Estääkö ADHD oppimasta – miten keskittymistä voi opetella?

Aino Elomäki: Tämä on Niilo Mäki Instituutin Osaamisen lukot, oppimisen avaimet -podcast sarja. Sarjassa käsitellään oppimisvaikeuksia ja etsitään niihin apua ja tukea. Tarkoituksena on tuoda etenkin vanhemmille helposti lähestyttävää ja selkeää tutkimustietoa oppimisvaikeuksista.

Aino: Heippa ja tervetuloa tänne Niilo Mäki Instituutin Osaamisen lukot, oppimisen avaimet -podcastiin. Meillä on tänään näillä näkymin viimeinen jakso käynnissä ja puhutaan tänään tarkkaavuudesta, toiminnanohjauksesta ja ADHD:sta. Minun nimi on Aino Elomäki ja olen psykologi ja toimittaja.

ADHD on jokaiselle tuttu sana. Siitä tulee mieleen ensimmäisenä ehkä lapsi, joka juoksentelee ympäriinsä, semmoinen impulsiivisuus tai sitten se, että keskittyminen ei onnistu. Mitä on tarkkaavuus ja toiminnanohjaus ja miten nämä kaikki liittyy oppimiseen? Näitä pohditaan tänään kahden asiantuntijan kanssa. Meillä on studiossa vieraana Liisa Klenberg ja etänä mukana Nina Kultti-Lavikainen. Liisa on neuropsykologian erikoispsykologi ja psykologian tohtori. Hän työskentelee Hippoterapia-klinikalla ja Niilo Mäki Instituutissa sellaisessa Leikitään ja keskitytään -hankkeessa, jossa tutkitaan, että miten pienten lasten toiminnanohjauksen taitoja voisi kehittää. Nina Kultti-Lavikainen taas on neuropsykologi ja psykoterapeutti ja toimii vastaavana psykologina Niilo Mäki instituutissa ja Jyväskylän perheneuvolassa. Mennään sitten meidän aiheeseen ja aloitetaan ihan perusteista. Monella ehkä on joku käsitys siitä, mitä tarkkaavuus suurin piirtein tarkoittaa arkikielessä, mutta mitä sillä nyt tässä yhteydessä oikeastaan tarkoitetaan?

Liisa Klenberg: No tarkkaavuus on yleistoiminto ihmisen tiedonhankinnassa. Tarkkaavuus tarkoittaa sitä kykyä kohdentaa oma huomio johonkin tiettyyn asiaan joko hetkeksi tai pidemmäksi aikaa ja sen kohdentamisen tarkoituksena ja tavoitteena on kohdentaa se semmoiseen kohtaan, joka on just sille sen hetkiselle toiminnalle olennaista tietoa. 

Aino: Onko se tavallaan keskittymistä? 

Liisa: Se on osa keskittymistä. Se on se tiedon vastaanoton osa keskittymisessä, että pystyy kohdistamaan oman tarkkaavuuden sellaiseen asiaan, vaikka siihen että jos joku kertoo kuulumisiaan tai joku antaa ohjeita, niin pystyy keskittämään sen huomionsa eli tarkkaavuutensa juuri siihen asiaan eikä se poukkoile sitten jossakin ympäristön äänissä tai omissa ajatuksissa silloin se tarkkaavuus.

Aino: Okei, entä sitten toiminnanohjaus? Se nyt kuulostaa sinänsä aika selkeältä, että siinä jollakin tavalla jotakin toimintaa ohjataan, mutta mitä se tarkalleen tarkoittaa? 

Liisa: Kyllä se siitä on. Se on nimenomaan oman toiminnan ohjaamista. Eli me käytetään psykologiassa ja neuropsykologiassa sitä termiä kuvaamaan just sitä, että ihminen pystyy itse ohjaamaan omaa toimintaansa eikä se toiminta ikään kuin säädenny jostakin muista tekijöistä. Ettei se ole pelkästään ympäristön voimakkaat vihjeet tai kiinnostavat asiat, jotka vaikuttaa siihen toimintaan. Tai se ei ole pelkästään muiden ihmisten vaikutus, vaan että se on se oma, että pystyy itse säätelemään omaa toimintaansa niihin asioihin, joihin joko itse silloin haluaa tai ympäristön tilanne vaatisi ja johon pitää sitten mukautua. Se on itsesäätelyä hyvin paljon.

Aino: ADHD on varmaan jokaiselle tuttu sana ja se ehkä yhdistetään keskittymisvaikeuteen ja nopeaan tahtiin. Joskus tuntuu, että se on puhekielessä vähän semmoinen yleissana, jolla kuvataan kaikenlaista sähellystä ja nopeaa menoa, mutta onko se sitä just vai onko se jotakin tarkempaa?

Liisa: Joo, ADHD liittyy vahvasti toiminnanohjaukseen. Eli ADHD on toiminnan ja käyttäytymisen tapa tai piirre, jossa korostuu oikeastaan useammanlaiset asiat. Yksi asia on se vauhti. ADHD-piirteiselle ihmiselle on tyypillistä se, että toiminnan vauhti on usein huomattavan nopea, puhutaan ylivilkkaudesta. Ja siihen samaan piirteeseen usein liittyy impulsiivisuus, eli reagoi asiaan tosi nopeasti etukäteen miettimättä, tulee ehkä sanottua asioita ennen kuin on miettinyt ja sitten jälkikäteen voi harmittaa, jos on voimakkaasti impulsiivinen tyyppi. Varmaan jokainen tunnistaa, että näitä tapahtuu. Se impulsiivisuus näkyy usein myös käyttäytymisessä, että tekee asioita hetken mielijohteesta. Sitten toinen puoli ADHD:ta on se just tarkkaavuuteen liittyvä. Eli ADHD:ssa on tyypillistä se, että tarkkaavuuden ylläpitäminen ja kohdentaminen asioihin on jotenkin vaikeaa. Tämä tekee sitten sen, että ADHD:ssa on erityyppisiä ilmenemismuotoja. Ihan virallisestikin tunnistetaan, että se voi olla semmoista, että painottuu nimenomaan siihen, että on tosi vauhdikas ja tulee tehtyä tekoja ja asioita tapahtuu, jotka voi tuottaa sitten pulmaa itselle tai muille. Sitten se toinen painotus on sinne, että se onkin enemmän se tarkkaamattomuus, joka tuottaa pulmaa, että ei huomioi ympäristön asioita ja vihjeitä, on enemmän omissa ajatuksissa ja usein siihen liittyy se, että on aika vaikea taas aloittaa. Eli itseasiassa saattaa olla alivilkkautta ylivilkkauden vastapainona. Ehkä tyypillisin tarkkaavuusvaikeuden tai ADHD:n ilmenemismuoto on, että on näitä molempia. On sekä tosi vauhdikas, mutta toisaalta ei huomaa asioita ja saattaa olla vaikea aloittaa asioita tai vaikea ponnistella niiden eteen.

Aino: Se kuulostaa ainakin aika hankalalta yhdistelmältä, jos vauhtia on jo valmiiksi tosi paljon ja asioita tekee hetken mielijohteesta, mutta sitten vielä niihin tärkeisiin asioihinkin on vaikea suunnata sitä huomiota, niin se varmaan yhdistelmänä voi olla aika vaikea välillä?

Liisa: Niin se onkin. Ja sen takia meillä oikeastaan on ihan hyvä, että on ADHD-käsite tai termi olemassa, kun se kertoo sen, että tämmöiset piirteet ihmisellä voi ihan oikeasti tuottaa arjen tilanteissa isojakin pulmia.

Nina Kultti-Lavikainen: Tulee mieleen se, kun Lastentutkimusklinikalla työskennellään niiden lasten ja nuorten kanssa ja sitten kun olen heidän kanssa sitä miettinyt, että mitä se siellä lapsen tai nuoren mielessä tarkoittaa ja kokemuksessa se ADHD, ja nämä kolme asiaa, mistä Liisa puhui. Muistelin sitä, että muistan yhden seiskaluokkalaisen varhaisteinin, jolla nimenomaan oli tämmöinen, mitä Liisa puhuit tarkkaamattomuudesta, joka oli ajatuksissaan ja jonka oli vaikea saada sitä omaa toimintaa ohjattua ja vaikea saada itseä suunnattua tehtäviin. Hän jotenkin kuvasi sitä kauhean hyvin, että “Musta tuntuu siltä, että mulla on vähän niin kuin sumuverho ajatusten edessä”. Tuossa Liisa, kun puhuit impulsiivisuudesta, niin muistan yhden tytön, joka sanoi, että “Minusta tuntuu, että tuuli heiluttaa minun ajatuksia, että ne ovat vähän, että minä en ole se pomo, joka määrittää sitä, että mihin ne minun ajatukset aina menevät”. Hänellä se ei näkynyt ulospäin se impulsiivisuus, vaan se oli siellä mielen sisällä se hänen kokemus, että tuuli heiluttaa ajatuksia.

Aino: Tosi mielenkiintoiset esimerkit nuo kaksi, että voi olla just joko niin, että tuntuu että itsen ja sen toiminnan tai muiden välissä on joku semmoinen sumuverho tai sitten just vähän toisinpäin, että siinä ei ole mitään verhoa, että ne vain tapahtuvat ne asiat.

Liisa: Minusta se on tosi kiva tuo, että oman toiminnan ohjaamisesta voi sanoa, että pääset olemaan oman toiminnan pomona. Se on tosi kivasti sanottu, sillä se myös kuvaa ihan hirmu hyvin sitä oloa, mikä tulee sitten, kun se toiminnan ohjaus ei oikein toimi tai se on vaikeaa. Tulee just semmoinen olo, että minä en itse hallitse tätä juttua. Ja sen takiahan usein toiminnanohjauksen hankaluuteen tai ADHD:n liittyy semmoisia lisäpulmia, että tulee se huonommuudentunne ja epäonnistumisen kokemuksia tulee aika paljon, kun me kuitenkin odotetaan myös lapsilta just koulussa, että nyt sinun pitäisi itse pystyä keskittymään, nyt sinun pitäisi itse viedä tämä tehtävä alusta loppuun, suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Ja sitten kun toistuvasti käy niin, että aikoo kyllä ja haluaa, ja itseasiassa osaisi, mutta jotenkin tyssää siihen, että ei saa aloitettua tai se homma jäi kesken. Ja siitä tulee sitä huutia ja huonoa palautetta, ja oma kokemus ihan yksinkertaisesti, että pieleen meni. Se on kuitenkin iso juttu näissä ADHD:ssa ja toiminnanohjauksen pulmissa, että rupeaa kertymään tätä huonoa kokemusta ja se laajenee sellaiseksi ihan käsitykseksi itsestä, että minä en osaa, minä en pysty.

Aino: Onko se niin, et se on vähän niin kuin tuplavaikeaa sitten niille tyypeille, jolla on tarkkaavuuden pulmaa, jos miettii sellaista asiaa, joka ei lähtökohtaisesti ole vaikkapa omien kiinnostusten mukainen? Vaikka ei kiinnosta historia ja lapsen täytyy sitä opiskella, niin semmoinen tyypillinen tapaus, niin hänen ehkä se suurin pulma siinä, miten saisi sen kiinnostuksen, että jaksaa lukea tämän sivun. Mutta sitten jos on se tarkkaavuuden pulma, niin aidosti se vaatii enemmän voimavaroja ehkä siihen oman toiminnan ohjaamiseen, että edes pääse siihen vaiheeseen, missä sitten mietitään sitä, että miten sen kiinnostuksen saa suunnattua siihen historian kirjaan.

Nina: Joo, no minä siis olen tosi paljon vanhempien kanssa tästä asiasta keskustellut. Sitten kun me tuodaan sitä näkökulmaa, että lapsella on tämmöistä tarkkaavuuden pulmaa, niin vanhemmat saattaa sanoa, että “No ei tasan, että kun se sitä jotakin tietokonepeliä esimerkiksi pelaisi vaikka aamusta iltaan”. Sitten ajatellen sitä motivaation näkökulmaa. Minä olen joskus kuvannut sitä perheille ja vanhemmille sitä, että sitä voi ajatella, että se motivaatio on vähän niin kuin orava tuossa olkapäällä, joka koko ajan suputtaa sinne korvaan, että “Kato, kato tonne!”. Meidän on epärealistista ajatella, että lapsi tai kukaan meistä, aikuinenkaan, olisi lähtökohtaisesti kiinnostunut kaikesta, mitä me tehdään. Me ajatellaan aikuisten työpäivää, vaikka on työ, mistä on innostunut, niin on työtehtäviä, jotka ei nappaa. Kun me ollaan innostuttu niissä työtehtävissä, voi ajatella, että se orava meille suputtaa, se motivaatio-orava siinä olkapäällä. Sitten taas kun on sellainen työtehtävä, josta ei tykkää, niin siinä meillä ei ole sitä apua ja silloin me tarvitaan hyvin paljon sitä ponnistelua ja muita ajattelun apuja, joilla perustellaan itselle, miksi minun on tehtävä tämä. Jos me ajatellaan sitten, kun puhutaan pienistä lapsista, niin heillähän ne ajattelukeinot on aivan, että meillä aikuisilla on niin paljon paremmat ajattelukeinot kun me ollaan aikuisia. Sitten kun siinä on vielä sitä tarkkaavuuden haastetta, että mahdollisuudet keskittyä siihen tehtävään ovat haastavampia, kun tulee ulkopuolelta jotain ärsyketekijöitä, tulee mieleen asioita, jotka niitä ajatuksia heiluttelee. 

Liisa: Minä jäin miettimään sitä Ainon esimerkkiä, että on se tilanne, että muillakin on haasteita sen keskittymisen kanssa, mutta pystyy tsemppaamaan itsensä siihen keskittymiseen. Jos on tarkkaavuusvaikeutta ja sen lisäksi on vaikea tehtävä, niitä väistämättä tulee, vaikea tai ei niin kiinnostava tehtävä, niin yks keinohan on ollut se, että sitten sitä tehtävää vähän helpotetaan, jotta se toiminnanohjaus pääsisi toimimaan. Elikkä jos sinulla on pitkä hissan kappale ja etukäteen tiedetään, että tämä on kyllä niin iso ponnistus, että se tulee olemaan erittäin vaikeaa, niin sitten sovitaan, että jos sinä otat hissasta vain tämän osan. Sinun ei tarvitse tätä kaikkea lukee ja voit jättää nuo tehtävät, mutta tee nää. Näihin jaksat keskittyä. Niin se on yks keino, millä sit autetaan.

Aino: Eli tämä jotenkin tasapainottaa sitä taakkaa vähän, et koska siihen toiminnanohjauksen suitsimiseen tai sellaiseen menee osa siitä energiasta, niin sitten vähän vähennetään sitä osaa, mikä menee sisältöön tai oppimiseen.

Liisa: Tuo tosi hyvin kuvaa sitä, että ihmisellä on käytössä tietty määrä energiaa ja tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä, ja jos joku homma on vaikeaa, niin se vie sitä paljon ja siinä ei voi yhtä aikaa olla montaa vaikeeta tekijää.

Aino: Tässä Podcast-sarjassa me ollaan puhuttu nimenomaan oppimisesta ja oppimisen vaikeuksista, niin miten se keskittyminen, millä kaikilla tavoilla se liittyy siihen oppimiseen?

Liisa: Keskeistä on just tuo, että ei pysty sitä tietoa, olennaista tietoa poimimaan ympäristöstä ja sen takia sitten jää asioita omaksumatta. Vähintään yhtä tärkeää on se, että on kyllä omaksunut ja osaa ja asioita tietää paljon, mutta ei saa niitä näkyviin ulos tehtävissä esimerkiksi tai oppitunnilla, koska se oma tarkkaavuus on jossakin muualla tai koska on vauhdikkaasti tarkkailemassa kaikkia muita asioita siellä ympäristössä tai liikkumassa, teroittamassa kynää tai käymässä vessassa Erityisesti se, ettei jaksa pitkään tehdä jotain asiaa, niin sieltä ei tule kaikki osaaminen näkyviin ja tällöinhän me puhutaan alisuoriutumisesta. Eli tiedetään, että kyllä tämä kaveri osaa, mutta kun se ei näy koskaan sitten näissä tilanteissa, joissa arvioidaan tai tehdään sellaista tuotosta, niin sitten se jää se oppiminen ainakin sen esiintulo kauheen vajaaksi.

Aino: Voiko, onko tuohon mitään ratkaisua, miten sitä sitten saisi enemmän näkyviin sellaisilla tyypeillä, jotka ovat vauhdikkaita ja eivät oikein pysy paikallaan viittaamassa tai kirjottamassa pitkää vastausta kokeeseen?

Liisa: Ennen kuin mennään käytännön esimerkkeihin, niin ajattelin että on jotenkin hyvä pysähtyä tähän. On aika tärkeä jotenkin huomioida, että tämmöiset toiminnanohjauksen pulmat tai vaikka ADHD, että se on yksi oppimisvaikeuden tyyppi ja nimenomaan oppimisen vaikeus. Taitoja siis voi oppia ja voi harjoitella niin, että vähitellen ne vaikuttaa muuhun oppimiseen vähemmän ja muuhun elämään vähemmän. Kyse on kuitenkin oppimisesta. Vaikka me ollaan luontaisesti aika erilaisia tämmöisissä vilkkaus-, impulsiivisuus- tai tarkkaavuusasioissa, niin siitä huolimatta kaikki voi niitä taitoja oppia, ja se on keskeinen asia, että kaikessa oppimisessa näitä pitäisi sitten harjoitella erikseen, jotta se muu oppiminenkin sitten pääsisi näkyviin ja toimimaan.

Aino: Eli ei ole kysymys siitä, että jotkut ei vaan luontaisesti, että se on joku sellainen ominaisuus, jota ei ikinä luontaisesti pystyisi kehittämään, vaan se on kuitenkin taito, jossa ollaan eri kohdissa, mutta sitä pystyy työstämään ja sitten samalla kehittämään.

Liisa: Joo, se on taito nimenomaan.Se on ihan tutkimuksissakin todettu, että se on vielä hyvin pitkään kehittyvä taito.

Aino: Keskittymistä voi siis opetella ja harjoitella, mutta mitä ne tavat ja keino ovat, millä vanhemmat voivat tukea lapsen tätä harjoittelemista?

Liisa: Meillä on tuossa Leikitään ja keskitytään -hankkeessa yksi tapa, joka on ehkä aika kiva tässäkin mainita. Siinä meillä on mukana 3-5-vuotiaita lapsia. Meillä ensimmäisessä hankkeessa oli lapset perheineen, nyt meillä on päiväkodit tässä nykyisessä hankkeessa mukana. Ideana on se, että 3-5-vuotiaat lapset ehkä helpoiten harjoittelee toiminnanohjauksen taitoja leikin avulla. Me käytetään ihan tavallisia leikkejä, joita sitten lapsen tutut aikuiset, joko omat vanhemmat tai varhaiskasvattaja tai molemmat yhdessä säännöllisesti leikki lapsen kanssa. Siinä on vaikkapa pallon kopittelua tai palapelien tekemistä tai seuraa johtajaa -leikkiä. Kaikissa vaan pidetään se aikuisen huomio siinä, että missä kohtaa se lapsen joko tarkkaavuus tai oman vauhdin säätely alkaa tuottaa hankaluuksia ja sitten siinä autetaan lasta niiden kohtien yli. Sitten saadaan niitä kokemuksia, että tässä leikissä me onnistuttiin tässä aika hankalassa jutussa. Sitten sitä toistetaan niin, että lapsi harjoittelee samalla taitoja ja aikuiset harjaantuvat huomaamaan ne kohdat arjessa, missä se lapsen keskittyminen on hankalaa ja missä häntä kannattaa auttaa, ja se on arjessa oppimista.

Aino: Tarkoittaako se esimerkiksi sitä, että jos on menossa joku pallonheittelyleikki ja sitten lapsi kesken heittämisen huomaakin, että tuolla olisi pehmoleluja, voisi sinne rynnätä niin siinä kohti aikuinen sitten tukee sitä, että keskitytään vielä hetki tähän heittämiseen ja tähän peliin. Ja lapsi huomaa siitä, että on mahdollista vaikuttaa siihen oman huomion suuntaamiseen ja mitä seuraavaksi tapahtuu?

Liisa: Joo, just näin. Ja että erityisesti vanhempien huomio on siinä, että et silloin kun se onnistuu se pallon kopittelu, niin siitä koko ajan palautetta ”hienosti jaksoit, ja vieläkin yhen ja vau miten pitkälle me päästiin tässä jutussa”, niin sitä kautta. Hyvin semmoisen luonnollisen vuorovaikutuksen kautta, että se ydin juttu oikeastaan siinä on ja jotenkin se ajatus aikuisilla on se, että rupean kiinnittämään huomiota tähän asiaan ja puutun tilanteeseen aina kun on mahdollista, ja mieluummin siinä tilanteessa kun se vielä onnistuu. Se huomio on tärkeä juttu, koska minä luulen, että usein alle kouluikäisillä, esimerkiksi vaikka puheen tuoton vaikeudet ovat sellaisia, mihin kaikki jotenkin kiinnittää huomenta, koska se on oikeasti näkyvästi aika hankalaa. Mutta sitten ei tulla ajatelleeksi, että se, että lapsi on esimerkiksi tosi vauhdikas, että tämä onkin nyt taito, jota meidän pitäisi harjoitella, että rupeaa huomaamaan ne tilanteet. Vanhemmilta on huomattu, että sitten keinot löytyvät kyllä, kun tämä asia on jotenkin omassa mielessä silleen päällä. On tärkeää muistaa kyllä se, että palautteella on ihan valtava merkitys, eli ihan perus ehdollistumisoppiminen.  Eli joku asia, josta tulee myönteinen palaute, niin sitähän ihminen tekee sitten lisää ihan automaattisesti miettimättäkin. Jos se, johon liittyy jotain negatiivista palautetta, niin se voi sammua, mutta se sammuttaminen on vaikeampaa.On helpompi oppia uusia taitoja sillä tavalla, että niihin liitetään aina se myönteinen palaute. Sen takia näissä lasten ohjaamisissakin pääpaino olisi siinä, että sitten kun se homma sujuu, että järjestetään semmoinen tilanne, että se sujuu ja sitten siitä tulee kehut ja hyvä mieli, niin se on huomattavasti nopeampi reitti oppia kuin se, että jatkuvasti vaan tulee moitteet siitä, että taas meni pieleen, kun siinä lähtee sitten tunteet pelittämään. Usein puhutaan strukturoinnista, eli jos lapsella on vaikeutta tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen kanssa, niin hänen on vaikea jäsentää ja järjestää asiat, mikä tuli ensin ja mikä seuraavaksi ja mikä tässä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Se osan voi aluksi ottaa aikuisten harteille. Vaikka esimerkiksi kotona läksyjen tekemistilanne, niin että aikuinen auttaa lasta siinä, että ensinnäkin katsotaan, mitä sinulle tuli läksyksi, mitä sinun on helppo tehdä yksin, missä sinä oikeasti tarvitset ihan siinä asiassakin vähän jelppiä. Ja sitten tehdään suunnitelma, että nyt sitten teet, meillä on vartti aikaa käytössä, teet tämän ensin, tuu sitten sanomaan, sitten katsotaan yhdessä. Ja sitten siihen voi liittyä joku semmoinen kiva, että sait 1. osan tehtyä, nyt huilitauko, syödään välipalaa ja sitten jatketaan. Semmoinen palastelu, strukturointi ja selkeyttäminen, niin ne ovat semmoisia yleispäteviä juttuja, jotka auttavat lapsia.

Nina: Tässä on kaksi, kun mietitään tarkkaavuusvaikeutta, toiminnanohjauksen vaikeuksia ja mietitään sitten, että miten auttaa. Niin ajattelin, että tuossa kun sanoit Liisa sitä, että helpotetaan niitä tehtäviä ja strukturoidaan sitä arkea, kaikkia näitä apukeinoja mitä, yksi auttaa yhtä ja toinen toista Niin siinä on se, että toisaalta miettien, miten aikuiset omalla toiminnalla voi auttaa, miten se ympäristö voidaan rakentaa niin, että se tukee ja auttaa, tehtävätyypeillä, ympäristöärsykkeitä. Ja toinen asia on sitten se, että miten aikuiset voi auttaa lasta ymmärtämään, että mistä on kyse ja hän alkaa itse huomaamaan, tavallaan juuri olemaan itse enemmän ja enemmän siinä pomon paikalla, että se tarkkaavuusvaikeus ei vie ja tarkkaavuuden karkailu ei vie, vaan että hän on se, joka on pomon paikalla.

Aino: Isommille lapsille siis rakenteen luominen ja selkeyttäminen ovat varmasti hyviä keinoja lähtee liikkeelle, mutta mitä muuta sitten voi semmoisen koululaisikäisen kanssa tehdä, kun harjoitellaan keskittymistä ja tarkkaavuutta?

Nina: Minä itse ajattelen, minusta tuo selkeä struktuuri ja positiivinen palaute, ne ovat ytimessä. Sitten minä pikkusen vierastan tavallaan sitä, että netissähän on ihan hirveästi informaatiota siitä, niitä käytännön vinkkejä. Jja minä ajattelin, että kyllä tässä minua vähän hirvittää lähtee yhtä kahta kolmea semmoista kikkaa sanomaan. Ne ovat hyviä ne kikat, mutta ne ovat herkästi päälle liimaa. Mitä minä sieltä lasten ryhmästä opin vanhempia kuuntelemalla, että se, että vanhempi havainnoi sitä omaa lasta ja ymmärtää sen, että tässä on tarkkaavuuden tai toiminnanohjauksen vaikeuksista kyse. Sitten havainnoi niitä, on siinä lapsen rinnalla, keskustelee niistä hankalista kohdista. Minä ajattelen, että niin kuin se äiti sanoi, niitä tilanteita on 1 000 000. Kun ymmärtää, niin sitten tavallaan kikat tulee luonnostaan. Kyllä minä ajattelen, että yksi mikä on varmaan kauhean tärkeää, niin on se, että kyllähän vanhempi joutuu monissa tilanteissa tai saa tai se on tärkeää, että vanhempi on lapsen tukena, tavallaan semmoisena tulkkina, koska lapsi saa niin paljon ymmärtämättömyyttä ympäristön aikuisilta. Ja kavereiltakin, jotka saattavat olla, että väsyy siihen, että jos toi leikki vaihtuu kovin nopeasti tai saattaa olla, että tulistuu, niin niissä tilanteissa semmoisena tulkkina. Että ympäristön aikuiset ja soveltuvasti myös lapset ympärillä ymmärtäis, että miksi minun lapseni toimii näin.

Liisa: Usein joudutaan miettimään sitä aikuisen roolia kahdesta suunnasta.Toinen on just tuo, että miten paljon aikuinen ottaa tilapäisesti vastuulleen sen lapsen toiminnanohjauksen, eli auttaa strukturoimaan, auttaa suunnittelemaan ja auttaa ihan tekemisessä pysymään siinä tehtävässä ”huomaa sitten vielä toi juttu ja sitten sinä olet valmis” jne. Sitten se toinen juttu on, että miten vanhempi sitten alkaa siirtämään kuitenkin takasin sitä toiminnanohjauksen vastuuta lapselle.Tässä minusta on hyvä esimerkki läksyjen tekemisen tilanteet. Minun oma kokemus, kun olen kuntouttaja ja teen lasten kanssa koulutehtäviä, on se että aikuisina ihan hirmu helposti humpsahtaa semmoiseen tilanteeseen, että tekee lapsen puolesta, koska se on paljon nopeampaa ja kaikille palkitsevampaa ”No niin, tämä tuli, että nyt minä täältä etsin sen kohdan, mikä tässä kappaleessa on tärkeintä”. Lapsikin on kyllä mukana, mutta hänellä ei ole ohjat käsissä. Mutta että päästäisiin siihen tilanteeseen, että ohjat on lapsella, aikuinen hillitsisi ittensä, että ”minä kyllä tiedän, mikä se vastaus on ja mistä se löytyy”, mutta ohjaan lasta, että “Sä voisit löytää sen sillä tavalla, että lue ensin nuo otsikot, niin sinä huomaat otsikoista, mistä kohtaa se asia voi löytää”, mutta että se lapsi tekee sen homman. Silloin se taito harjaantuu.

Aino: Eli aikuisella olisi hyvä olla kuva siitä, että mistä tässä on kysymys ja mitkä ne lapsen tai nuoren pulmat ja ne pulmakohdat on, jotta sitten aikuinen pystyy ehkä huomaamaan hankalat tilanteet ja aluksi järjestämään sitä tukea ja struktuuria. Mutta toisaalta myös palauttamaan sitä lapselle niin, että se taito pääse jossakin vaiheessa myös oikeasti lapsella itsellään kehittymään, eikä se jää semmoiseksi aikuisen hommaksi.

Liisa: Juurikin näin

Nina: Kyllä juuri näin, se on just noin. Minä ajattelen, että siinä on ne kaksi asiaa, että toisaalta ympäristön tuki, aikuisia tarvitaan siihen auttamaan näin päin ja sitten toisaalta se, että aikuisten pitäisi olla apuna siihen, että se lapsi itse saa sen pomon paikan vähän kerrallaan.

Aino: Toi pomon paikka on kyllä hyvä.

Liisa: Niin on, tämä on ihan mahtava teema tähän näin. Minä luulen, että se houkuttelee lapsia se, että minä haluun pomoksi minun elämään.

Nina: Me ollaan joskus tai aika usein näitten lasten kanssa niin, että oon pyytänyt heitä piirtämään, miltä se tarkkaavuusvaikeus näyttää. Ja sitten he piirtää ja joku piirtää sitä hyvin väljästi. Ja muistan yhden pojan, joka piirsi semmoisen, voi kun pystyisin sen nyt näyttää, mutta semmoisen haitaripään, joka on niin kuin se haitari oli kiinni, niin se oli ihan niinku pojan pää ja sitte kun sen avas sen haitarin niin siellä näkyy sellainen gläää. Se oli aivan loistava tapa näyttää, miltä se tarkkaavuusvaikeus tuntuu. Se oli aivan oivallinen, että niinku ootko se sinä vai se glää siellä sitten pomon paikalla. Mutta tietyllä tapaa sen tarkkaavuuspulman voi ulkoistaa ja siinä käydä niinku tavallaan semmosta keskustelua sen kanssa, hei nyt minä nyt en vaikka jalat menee, vaikka ite en haluaisi niin sitten,  kun mä huomaan sen, mä pysäytin ja sanoin, nyt että tarkkaavuusvaikeus, että minä en juokse, mitä olen tässä, sinä et juoksuta mun jalkoja.

Aino: Eli siinä kohtaa vois lapsen kanssa miettiä just sitä, että onko se haitari nyt kiinni vai auki, ja miten ite pääsis takasin siihen niinku pomon paikalle.

Aino: Me juteltiin etukäteen tästä aiheesta ja silloin tuli ilmi, että te molemmat toitte esiin sellaisia kokemuksia, että joskus lapset tai nuoret saattaa käyttää ADHDta esimerkiks myös semmosena niinku jotenki haukkumasanana tai semmosena jotenki, halventavana terminä, ja sit joskus se huolestuttaa taas lapsia, jotka on tulossa esimerkiksi tutkimuksiiin, joissa selvitetään, että onko itellä semmosta pulmaa, niin miten vanhempana tai aikuisena voi sitte tukea lasta, joka niinku tämmösen kanssa painiskelee.

Liisa: No yks on varmaan se keino, mistä tässä on ollut jo puhetta, et aikuinen ite on ensin selvillä ikään kuin siitä et mitä se ADHD on. Ja mun mielestä on jotenki semmonen aika hyvä kuvaus sille, että ADHD on toiminnanohjauksen oppimisvaikeutta ja siinä on niinku näiden taitojen oppimisessa on harjoittelemisen varaa. Ja sitä se käytännössä on, ADHDhan on kuitenkin niinkun ihan määritelmällisestikin niinku käyttäytymisen piirteitä, ettei siihen muuhun oteta kantaa. Ja sitten kun tää on aikuisille selvää, niin sit sitä on helpompi jutella esimerkiksi nuoren kanssa, joka on siitä jotenkin ahdistunut, että et onks mun nyt oikeesti meenks mä tutkimuksiin siksi, että et mulla epäillään ADHDta, että onks mulla oikeesti ADHD. Niin sit ku sitä vähän avataan, että ei se ADHD ei oo mikään, että sun päässä on joku ihan vinksallaan tai joku tietty aivojen toiminta on täysin poikkeavaa. Vaan että kyse on siitä, että et sulla on tämmösii synnynnäisesti vähän tällä tavalla toimiva ihminen, siitä on hyötyä ja haittaa sulle, mut nyt on alkanut tulla niin paljon esimerkiksi oppimisessa pulmaa tästä, että et sen takii mietitään sitä, että et oisko se semmonen asia, jossa auttaa se, että me mielletään, että kyse on niinku ADHDsta. Mutta että siitä purettaisi pois kaikki ne sellaset ylimääräiset leimat, mitä tämmösiin niin sanottuihin kirjaindiagnooseihin on helposti tullu. Että se on yleisnimitys jollekin, joka ei oo normaali. Vähän tarkemmin aikuinen tietäis sen, että mistä siinä on kyse. Tärkeintä on pitää mielessä normaalijakauma. Tämmönen käyttäytyminen on meille ihmisille ihan normaalia. Joillekin se vaan menee vähän semmosen äärimmäisyyteen, et sitä alkaa tässä nyky-yhteiskunnassa tulla haittaa ja silloin on hyvä ehkä, että siihen ihan oikeesti terveydenhuollon puoleltakin tukea saa. Sekin varmaan tärkeä näkökulma sit siihen asian semmosen normalisoimiseen tai tekemiseen vähemmän jotenki ahdistavaksi on se, että hei, ei tää pelkästään huono juttu tää ADHD tai tarkkaavuuden vaikeus. 

Aino: Tästä me päästäänkin hyvin siihen, että kun ollaan nyt puhuttu paljon siitä, että mitä hankaluuksia voi liittyä näihin tarkkaavuuden, toiminnanohjauksen pulmiin ja ADHD:hen, mut mitä sitte on semmoset vahvuudet ja hyvät puolet taas mitä näihin voi liittyä?

Liisa: No mulla on esimerkki sellaisesta ihan tutkimuksesta, joka me ollaan tehty Suomessa. Kerättiin opettajien arvioita kouluikäisten lasten toiminnanohjauksen vaikeuksista. Ja samassa yhteydessä kysyttiin opettajilta jokaisesta lapsesta, että mitä vahvuuksia tällä lapsella on. Opettajat sai sellaisen listan vahvuuksista ja meillä oli mukana sit tässä lapsia, joilla oli ADHD diagnoosi ja sitten sellasia, joilla ei ollut. Ja vertailtiin heitä heidän vahvuuksiaan, että tota onkos näissä sitten jotain eroja. Ja tässä meidän aineistossa opettajat havaitsi näistä kouluikäisistä ylivilkkaista lapsista, että he aika usein oli myös nopeita ja nopeita niinku hyvässä mielessä. Että esimerkiksi liikunnassa tosi hyviä tai sitten nopeita tekemään homman, nopeita pääsemään siinä alkuun. Samoin he oli avoimia, vähän semmosia johtajatyyppejä, luovuus ja kekseliäisyys nousi usein esiin. Ja sitte taas semmosilla, joilla oli enemmän ehkä sitä alivilkkautta ja tarkkaamattomuutta pulmana, niin tota myönteisiä piirteitä oli, että on vaikka tosi hyvä pohtimaan asioita syvällisesti.  

Aino: Nuo on kaikki myös sellaisia piirteitä, mitkä voi olla esimerkiksi myöhemmissä opinnoissa, opiskelussa ja työelämässä ihan tosi tosi hyödyllisiä.

Liisa: Ja näin se onkin, että kyllähän me nyt tiedetään ihan julkisuudestakin hyvin menestyneitä ihmisiä, jotka kertoo, että heillä on tarkkaavuusvaikeus tai ADHD, mutta se ei ole ollu este. Se on voinut olla jopa yks niinkuin semmonen voimavara sitten jossakin vaiheessa elämää. Silti vähättelemättä sitä, että varmasti on ollut myös pulmia, mutta että sitten jossakin asiassa, jos esimerkiksi se, että ei niin hirveesti aina inhibitio pysäytä niitä impulsiivisia, kekseliäitä ajatuksia, niin siitä on kyllä hyötyä ja sitä ominaisuutta ei meillä kaikilla sitten välttämättä ole niin paljon kun heillä ja meillä, joilla on sitten myöskin ylivilkkautta, impulsiivisuutta jossakin muussa tilanteessa.

Nina: Mä aattelen, että toi oli jotenkin aivan todella hienoo kuulla Liisa, että te ootte ihan niikun tutkimuksilla tota asiaa saanu nostettua esille. Että nuo on niitä, mitä tulee esille lasten kanssa ja nuorten kanssa käydyissä keskusteluissa. Ja se on jotenki riipaisevaa, että kun lapselle tai nuorelle nostaa tän kysymyksen, niin aika usein kun kysyy, että mitä sä aattelet, että tästä niinku, ylivilkkaudesta vaikka on hyötyä, niin sieltä tulee se vastaus et no ei kai tästä mitään hyötyä ole. Se on se ensimmäinen. Sit kun sitä lähdetään tarkastelemaan, et hei mietitääs vähän tarkemmin, niin mä aattelen sitten, niinku tuon kaltaisia, mitä te ootte tutkimuksessa nostanu, niin sitten alkaa nousemaan sieltä lapsen tai nuoren omastakin kokemusmaailmasta. Ja mä aattelen tota on tosi tärkeetä ja tavallaan se, mitä tässä aikasemmin puhuttiin siitä, että miten vanhemmat tukee ja mä aattelen, et tää olis yks semmonen mahtava mahdollisuus vanhemman aina muistutella, että lapsi niinku tiedostaa, että se on sitä samaa juttua, ja ettei se tarkkaavuusvaikeus ole vain kenkku pomo.

Aino: Tässä jaksossa on tullut tosi paljon asiaa tarkkaavuuden ja toiminnan ohjaukseen pulmista ja ADHDsta, ja paljon sellasta ajateltavaa ja vinkkiä. Aletaan nyt vetää yhteen tän jakson teemoja. Jos te molemmat Nina ja Liisa saisitte tästä yhen sellasen tärkeimmän pointin nostaa, joka kuulijan kannattais ehdottomasti muistaa, niin mitä sanoisitte?

Liisa: Mä sanon sen, minkä Nina sano tuolla eka, tai jossakin vaiheessa, et jotenki tärkeetä ois sillon kun alkaa pienikin huoli herätä lapsen tarkkaavuudesta ja toiminnanohjauksesta, niin pysähtyä siihen katsomaan, että mistä tässä on kyse. Mikä asia on vaikeeta ja mikä kuitenkin sujuu. Koska hyvin helposti siitä jotenkin muodostuu sellainen mielikuva ihmisille, että kaikki on vaikeeta, et keskittyminen on ihan mahdotonta esimerkiksi. Ja siitä on tosi vaikee lähtee miettimään, miten tätä helpotetaan. Mut jos rupee tarkkailemaan ja vähän niinku palastelemaan, et okei itseasiassa onnistuu viel ihan hyvin liikkeellelähtö, mutta sitten lopahtaa keskittyminen hyvin nopeasti, niin sit on jo löydetty niinku niitä palasia, jotka toimii. Ja näihin kun pysähtyis, niin vanhemmat kuin opettajatkin, ja sitten lapset ja nuoret ehkä heidän kanssaan, niin se on olennainen vaihe. Sitä ennen ei oikein tiedä, että mitä kannattaa tehdä ja missä se pulma itseasiassa piilee. 

Aino: Eli jotenki niinku rajataan sitä pulmaa ja katsotaan läheltä, että mikä tässä oikeesti on se vaikein kohta. 

Liisa: Joo ja ehkä siihen heti rinnalle, että mikä kuitenkin sujuu. Sitten on helpompi rakentaa niitä uusia toimintamalleja tai keinoja.

Nina: Muistettas, että tää on harjoteltavissa olevaa asiaa. Ja se, että siinä on harjoiteltavaa aikuisille ja harjoiteltavaa lapselle tai nuorelle itselleen. Eli se, että aikuinen miettii sitä, että mitä ne ympäristön keinot voi olla, millä mä autan. Sitten kun tuo Liisan pohja, että ymmärretään ja nähdään, että mikä tässä tilanteessa on ja haastaa, ja toisaalta ne vahvuudet ja ne asiat mitkä sujuu, niin otetaan se asia apukeinoksi. Ja sitten niinkun se, että miten ympäristön toiminnalla… Miten aikuisten toiminnalla ja vuorovaikutuksessa ja mitä ne ympäristössä olevat apukeinot voi olla. Ja sitten toinen asia, se on lapsen nuoren harjoiteltava asiaa ja siinä tarvitaan aikuista. Eli että aikuinen miettii ja auttaa lasta siinä, että hän alkaa huomaamaan, että miten mä pystyn pomottamaan sitä tarkkavuusvaikeutta. 

Aino: Siinä oli hyvä tiivistys pitkästä keskustelusta. Kiitos paljon Liisa ja Niina. Tää jakso nyt tällä erää viimeinen jakso tätä Osaamisen lukot, oppimisen avaimet -podcast sarjaa. Kiitos kans, kun kuuntelit ja toivottavasti tässä tuli paljon uutta. Näitä jaksoja on yhteensä seitsemän, joten myös niihin aikaisempiin voi palata, jos ei oo vielä niitä ehtiny kuunnella. Kiitos paljon, moi moi!

Liisa: Moi

Nina: Moi