisistä olisi ihan selvää hahmottamisen vaikeutta. Sehän tarkoittaa, että yhdellä lapsella koululuokassa olisi tämän tyyppistä ongelmaa ja arvio on myös, että ainakin ehkä viidesosalla, kellä on oppimisen vaikeuksia todettu sitten koulun puolella, niin olisi myös hahmotuksessa pulmaa.

Aino: Se on aika paljon ihmisiä loppujen lopuksi.

Suvi: Joo, ei se ole mikään marginaalinen juttu niin kuin ehkä ajatellaan. Se on ehkä heikommin tunnettu tai tunnistettu kuin muut nämä oppimisen vaikeudet, mistä meillä on enemmän tietoa ja pitemmältä ajalta.

Aino: Sanoitkin jo tuossa alussa, että hahmottaminen on myös sanana hankala, koska sillä on ainakin suomen kielessä tosi monta eri merkitystä ja ajattelin, että se on vähän sama asia sen kanssa, että saako kiinni siitä, että miltä se hahmottamisen vaikeus tuntuu, jos itsellä ei ole siitä kokemusta ja hahmottaa maailmaa tyypillisellä tavalla, niin voi olla tosi vaikeaa ymmärtää, että mitä se sitten tarkoittaa, niin osaatko kertoa sen sinun väitöskirjan perusteella siitä, että miten ihmiset sitten kuvailee sitä, että miltä se hahmottamisen vaikeus tuntuu?

Suvi: Joo, meillä aika paljonkin tuli siinä aineistossa esiin sitä, että ihmiset kuvailivat sitä kokemusta ja niitä tunnetiloja, kyllä se vähän siltä näyttää, että ympäristö vielä aika heikosti tunnistaa ne hahmotusvaikeudet ja ihmiset jäävät sitten yksin, ja kyllähän se sitten herättää monenlaisia tunteita, jos ei tule ymmärretyksi ja hyväksytyksi niiden omien piirteidensä kanssa. Sellaisen ihmisen kellä ei ole hahmottamisen vaikeuksia, jolla on hahmottaminen helppoa, niin voi olla tosi vaikeaa ymmärtää, että mistä on kyse ja minkälaisissa asioissa ne näyttäytyvät ne hahmotusvaikeudet ja asettua semmoisen lapsen tai aikuisen asemaan, kelle se hahmottaminen on vaikeaa. Että siinä kohtaa kyllä tarvitaan sitten vähän semmoisia välittäviä tekijöitä ja selostusta, ja kerrotaan mitä ne hahmotusvaikeudet ovat ja mihin kaikkeen ne oikeastaan siinä arjessa voi vaikuttaa, että ei voida olettaa, että toiset ihmiset ymmärtää sen jotenkin tai saa kiinni siitä kokemuksesta ilman sitä, että puhutaan avoimesti asioista.

Aino: Miten sitten ne siellä arjessa näkyy ne hahmottamisen vaikeudet, mitä voivat olla esimerkiksi ne tilanteet, joissa se näkyy vaikkapa lapsella?

Suvi. No sehän tässä tekeekin ehkä hankalaa, kun ne voi näkyä monella tavalla ja sitten ei ole mitään tyypillistä, että tällä tavalla ne näkyy nyt kaikilla, vaan että hahmotusvaikeudet voivat olla tosi laaja-alaisia tai sitten ne voi olla aika kapea-alaisia johonkin tiettyyn osataitoon liittyviä, ja tietenkin vaikeusaste vaihtelee, että osalla on vaikeampia hahmotusvaikeuksia, osalla ne on lievempiä, ja se tekee ilmenemisestä aika yksilöllistä, mutta kyllä tyypillisimmät tilanteet ehkä ovat tilan hahmottamiseen liittyviä asioita, eli on vaikeaa liikkua, oppia reittejä, hahmottaa suuntia, etäisyyksiä, nopeuksia ja sitten voi olla löytämiseen ja tunnistamisen vaikeutta, eli ei tavallaan tunnista esineitä, näe esineitä, löydä ympäristöstä oikeita vihjeitä. Ja sitten voi olla ihan että osaako koota, rakentaa, tehdä käsillä, pystyykö tehtävissä, mitkä vaatii hyvää hahmottamista ihan vaikka Lego-rakentelu on hyvä esimerkki. Sitten ne menee mielikuvien tasolle, pystyykö mielikuvissa pyörittelemään asioita, tarkoitan ihan konkreettisesti vaikkapa miltä joku esine näyttää eri asennoissa, tai jos pitäisi sisustaa huone uusiksi, niin osaako luotua mielikuvat miltä se näyttää sitten erilaisessa järjestyksessä.

Aino: Okei eli voiko se olla, jos kouluikäistä lapsista puhutaan, että kun menee kouluun, niin on hankala ehkä löytää oikeita luokkaa ja hahmottaa, että missä se oma paikka siellä on ja ehkä jos pitäisi jostain hyllystä hakea kyniä tai sakset, niin on jotenkin vaikeaa ehkä löytää ja tunnistaa niitä sieltä?

Suvi: Joo, ne näyttäytyvät tai voi näyttäytyä ne hahmotusvaikeudet nimenomaan semmoisissa taidoissa, joita pidetään aika itsestään selvinä, oletetaan että osataan liikkua itsenäisesti. Onhan sekin jo, että lapsi lähtee aamulla kotoa, laittaa vaatteet päälle, ottaa oikeat tavarat mukaan, osaa kulkea sen koulureitin, osaa arvioida paljonko siihen menee aikaa, kulkee turvallisesti ettei jää auton alle tai ei tule läheltä piti -tilanteita, ja sitten löytää sinne oikeaan luokkaan, osaa ottaa oikeat kirjat repusta, mitä opettaja pyytää ja sitten toimia ohjeiden mukaan, siinä jo monta kohtaa missä on tarvittu sitä hahmottamista. Ja se tekee siitä hankalaa, että voi olla muunkin tyypistä vaikeutta, joka näyttäytyy samalla tavalla, että sitten taas toiminnanohjaukseen vaikeudet, ne voivat näyttäytyä vähän ulospäin samanlaisina, vaikka kyse onkin ihan erilaisesta vaikeuksien kombinaatiosta. Eri tavalla lähdetään toimimaan, jos on toiminnanohjauksen vaikeutta kuin hahmottamisen vaikeutta.

Aino: Ihan siis normaali päivä voi vaatia tosi tosi monien eri asioiden hahmottamista, ihan siitä, että hahmottaa kellon, ajan ja hahmottaa reitin kouluun, hahmottaa autot tiellä. Sitä ei tule ajatelleeksi, että kaikessa tekemisessä on jollakin tavalla kyse ympäristön hahmottamisesta ja sen huomioimisesta.

Suvi: Se tekeekin kuormittavaa niistä tilanteista, kun ei ole kyse sellaisesta, joka näyttäytyy koululuokassa tietyssä oppiaineessa, vaan se hahmottaminen on sitten mukana siellä välitunnilla kun leikitään leikkiä ja kuljetaan kouluun ja miten toimitaan kotona, että tämä on se kuvaus mitä on kuultu vanhemmilta, mitä he ovat puhuneet, on aika raskasta olla semmoisen lapsen vanhempi, kellä on hahmottamisen vaikeuksia kun ne näyttäytyvät myös siellä kotona, ei ole pelkästään vaikkapa äidinkielen tunnin ongelmia ja sitten muut tilanteet olisivat vapaita niistä vaikeuksista. Samoin aikuiset ihmiset kuvaavat sitä, että he joutuvat pinnistelemään aika monessa itsestään selvänä pidetyssä asiassa, ja se sitten kuormittaa, väsyttää ja aiheuttaa tyytymättömyyttä siihen, että voi olla aika hankala selvitä meidän normaalina pidetystä arjesta itse ilman apua.

Aino: Se kuulostaa kyllä tosi rankalta, jos tulee vähän jokaisessa eri tilanteessa uudestaan sitten se oma pulma vastaan. Mutta miten jos puhutaan vaikka suunnilleen kouluikäisistä lapsista, niin pystyvätkö he jotenkin itse tunnistamaan, että heillä on joku tämmöinen vaikeus ja jotenkin kuvaamaan sitä, että et kuule, että en löydä näitä reittejä tai en osaa etsiä näitä oikeita tavaroita vai miten se oikeastaan näyttäytyy lapselle?

Suvi: Sehän siinä ehkä onkin hankalaa, jos on synnynnäisiä hahmottamisen pulmia lapsella, niin missä vaiheessa lapsi huomaa sen, että tämä on minulle vaikeampaa kuin jollekin muulle. Eihän se itsestään selvää ole, että lapsi on tietoinen omista vaikeuksistaan tai osaako millään tavalla pyytää apua tai tukea. Kyllähän se on aikuisten tehtävä huomata ja auttaa sitä lasta, mutta ihan periaatteena niin lapset tekevät mielellään niin kuin ehkä me aikuisetkin sitä, että me tehdään asioita, jotka ovat meille helppoja. Me tykätään tehdä semmoisia asioita, missä me tavallaan saadaan loistaa tai jotka tuottavat semmoista enemmän mielihyvää, että tämä on helppoa kuin vaikeaa, ja lapset sitten luontaisesti karttavat niitä tehtäviä, mitkä heille ovat vaikeita. Niin pienen lapsen kohdalla ihan se, että karttaa hahmottamista vaativia tilanteita ja tehtäviä ja esimerkiksi legoilla rakentelua tai piirtämistä tai pulmatehtäväkirjojen tekemistä tai palapelien tekemistä, että se ei ole lapselle mieluisaa puuhaa. Se ei välttämättä kerro siitä, että on hahmottamisen vaikeuksia, mutta se ei ole luontaisesti kauhean helppoa tai tähän saattaa tarvita vähän aikuisen tukea ja innostusta, ja sitten se, mikä siinä tulee niin hahmottamisen vaikeudet voivat olla vähän myös perinnöllisiä, voi olla perinnöllisiä tekijöitä siellä taustalla, niin sitten tietenkin, jos se on myös vanhemmille vaikeaa, niin vanhemmat eivät välttämättä luo tämmöisiä tilanteita kotiin. Yksi ihminen kertoi, että hänellä itsellä on hahmotuksen pulmia, niin hän on kyllä työntänyt kaikki palapelit ja legot niin syvälle kaappiin kuin hän ikinä kykenee, koska ei hänkään osaa tehdä niitä sen lapsen kanssa, ja siten jää se harjoittelu tekemättä siellä arjessa. Pienten lasten kohdalla ihan tällaiset päivittäiset pukemiset, syömiset, jos mietitään sitä, että lapsi alkaa syödä, itse hän tarttuu lusikkaan, ottaa sitä ruokaa ja vie kohti suuta, niin sen lisäksi, että se on motorinen toimenpide, niin kyllähän siinä pitää hahmottaa, että mistä kohtaa otat lusikasta kiinni, miten päin sen lusikan pitää olla, että saat sinä sen ruuan ja mihin se sitten viedään, että se saadaan sinne suuhun asti, niin on tämmöinen motoristen taitojen ja hahmottamisen taitojen yhdistelmä. Ja itse mietin, oma lapsi on kolmevuotias, olen seurannut kun hän pukee päälle, niin voi että se pukeminen vaatii monta kohtaa, missä pitää osata hahmottaa, että miten päin se vaate on, vaate voi kuitenkin olla monella tavalla nurinpäin, että onko lappu edessä vai takana ja sitten ihan onko se väärinpäin eli onko sisäpuoli ulkopuolella ja sitten voi olla housuissa toinen lahje oikein ja toinen väärinpäin, ja se vaatii montaa semmoista hahmottamista, on monta kohtaa missä voi mennä pieleen sen hahmottamisen osalta. Ensin pitää saada se vaate oikeinpäin siihen ja sitten pitää osata suhteuttaa, että miten se menee minun päälleni.

Aino: Siinä on kyllä tosi monta kohtaa ja vielä jotenkin lastenhan nyt muutenkin täytyy vasta opetella koko tässä maailmassa toimimista ja sitä, minkä pituista kaikki on ja minkä pituiset omat raajat on ja miten ne liikkeet tehdään, niin kyllä se vielä varmasti jokaiselta lapselta vaatii sillä tavalla aika paljon sen maailman hahmottamiseen opettelu, mutta että jos siinä luontaisesti on vielä sitä vaikeutta, niin se on voi olla kyllä varmaan aika haastavaa.

Aino: Seuraavaksi me kuullaan vähän siitä, millaista hahmotusvaikeuden kanssa eläminen voi olla. Mari Hytönen kertoo haastattelussa oman tarinansa:

Mari Hytönen: No se huomattiin ala-asteiässä, että ihan neurologisten testien kautta alettiin peruskoulussa epäillä, että nyt on jotakin vialla. Matematiikka mulla on ollut aina haastavaa ja näin poispäin ja sitten kaikki tämmöiset kolmiulotteiset asiat, mitä pitäisi hahmottaa tai just jonkun asian kokoaminen, niin vaikka olisi ohjeet nenän edessä, niin en minä pysty jotain hyllyä kokoamaan, että kyllä siinä sitten joku pitää pyytää avuksi, että kyllä se on ihan muillekin ihmisille hankalaa, mutta minulle se on ihan ylitsepääsemätöntä, että en todellakaan edes yritä koota jotain huonekalua, siinä voisi käydä hassusti. Minä en pysty tavallaan mielessäni muuttamaan sitä ohjetta semmoiseksi, että minä osaisin koota sen, että minä en saa sitä mielikuvaa siitä valmista huonekalusta, että jos minulla on se ohje siinä, niin minä en osaa muodostaa sitä valmiin huonekalun mielikuvaa, että mitä vaiheita siihen kokoamiseen kuuluu. 

Esimerkiksi isot marketit ovat semmoisia, että menee tosi kauan, että löydän jonkin halutun tuotteen. Varsinkin väsyneenä se korostuu tosi paljon, että joutuu sitten vaan etsimään ja etsimään ja siitä huolimattakaan ei tahdo löytää. No ne tuntuvat välillä turhauttavalta, koska se, että haluaisit osata tehdä jonkin asian, mutta sitten et pysty tekemään sitä. Että se vaihtelee siitä turhautumisesta sitten aika monella tunneskaalalla. Välillä se on ihan ookoo, että sen hyväksyy, mutta sitten kun tulee just näitä tilanteita, että tulee vähän se seinä vastaan, niin kyllä se vähän harmittaa. Tuo hahmotusvaikeus vaikuttaa oikeastaan lähestulkoon kaikkeen, mulla ei esimerkiksi ole ajokorttia, eikä tällein, et joutuu vähän sitten, että se tekee arjen todella haastavaksi ehkä monellakin tavalla, ammatinvalintaankin se on monella tapaa vaikuttanut. Ei ole ihan kaikki ohjaamisen alat minun juttu, kun on tätä hahmotusvaikeutta.

Aino: Onko sinulla jotakin semmoisia terveisiä vanhemmalle, jonka lapsella on vaikeuksia hahmottamisessa?

Mari: Lähinnä semmoista, että sen lapsen ymmärtäminen tavalla, että koittaa asettua sen lapsen asemaan, että se lapsi tavallaan kyllä itsekin tietää, että mikä on vaikeaa. Kyllä minäkin sen jo pienenä ymmärsin, että en minä tähän asiaan pysty ja ne tunteet saattavat tosiaan vaihdella, mutta se, että koittaa sitä lasta vaan tukea ja yrittää ymmärtää, vaikka se ymmärtäminen ei aina todellakaan ole helppoa, mutta se antaa sille lapselle semmoisen kuvan, että hänet hyväksytään semmoisena kuin hän on, et se on se tärkein melkein siinä, että se kantaa kyllä todella pitkälle, kun on rakastava ja ymmärtävä se ilmapiiri ja koti, ja myös koulukin toki.

Aino: Mistä nämä hahmottamisen pulmat sitten johtuvat?

Suvi: Hahmotusvaikeudesta tiedetään, että siinä on perinnöllistä, geenien ohjaamaa, että jos meillä on synnynnäisiä hahmotusvaikeuksia, niin on tunnistettu sellaisia geenejä, jotka vaikuttavat siihen hahmotuskykyyn, ja sitten ainakin meillä aikuisten aineistossa aikuisetkin osannut kuvata sitä ja tunnistaa, että omilla vanhemmilla tai omilla sisaruksilla on samantyyppistä vaikeutta. Mehän voidaan puhua synnynnäistä hahmotusvaikeuksia tai sitten aiheutuneista hahmotusvaikeuksista, meillähän on myös paljon semmoisia aikuisia ihmisiä, joilla on vaikkapa aivovaurio ja sitä kautta tullut hahmottamisen vaikeutta, niin pienten lasten kohdalla voi olla myös tällaista, että on raskaudenaikaisia tekijöitä tai siellä varhaislapsuudessa ollut jotain sellaista, josta on aiheutunut hahmotusvaikeus, mutta se on tullut niin varhaislapsuudessa, että se näyttäytyy samantyyppisenä kuin synnynnäiset hahmotusvaikeudet.

Aino: Mietinkin just tässä sitä, että kun se hahmottamisen vaikeus on semmoinen pulma, mikä tunnetaan vielä vähän huonommin kuin vaikka semmoiset koulun tiettyihin kouluaineisiin liittyvät oppimisvaikeudet, niin mitä ovat ne merkit, mistä sitten osataan erottaa, että tässä olisi nimenomaan kyse hahmotusvaikeudesta eikä jostain muusta, ja että tunnistetaanko niitä sitten ylipäätään?

Suvi: Kyllä minä luulen, että ne tunnistetaan silloin, kun pysähdytään miettimään, mutta helpostihan ne näyttäytyvät vaikkapa toiminnanohjauksen tai motoriikan tai muistin pulmina, ja ollaan kuultu myös tapauksista, että lapsi tulee tulkituksi, että hänellä on jonkinlaista käytöshäiriötä tai hän ei vain ole motivoitunut tekemään, mutta kyllä minun mielestä se, että kun pysähdytään miettimään sitä kokonaisuutena sitä lapsen päivää ja arkea. Ei juututa mihinkään oppiaineeseen pohtimaan, että näin tämä näyttäytyy matematiikan tunnilla tai näin tämä näyttäytyy vaikkapa liikuntatunnilla, vaan aletaan miettimään, miten tämä näyttäytyy silloin kun mennään uusiin paikkoihin, miten tämä näyttäytyy erilaisissa tilanteissa, niin kyllä sitä varmaan saadaan jo siinä sillä tavalla kiinni. Ehkä enemmän pienten lasten kohdalla pitää miettiä sitä, että vaikka miettii motorisen oppimisen kannalta, nehän vähän kulkee käsi kädessä, pieni vauva pötköttelee siellä eikä ole vielä lähtenyt liikkeelle, niin eihän hän saa havaintojakaan muusta kuin siitä, mitä hän näkee tai miten häntä kannetaan, ja sitten kun hän lähtee liikkeelle, niin hän alkaa nähdä ihan eri tavalla sen maailman, saada eri näkökulmista maailmasta havaintoja, ja sitten jos siinä onkin sitä, että lapsi ei lähde liikkeelle, hänellä on motorista pulmaa, hän ei myöskään saa niitä kokemuksia ja havaintoja, tai jos hän lähtee liikkeelle ja hän ei pysty liikkumaan, koska hahmottamisessa pulmaa, niin samalla tavalla se sitten vaikuttaa siihen, että se on vähän vaikeaa sanoa, että kummasta on kyse. Silloin pitää pysähtyä, ja ne vähän vaikuttaa toinen toistensa kehitykseen. Samalla tavalla voi joku muukin toiminnanohjaus tai työmuisti tai tarkkaavaisuus, että ethän sinä voi nähdä jotain yksityiskohtaa, jos et pysähdy katsomaan sitä. Tämä on vaikea paikka erottaa näitä vaikeuksia. Sitten helpommin lapsi tulee tunnistetuksi näissä, mistä me tiedetään, on olemassa diagnoosit ja ne on ehkä helpommin tunnettuja ja sitten se on saattanut olla jopa yllätys, että sieltä taustalta löytyy niitä hahmotusvaikeuksia myös.

Aino: Jos ei ole aikaisemmin törmännyt hahmotusvaikeuteen ja ei oikein tiennyt mitä se on, niin ehkä jotenkin ensikuulemalta saattaa vaikuttaa siltä, että okei, että jotkut ei hahmota samalla tavalla tätä maailmaa ja tuolla jotkut törmäilevät tai eksyvät vähän enemmän kuin toiset, mutta onko se sitten kuitenkaan niin vaarallista kuin vaikka se, jos on joku lukemisen vaikeus, miten se selkeästi näkyy työelämässä ja koulussa, niin mitä sanoisit tommoiseen ajatukseen?

Suvi: Näkisin, että ne hahmottamisen vaikeudet pitäisi tunnistaa ja lapsen pitäisi saada siihen oikeanlaista tukea, mutta kun ne eivät kuitenkaan ole sellaisia, että ne voidaan vain ripustaa naulaan, että nyt minä lähden tästä äidinkielen tunnilta tai matikan tunnilta mitenkään lukivaikeutta tai matematiikan pulmiakaan väheksymättä, mutta että kyllähän siinä kun mennään kouluun, korostuu alkuopetuksessa lukemaan opettelu, kirjoittamaan opettelu, ja se voi jäädä ehkä se hahmottaminen sitten ei siellä vielä niin näyttäydy siellä, vaikka toki voi lapsella kirjoittamisessa mennä kirjaimet sekaisin, että onko B, onko se kova P vai onko se pehmeä B, mihin suuntaan se viiva menee, tämän tyyppistä voi näkyä siellä. Se mikä tässä on, että tuntuu, että sen hahmottamisen vaikeuden merkitys alkaa vain iän myötä kasvaa, että me vaaditaan pieneltä lapselta vähemmän semmoista itsenäistä liikkumista ja sitä hahmottamista, mutta mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän tältä vaaditaan myös hahmottamisen taitoihin liittyvää itsenäisyyttä, pitää osata liikkua paikasta toiseen ja pyörittää sitä arkea itse, ja kyllä se muuttuu kuormittavaksi, jos siihen ei ole saanut tukea.

Aino: Miten se sitten näkyy aikuisuudessa, jos on hahmottamisvaikeus ja sitä ei ole ehkä ikinä todettu, se ei ole ikinä saanut varsinaisesti mitään tukea, niin mitä ne ovat ne tavat, mitä sitten voi näkyä?

Suvi: Tuossa aineistossa, missä ihmiset kuvailevat itse näitä omia hahmottamisen vaikeuksiaan, niin kyllä siellä näkyy semmoista elämänpiirin kapeutumista tai semmoista, että ei lähdetä tekemään ihan kaikkea mitä haluttaisiin tehdä, että se voi vaikuttaa siihen, että välttelee tietynlaisia tilanteita tai välttelee sitä, mikä on itselle vaikeaa vähän niin kuin niiden pienten lasten kohdalla, mutta sitten kyllä se aikuisen elämässä alkaa mennä, että ei olekaan kyse, että menetkö kotileikkiin vai rakentelee legoilla, vaan kyse onkin siitä että menetkö oppilaitokseen mihin joudut kulkemaan kahdella vaikkapa bussilla vai jätätkö kokonaan menemättä, niin tavallaan ne ratkaisut ja ne merkitykset alkaa olla sen verran isompia, että olisi tärkeää, että ne hahmotusvaikeudet eivät rajoittaisi elämää tai kapeuttaisi sitä, mitä pystyy tekemään.

Aino: Niin just tuollainen ei ehkä tule mieleen, jos tätä ensimmäistä kertaa miettii, että se voi oikeasti vaikuttaa sellaisiin isoihin elämän valintoihin niiden pienten konkreettisten asioitten kautta, just vaikka niitten, että selviääkö jostain haastavasta reitistä töihin tai kouluun.

Suvi: Joo, minä olen kuullut ihan semmoisia tarinoita, että ihmiset, heillä voi olla vaikkapa ajokortti, mutta eivät pysty ajamaan autolla, koska he eivät selviä tästä reiteistä tai semmoisesta, että pitäisi jatkuvasti hahmottaa sitä ympäristöä, missä kohtaa kaistaa se auto on, minkä kokoinen se auto on, miten se parkkeerataan, löytääkö sen sieltä pysäköintialueelta. Tai sitten se voi olla, että pystyy ajamaan sillä autolla kotoa työpaikalle ja takaisin ja kotoa kauppaan ja takaisin, mutta ei voi ajaa vaikka työpaikalta suoraan sinne kauppaan tai ei voi lähtee jos joku pyytää heitätkö minut jonnekin tai mennäänkö jonnekin, niin ei voi ajaa sillä autolla vaikka on oma auto ja ajokortti. Kyllä tämmöinen tilanne ei herätä välttämättä kauheasti ymmärrystä muissa, tai saattaa saada semmoista palautetta, että miten sinä olet tuollainen, että sinä et lähde. Yhtäkkiä tulee tulkituksi jollakin muulla tavalla kuin siten, mikä se syy siinä on, että jos ei avoimesti kerron niistä omista vaikeuksistaan sitten muille.

Aino: Kyllä, ja varmaan vaikka yrittäisi kertoakin, niin se voi olla vaikeaa jotenkin saada perille toisille, jos muilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä hahmottaminen on, mitä ne vaikeudet on ja miten ne näkyy, koska sitten varmaan ihmiset jotenkin oman kokemuspiirinsä kautta tulkitsee vaikka, että tuo on nyt arkuutta tai tuo on jotakin semmoista, että ei jaksa keskittyä, vaikka kysymys vois ollakin nimenomaan tämmöisestä hahmottamisesta.

Suvi: Tosiaan, että ehkä aika huonosti tunnistetaan niitä hahmottamisvaikeuksia ja sitten, jos niistä avoimesti puhuu, niin äkkiä tulee tulkituksi tylyksi tai jotenkin tällä tavalla moni aikuinen kokee, että on tullut tulkituksi tyhmäksi, laiskaksi tai välinpitämättömäksi, jos ei toimi odotusten mukaan. Mutta kyllä meillä saattaa jokaisella olla jonkinlaisia hetkiä tai kokemuksia, että huomaa tämmöisiä, että on vaikka kiire, vähän kuormittunut, pitäisi löytää auton avaimet ja puhelin, ja sitten kattelee pöytää ja missään niitä ei ole, ja lopulta ne löytyivät vaikka keittiön pöydältä, missä ne on koko ajan tottakai, mutta ei ole vaan muuttunut se visuaalinen ärsyke havainnoksi ja hahmotukseksi, että tuossa ne auton avaimet on, että sitten kuormittuneena ne saattavat rakoilla muillakin nämä taida tai kyvyt. Mutta sitten kun on hahmottamisen vaikeutta niin se on läsnä siellä arkipäivässä ja me aika usein opitaan, vaikka nyt uusi reitti, mennään johonkin paikkaan ensimmäistä kertaa, ensimmäisellä kerralla voi olla mukana kartta tai jotkut ohjeet ja pitää kiinnittää aika paljon huomiota siihen, että no niin, seuraavasta risteyksestä vasempaan, missä se risteys on. Mutta aika moni pystyy ajamaan vaikka takaisin päin sitten sieltä, mihin on menty ilman, että sen kummemmin kiinnittää huomiota tai tarvitsee vain vähän panostusta, mutta seuraavalla kerralla sen reitin jo osaa. Mutta jos on hahmottamisen vaikeutta, niin voi olla ettei löydä ensimmäiselläkään kerralla paikalle ohjeitten mukaan tai sitten se ei automatisoidu se reitti tai mitä on oppinut. Vähän muissakin asioissa, vaikka oikean ja vasemman hahmottamisessa, aika moni se äkkiä hiffaa, kumpi on oikea ja kumpi vasen näin aikuisena, mutta sitten jos on hahmottamisen vaikeutta, niin aina pitää miettiä uudestaan kumpi oli oikea ja vasen ja mitä se tarkoittaa käytännön kannalta, jos sanotaan että käänny seuraavasta risteyksestä vasempaan, ei olekaan helppo automatisoitunut taito.

Aino: Okei, eli se on myös sitä, että tavallaan joitakin niitä asioita ehkä voi oppia ja voi saavuttaa sitä tietoa ja ymmärrystä, mutta se ei esimerkiksi ole niin automaattista kuin sitten muilla ihmisillä?

Suvi: Joo, eihän se tarkoita sitä, että jos on hahmotusvaikeus, ei ollenkaan kykene toimimaan, vaan enemmän se tarkoittaa sitä, että se vaatii niin vaikka minkä tahansa taidon oppiminen panostusta. Se vaatii vähän sitä aluksi, mutta se ongelma on just siinä, että se ei automatisoidu samalla tavalla kuin yleensä suurimmalle osalle automatisoituu ne tilanteet ja taidot, ja se sitten kuormittaa, kun sinä olet koko ajan siinä vaiheessa, että pitää kauhean tietoisesti tehdä niitä asioita. Mutta ilman muuta voi oppia näitä taitoja harjoittelemalla, moni kuvasi tuossa aikuisten aineistossa sitä, että se oppiminen on jotenkin vähän erilaista, he kokevat, että oppivat eri tavalla kuin muut ja siitä on vähän vaikeaa saa kiinni, että mitä se muu on, mutta esimerkiksi visuaaliset havainnointivälineet eivät välttämättä ole niitä parhaita, vaan he ehkä oppivat jotenkin sen mielikuvan ja oivalluksen tai muuta kautta, ja sitten kun sen oman oivalluksen saa, niin kyllä he sitten osaavat sen asian. Mutta vaatii ehkä vähän enemmän panostusta ja vähän myös luovempaa tapaa lähestyä, eivät välttämättä opi sillä samalla tavalla kuin muut luokkahuoneessa tai työyhteisössä tai opinnoissa, vaan he tarvitsevat jonkun muun lähestymistavan siihen.

Aino: Tarkoittaa se sitä, että jos hahmottamisen vaikeus on ja se sitten jossain vaiheessa huomataan, ja siihen ehkä saa tukea ja pystyy kehittämään niitä omia oppimisen tapoja, niin sitten pystyy saavuttamaan niitä taitoja ja selviämään niistäkin tosi hankalista vaikkapa matkatilanteista aikuisena?

Suvi: Kyllä minä näkisin, että ainakin jollakin tavalla pystyy parempaan kuin se, että jos välttelee niitä tilanteita, niin silloinhan ei opi mitään, että kyllä sitä pitää lähtee harjoittelemaan niitä asioita, jotka vaikeaksi kokee. Jotkut rajoitteet siinä varmaan on, että jos ihmisellä on hahmottamisen pulmaa, ei hänestä ehkä lentäjää tule tai tämmöistä monimutkaisia piirustuksia pyörittelevää insinööriä tai arkkitehtiä, mutta kyllä sitä omaa arkea voidaan lähteä muuttamaan semmoisen suuntaan, että selviää tästä tilanteesta ja sitten on kaikenlaisia kompensaatiokeinoja, eli tavallaan jos se uusien reittien oppiminen vaikka on hankalaa, niin ei se välttämättä tarkoita sitä, että pitää harjoitella, että oppii kaikki uudet reitit, vaan voi oppia vaikka ne itselleen tärkeät reitit ja sitten ennakoida ja toimia sillä tavalla, että ei se arki kapeudu, vaan pystyy elämää semmoista itsensä ja oman näköistä elämää.

Aino: Miten vanhempi voi tukea lasta, jolla on hahmottamisen vaikeus?

Suvi: Kyllä minä näkisin, että ensisijainen tehtävä vanhemmilla on hyväksyä se lapsi sellaisena kuin hän on ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan ymmärtämään sitä tilannetta, että lapsen on vaikea kuvata tai voi olla vaikea kuvata se, mikä hänelle on vaikeaa, niin sitten vanhemmilta tai läheiseltä tulee semmoinen palaute, että miten sinä et ymmärrä tätä tai miten sinä taas kaadat maitolasin ja miten sinä et voi nähdä kaukosäädintä, tuossahan se on, ja se nyt ei ainakaan auta. Että jollakin tavalla se lapsi saisi olla kotona olla tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi semmoisena kuin hän on, on aika ensisijaisen tärkeää.

Aino Vaatiiko se vanhemmilta sitä, että yrittää nähdä niitten arjen kömmähdysten taakse, että sattuuko näitä koko ajan ja aina näissä tilanteissa, missä pitäisi vaikka hahmottaa etäisyys, että ei tulkitse niitä just väärin aina tahalliseksi joskuksi huolimattomuudeksi.

Suvi: Kyllä, luulen että se vaatii vanhemmilta ymmärrystä siitä, että mitä ne hahmotusvaikeudet ovat, miten ne näyttäytyvät. Siitä huolimatta olen kuullut vanhempien kertomuksia siitä, että tietää, että omalla lapsella on hahmottamisen vaikeuksia, mutta silti niitä on kauhean vaikea ymmärtää, että se vaikka itselle ne asiat ovat helppoja, mutta kokemuksena se, että saa negatiivista palautetta asioille, mille ei voi mitään, ja se ei ole kauhean hyvä ja rohkaiseva. Kyllä nämä ihmiset, nämä aikuiset, joilla on hahmotusvaikeuksia, kertovat että suojaava tekijä elämässä on ollut se, että kotona on saanut tukea ja ymmärrystä, että kyllä se ensiarvoisen tärkeää on, että vanhemmat hyväksyisivät sen lapsen ja tukisivat häntä siinä, ja ymmärtäisivät, että on niitä asioita, joille ei voi itse mitään, että jos ei hahmota jotain, niin ei hahmota jotain, siihen ei auta se, että vaaditaan tai rangaistaan, tai jollakin tavalla tulee semmoinen, että miksi nyt, että semmoinen tuki ja ymmärrys ja sitten lähetään yhdessä harjoittelemaan niitä asioita mitkä on vaikeita ja miettimään mitä ne keinot voisivat olla.

Aino: Miten niitä voi sitten esimerkiksi lähteä harjoittelemaan näitä hahmottamisen taitoja lapsen kanssa?

Suvi: Mietin, että jos sitä arkea lähtee miettimään, että missä kaikissa kohdissa me tarvitaan siellä sitä hahmottamista niin varmaan se on sitä, että lapsi saa tehdä itse ja sitten vanhemmat ovat tukena ja apuna siellä. Ei niin että tehdään lapsen puolesta, se ei auta, jos lapsi ei pääse itse niitä asioita harjoittelemaan, kuten ei myöskään se, että vaaditaan tai edetään liian nopeasti, niin kyllä se on sitä, että jos sitten vaikkapa lähdetään tekemään yhdessä palapeliä tai jotain rakentelua, niin aloitetaan riittävän helposta ja että on se aika siihen. Tarjotaan mahdollisuuksia siihen harjoitteluun ja ainahan voi jotenkin lasta motivoida, että hän saa sitten jotain tavallaan palkintoa siitä, että harjoitellaan sitä hankalaa asiaa. Nyt minä en tarkoita sitä, että vanhempien pitää alkaa millään tavalla treenaamaan lasta, vaan sitä, että jos pukeminen on hankalaa, niin ei sitten oteta ja pueta sitä lasta hänen puolestaan, vaan annetaan lapselle aikaa ja mahdollisuutta siihen, ja sitten kun olet saanut nämä vaatteet päälle tai vähän pienemmällä avustuksella kuin yleensä, niin sitten tehdään jotain kivaa vaikka yhdessä. Että se vaatii vanhemmilta ymmärrystä siihen, että heillä on iso rooli siinä, että lapsi saa sitä harjoitusta ja pääsee kokeilemaan niitä asioita itse.

Aino: Entä sitten, jos tuntuu, että kotona harjoitellaan ja otetaan sitä aikaa, mutta ne pulmat on vaan tosi laajoja ja ne ei tunnu yhtään helpottavan, niin mistä voi lähteä hakemaan enemmän tukea?

Suvi: Kyllä se varmaan pienen lapsen kohdalla on neuvola, missä itseasiassa seulotaankin nämä, on Lenet ja muut, niin siellähän on tähän liittyviä tehtäviä myös, että sitten jos niitä on niitä hahmottamisen vaikeuksia pienen lapsen kohdalla, niin neuvolan kautta varmaan saa apua. Sitten kouluikäisen kohdalla se oma luokanopettaja on aika tärkeässä roolissa, että hän ymmärtäisi mitä ne ovat ne vaikeudet ja näkisi nimenomaan niitä syitä, että, mistä ne voisivat mahdollisesti johtua, niin sittenhän on mahdollista lähteä erityisopettajan ja koulupsykologin kautta tarkemmin selvittämään mistä on kyse.

Aino: Entä jos olisikin silleen ikävästi, että on itse vanhempi tai muu aikuinen ja tunnistaa itsessään, että tämä onkin joku sellainen, että tämä on aina rajoittanut minun elämää, niin onko aikuisille mitään reittejä tämän selvittämiseen?

Suvi: Tiedän, että monet on saanut esim. 2. asteen opintojen yhteydessä, ammatinvalinnan yhteydessä tai työkkärin kautta päässyt neuropsykologisiin tutkimuksiin, siellähän sitten katsotaan muitakin asioita, mutta löytyy näitä hahmottamisen tehtäviä, löydetään näitä hahmottamisen vaikeuksia. Se on varmaan semmoinen, jotakin kautta hakeutuu psykologin tai neuropsykologisiin tutkimuksiin.

Aino: Okei.

Suvi: Sitten tietenkin kaiken ikäisille, on kyse lapsista tai nuorista tai vanhemmista ihmisistä, keillä on hahmotuksen vaikeuksia, niin hahku.fi -osoitteessa on tietopalvelu näistä hahmotusvaikeuksista, sieltä voi mennä vähän katselemaan eri ikäisiin liittyviä. Siellä on myös kokemustietoa aiheesta, eli ihmisellä itsellään on hahmotusvaikeuksia ja hän kertoo erilaista tilanteista miten ne ilmenee heillä  tai miten on ilmennyt lapsuudessa, tai mikä heille omassa arjessa on vaikeaa, niin sieltäkin voi saada tukea ja tietoa. Tuoltahan voi ladata tabletille tämmöisen pelin kuin Vektor, joka on ilmainen peli, suunnattu 6-8-vuotiaille lapsille matematiikan harjoitteluun, mutta siellä on mukana myös hahmottamisen tehtäviä ja työmuistin tehtäviä, eli aika usein kuitenkin hahmottamisen vaikeus päällekkäistyy matikan vaikeuksien kautta, niin sitten sen Vektorin kautta voidaan vahvistaa molempia. Se on ihan kiva semmoinen, mitä voi kotonakin antaa lapsen pelata tai sitten siellä koulussa. Tiedetään, että vaikka se on suunnattu 6-8-vuotiaille, niin siitä on saanut apua kyllä myös isommat lapset, että sitä aina voi kokeilla myös.

Aino: Aletaan sitten vähän vetää yhteen tätä jaksoa, jos kuulija nyt muistaisi hahmottamisesta ja hahmottamisen vaikeuksista muutaman tärkeimmän asian, niin Suvi, mitkä ne asiat voisivat olla?

Suvi: No se, että hahmottamisen vaikeus on ajattelutoiminnan vaikeus, siinä on nimenomaan vaikeaa muodostaa sellaisia mielikuvia, mitkä tukevat sitä toimintaa, tyypillisiä missä hahmotusvaikeuksia ilmenee, ovat liikkumiseen ja tilan hahmottamisen liittyvät tekijät ja kaikenlaiset erilaiset sijainnin, etäisyyksien ja liikesuhteiden asiat, myös ne suhteiden ymmärtämiset, siellä voi olla sitä vaikeutta. Sitten ehkä myös se, että jos on lapsella tai nuorella tai aikuisella hahmotusvaikeuksia, niin kyllä hän ansaitsee ja tarvitsee sitä ympäristön tukea ja hyväksyntää, vaikka niitä vähän vielä huonosti tunnetaan, niin meidän muiden ihmisten velvollisuus on etsiä sitä tietoa, ettei tule tuomituksi semmoisesta, mihin ei oikeasti pysty. On hirveän vaikea lähteä harjoittelemaan myös mitään, jos pelottaa se, että saa negatiivista palautetta, että kyllä sillä ympäristön suhtautumisella harjoitteluunkin on iso rooli, että jos ympäristö kannustaa, luottaa ja hyväksyy myös sen, että se alun perin on vaikeaa, niin siitä on sitten helppo lähteä harjoittelemaan uusia taitoja.

Aino: Aikuisten on siis hyvä jotenkin huomata ensin se, että okei, ehkä jotakin pulmaa on ja sitten suhtautua siihen sillä tavalla jotenkin kannustavasti ja sillä tavalla, että harjoitellaan näitä uusia asioita, mutta myös sillä tavalla, että  hyväksyy sen lapsen semmoisena kuin hän on ja yrittää myös löytää niitä positiivisia puolia ja jotenkin pitää sellaista kannustava ilmapiiriä yllä.

Suvi: Todellakin näin. Nämä meidän aikuiset ihmiset, jotka kertovat omista hahmotusvaikeuksistaan niin he nimesivät, että niitä ihan tärkeimpiä suojaavia tekijöitä on se, että tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Joku kohtaa, pysähtyy auttamaan, jäsentämään niitä asioita ja sitten on läheisten tuki, ymmärrys ja hyväksyntä. Sitten he puhuvat tavallaan vaikeusvapaista vyöhykkeistä, oon nimennyt ne vaikeusvapaiksi vyöhykkeiksi ne tilat, paikat ja tilanteet, missä saa olla vapaasti ilman että tarvitsee välittää niistä omista vaikeuksista, että on se sitten harrastus, perhe, lemmikkieläin tai joku semmoinen tilanne, että ne hahmotusvaikeudet eivät rajoita ja näy siellä elämässä siellä siinä tilanteessa. Että sai vähän hetkeksi heittää vapaalle ja olla sellainen kun on, vaikka ne tietenkin vois ollakin näkyviä, vaikka joku peli, käyt pelaamassa sählyä ja se näkyy se hahmotusvaikeus siellä, mutta sinä tulet hyväksytyksi ja saat nauttia siitä pelistä sellaisena kuin olet, että on tärkeät löytyy semmoisia tilanteita ja paikkoja, missä ne vaikeudet eivät rajoita sitä, että nauttii siitä tilanteesta tai tekemisestä.

Aino: Tuo on kyllä tosi tärkeää, että saa jotenkin elää sitä elämää ja on olemassa muutakin kuin se vaikeus.

Suvi: Ettei tule nähdyksi sen vaikeutensa kautta, vaikka saattaa olla enemmänkin hahmotusvaikeuksien kohdalla se, että tulee nähdyksi käytöksensä ja tekemisensä kautta ja hahmotusvaikeudet jäävät tunnistamatta, että kyllä varmaan niitä kannattaa miettiä aina siinä tilanteessa, että jos lapsen arki on haastavaa ja hankalaa, samalla kun katsotaan onko muuta, onko toiminnanohjaukseen vaikeutta tai muita, niin pidettäisi myös se mahdollisuus, että voi olla hahmottamispulmia ja katsottaisi se kortti, eikä jätettäisi katsomatta. Sittenhän voi olla, että ei ole hahmottamisen pulmia ja se on hyvä juttu, mutta jos onkin jonkinlaista niin sitten saisi siihen tukea ja apua.

Aino: Kyllä, tämä on varmasti sellainen pointti, että tähän on meidän hyvä lopettaa tätä jaksoa. Kiitos paljon sinulle vierailusta, Suvi, ja kiitos myös, kun kuuntelit. Ensi viikolla tulee seuraava jakso, ja odotellessa voit kuunnella aikaisempia jaksoja ja laittaa Niilo Mäki Instituutin seurantaan Instagramissa ja Facebookissa.

Aino: Kiitos paljon, moikka.

Suvi: Moi moi.