Osa 8. Koukuttavat älylaitteet – kuinka tukea erityislasten digitaalista hyvinvointia

Ina-Maria: Hei ja tervetuloa kuuntelemaan podcastia lasten digipelaamisesta ja siitä, miten tukea lasta älylaitteiden fiksussa käyttämisessä. Tarkoituksena on käydä aihetta läpi etenkin vanhempien näkökulmasta. Minun nimeni on Ina-Maria Mieskolainen ja olen toimintaterapeutti ja tiedotusassistentti Niilo Mäki Instituutissa.

Ina-Maria: Pelaajabarometri 2022 -tutkimuksessa kävi ilmi, että digitaalisia pelejä pelaa ainakin 80 prosenttia suomalaisista, ainakin joskus. Suomalaiset käyttivät vuonna 2022 keskimäärin 6,8 tuntia viikossa digitaalisten pelien pelaamiseen. Pelit ja digipelaaminen ovat yhä suuremassa roolissa myös lasten elämässä. Voidaan sanoa, että pelaamisesta on tullut tärkeä osa lastenkulttuuria. Digitaaliset pelit ovat lapsille perinteisten pelien ja leikkien ohella elävää ja kehittyvää digitaalista leikkiä. Vaikka digipelaamiseen voidaan ottaa positiivisiakin näkökulmia, liittyy siihen myös haasteita lasten ja nuorten kohdalla. Liiallinen pelaaminen ja pelaamiseen koukuttuminen ovat aiheita, joista nykyään keskustellaan useissa perheissä. Tänään mukana fiksuun pelaamiseen liittyvässä keskustelussa ovat Niilo Mäki Instituutin Pelaa fiksusti -hankkeesta Päivi Merjonen ja Julia Turok, tervetuloa.

Ina-Maria: Meidän vieraista Julia Turok on lingvisti ja kielenkääntäjä sekä psykologian maisteri. Palaa fiksusti -hankkeessa Julia toimii projektisuunnittelijana sekä aikuisten ryhmien vetäjänä. Päivi Merjonen on psykologian tohtori ja toimii Pelaa fiksusti hankkeessa tutkijana ja aikuisten ryhmien vetäjänä.

Ina-Maria: Miksi tänään olemme lasten digipelaamisen äärellä? Miksi nykyään puhutaan niin paljon lasten dgipelaamisesta?

Julia: Varmaan sen vuoksi, että digitalisaatio koskee kaikkia. Viimeisten vuosikymmenten aikana on tapahtunut sellainen muutos, että digilaitteita käytetään yhä enemmän ja toki lapsetkin niitä sitten käyttävät ja pelaavat pelejä ja katsovat ohjelmia, seuraavat tubettajia, käyttävät somea myös. Se muutos koskee ihan kaikkia ihmisiä.

Ina-Maria: Eli voidaan sanoa, että digitaaliset pelit ovat lapsille hyvin vetovoimaisia ja kiinnostavia nykypäivänä ja lähes kaikki lapset pelaavat niitä.

Ina-Matria: Niilo Mäki Instituutin Pelaa fiksusti -hanke käsittelee lasten digipelaamista. Avatkaa vähän, mikä on Pelaa fiksusti -hanke.

Päivi: Pelaa fiksusti – erityislasten digitaalinen hyvinvointi -hankkeessa meillä on tarkoitus kehittää toimintamalli ennaltaehkäisemään erityislasten liiallista pelaamista ja älylaitteiden käytön haittavaikutuksia sekä tukemaan älylaitteiden järkevää käyttöä. Kohderyhmänä ovat alakouluikäiset lapset ja heidän vanhempansa, ja lapsilla on neuropsykologisia haasteita, kuten adhd-piirteitä tai autismin kirjon piirteitä tai oppimisvaikeuksia ja joiden vanhemmat ovat huolissaan lasten digipelaamisesta. Me järjestämme ryhmätoimintaa sekä lapsille että heidän vanhemmilleen.

Julia: Ja sen lisäksi meidän on tarkoitus kehittää kysely lasten digipelaamisesta, jonka vanhemmat voivat täyttää ja sitten sen perusteella kartoittaa, onko syytä huoleen. Hankkeen lopuksi on tarkoituksena myös tuottaa materiaalia vapaaseen käyttöön.

Ina-Maria: Missä nämä materiaalit julkaistaan?

Päivi: Hankkeen nettisivuilla, eli pelaafiksusti.nmi.fi.

Ina-Maria: Onko siellä nyt luettavissa materiaalia?

Julia: Tällä hetkellä siellä on taustatietoa digipelaamisesta ja lasten digipelaamisesta, mitä olemme selvittäneet muiden tutkimuksista. Meidän materiaaleja ei ole vielä julkaistu, ne julkaistaan sitten kun ryhmät ovat päättymässä ja hanke on päättymässä.

Ina-Maria: Pelaamisesta puhutaan usein kahdessa eri kontekstissa, joista toinen painottaa pelaamisen hyötyjä ja toinen haittoja. Mikä on Pelaa fiksusti -hankkeen näkökulma digitaaliseen pelaamiseen ja median käyttöön?

Päivi: Me pyrimme pitämään realistisen näkökulman, että me emme halua kieltää lapsia pelaamasta, koska se voi olla hyvin tärkeä harrastus lapselle. Mutta olisi tärkeää huolehtia arjen monipuolisuudesta, että arjessa olisi muutakin ohjelmaa kuten harrastuksia ja sosiaalisia suhteita. Ja että pelaaminen olisi kohtuullista.

Julia: Yritetään auttaa lapsia tiedostamaan paremmin, mitä on fiksu pelaaminen ja miten tärkeä on huolehtia arjen sujumisesta, riittävästä nukkumisesta, siitä että on harrastuksia. Mutta toki alakouluikäisten kohdalla se vastuu on vielä vanhemmilla. Sen lisäksi toki lastenkin kanssa kannattaa keskustella näistä asioista, että ei ole vain rajoja, jotka asetetaan tai poistetaan. Pelikasvatus on myös keskustelua ja sellaista, että kannustetaan tiedostamaan asioita ja valitsemaan fiksuja asioita.

Ina-Maria: Miksi pelaaminen on lapsille niin mieluinen harrastus? Millaisia merkityksiä lapset antavat pelaamiselle nykypäivänä? On esimerkiksi esitetty, että pelaaminen on myös sosiaalisesti merkityksellistä toimintaa lapsille?

Päivi: Lapset voivat saada pystyvyyden ja osaamisen kokemuksia pelaamisesta, siinä voi saavuttaa tavoitteita ja saada välitöntä palautetta onnistumisesta, ja sitten siinä voi olla autonomian ja omaehtoisuuden kokemuksia, kun voi muokata pelihahmoja, päättää omasta vapaa-ajan käytöstään ja olla aktiivinen toimija pelissä. Ja sitten ovat nämä yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuuden kokemukset; pelaaminen voi olla sosiaalista toimintaa myös, siinä voi saada uusia kavereita. On se jaettu pelimaailma; siellä on ystäviä ja yhteisöjä ja siellä kommunikoidaan. Pelaaminen ja pelit voivat olla myös osa identiteettiä. Se on myös hauska ja helposti saavutettava ajanviete ja jotkut voivat käyttää sitä vaikka stressinpurkamiseen tai rentoutumiseen.

Ina-Maria: Kuten sanoit, niin digipelaaminenhan voi olla harrastus monella tavalla. Se voi olla kuluttamista, joka voidaan rinnastaa lukemiseen tai musiikin kuunteluun, ja peliympäristö voi olla monelle nuorelle tärkeä oma tila, johon mennään pelaamaan ja pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Onko pelaamisesta jotakin hyötyä ja mitä hyödyistä tiedetään?

Julia: Pelaamisesta voi olla monenlaisia hyötyjä, että kun puhutaan hyödyistä ajatellaan ennen kaikkea kognitiivisia hyötyjä, että mitä voi oppia pelaamisesta ja toki näitä on. Pelaaminen voi parantaa esimerkiksi reaktiokykyä ja havainnointia, toki siitä on aika vähän tutkimuksia, että miten se on siirrettävissä reaalimaailmaan. Mutta kuitenkin pelaamisen avulla voidaan harjoitella tiettyjä kognitiivisia taitoja, kielitaitoa, ja aika usein huomataan, että kun pelataan esimerkiksi englanninkielisiä pelejä, niin ihan siinä sivussa myös englannin taito paranee. Sieltä voi löytää kavereita, niin kuin Päivikin jo sanoi, ja sitten on sosiaalista toimintaa. Lisäksi se on rentouttavaa ja hauskaa, helposti saavutettavaa ajanvietettä monille lapsille.

Ina-Maria: Ja sitten on ihan näitä oppimispelejä.

Julia: Kyllä, ja esimerkiksi erilaisia tunteiden säätelyssä auttavia pelejä ja sovelluksia. Yhä enemmän kehitetään erilaisia psykologisia sovelluksia, jotka auttavat esimerkiksi oman vireystilan säätelyssä. Ja on varsinaisia oppimispelejä, kuten Ekapeli ja kuten Suomessa, varsinkin Niilo Mäki Instituutissa tiedetään, että varsinkin lukemaan opettelemisessa digitaaliset pelit voivat auttaa ja tukea heikompia lukijoita.

Ina-Maria: Hyödyistä tiedämme nykypäivänä aika paljon, mutta miten sitten siinä tilanteessa, kun digipelaaminen ei ole kuitenkaan täysin riskitön harrastus. Eli pelaamiseen voi liittyä myös erilaisia haittoja. Millaisia nämä pelaamiseen liittyvät haitat voivat olla?

Päivi: Voi kehittyä ongelmapelaaminen tai jopa riippuvuus. Toleranssi voi kasvaa, eli haluaa pelata aina vain enemmän ja enemmän. Voi tulla vieroitusoireita, kun ei pääse pelaamaan tai pelaamisen hallinta on vaikeaa ja epäonnistuu jatkuvasti. Ja sitten jos tulee tällaisia elämänhallintaongelmia, koulunkäynti tai ihmissuhteet tai harrastukset ryhtyvät kärsimään pelaamisesta, niin se on huolestuttava merkki. Ja peleissäkin tapahtuu esimerkiksi kiusaamista, jos nimimerkin takaa tai nimettömänä voi pelata, se mahdollista helpommin sellaisia asioita.

Julia: Kun puhutaan haitoista, niin usein todetaan, että pelaamisen haitat ovat aika lieviä, eli on satunnaisesti vaikka niskasärkyä tai on pelannut liian kauan ja on mennyt liian myöhään nukkumaan ja sitten on väsynyt. Tai sitten on tullut riitaa vaikka vanhempien kanssa siitä että peli on venynyt. Mutta ne asiat, joista Päivi kertoi, kertovat siitä että on ollut jo pidempään ongelmallista pelaamista ja haitat ovat jo vakavampia.

Ina-Maria: Puhutaan sitten vielä vähän tarkemmin siitä ongelmallisesta pelaamisesta ja haitallisesta pelaamisesta. On sanottu esimerkiksi, että arjen murheita saatetaan paeta pelin pariin ja raja rentoutumisen ja arjesta pakenemisen välillä muodostuu häilyväksi. Esimerkiksi näin, mutta mihin asioihin vanhemman on syytä kiinnittää huomiota, kun epäilee lapsen pelaavan liikaa?

Päivi: Liiallisen pelaamisen määrittelemiseksi on erilaisia kriteerejä. Yksi on tietysti se ajankäyttö. Eli jos käyttää jatkuvasti yli neljä tuntia päivässä pelaamiseen, tai yli kolmekymmentä tuntia viikossa, niin se voi olla merkki että pelaaminen on kehittymässä ongelmalliseen suuntaan. Sitten on näitä, että jos ei vaikka kykene hallitsemaan sitä pelaamista, että on vaikea vaikka lopettaa tai on vaikka vieroitusoireita, eli on ärtynyt jos ei pääse pelaamaan. Ja sitten jos elämän muut osa-alueet kärsivät pelaamisesta, ei nuku tarpeeksi, sosiaaliset suhteet jäävät hoitamatta, koulunkäynti unohtuu. Tällaisia merkkejä esimerkiksi.

Julia: Kyllä. Ongelmapelaaminen on aika laaja käsite, että se voidaan toki jakaa erilaisiin alakäsitteisiin. Esimerkiksi ICD-11-luokituksessa on nyt ihan pelihäiriön käsite, jossa on kolme kriteeriä, joiden avulla se määritellään: Heikentynyt pelaamisen hallinta, pelaaminen asetetaan elämän muiden osa-alueiden ja kiinnostuksen kohteiden edelle, ja pelaaminen jatkuu negatiivisista seurauksista huolimatta. Lasten kohdalla tällaista on vaikea diagnosoida, koska lapsilla itsesäätelytaidot ovat vielä aika puutteelliset ja lapsi ei välttämättä vielä ymmärrä niitä negatiivisia seurauksia tai ei osaa yhdistää niitä pelaamiseen. Tai ilman aikuisen apua ei osaa vielä muutenkaan säädellä omaa ajankäyttöä. Joten tämä diagnoosi koskee tällä hetkellä enemmän aikuisia. Mutta ehkä tärkein pointti tässä on nimenomaan se että pelaaminen asetetaan elämän muiden osa-alueiden edelle. Sellaisesta kannattaa lapsenkin kohdalla huolestua.

Ina-Maria: Miten ongelmallinen pelaaminen vaikuttaa lapseen ja arkeen lapsen kanssa?

Julia: Se vaikuttaa sillä tavalla, että se kuormittaa sekä vanhempia että lasta. Arki ei suju mitenkään hyvin eikä arki ole monipuolista, on paljon riitoja siitä pelaamisesta ja ajankäytöstä.

Ina-Maria: Mikä niissä peleissä koukuttaa? Pelithän tehdään sen tyyppisiksi että niitä on mukava jatkaa ja niiden pariin on mukava palata, mutta mitä elementtejä niissä on, mikä koukuttaa?

Päivi: No se on sellaista helppoa ja stimuloivaa nopeaa toimintaa, että siinä saa välittömän palautteen onnistumisesta. Siinä ei hirveästi tarvitse nähdä vaivaa sen palautteen tai onnistumisen saamiseksi ja sitten jo aikaisemmin oli puhetta näistä itseohjautuvuusteorian mukaisista tarpeiden tyydyttymisistä, tämä omaehtoisuuden tarve ja kyvykkyyden tarve ja yhteisöllisyyden tarpeita pelit voivat tyydyttää. Ja sitten yksilöillä on erilaisia riskejä; toiset koukuttuvat helpommin asioihin kuin toiset.

Julia: On tosiaan tekijöitä, jotka liittyvät yksilöön, että miksi joku koukuttuu, esimerkiksi jos on ilmpulsiivisempi. Tai sosiaaliset taidot ovat heikommat, ei ole niin paljon kavereita reaalimaailmassa. Voi myös helpommin nauttia siitä, että löytää edes verkosta niitä kavereita. Toiset ihmiset tosiaan koukuttuvat helpommin ja on näitä yksilöön liittyviä tekijöitä, jotka selittävät sen koukuttumisen. Mutta on myös peleihin liittyviä tekijöitä niin kuin sanoit; nykyään pelit ovat koukuttavampia kuin aikaisemmin ja niitä kehitetään jatkuvasti sillä tavalla, että ihmiset niitä pelaisivat. Tiedetään, että tietyt pelityypit ovat koukuttavampia kuin toiset, esimerkiksi sellaiset monen pelaajan verkkopelit, missä omaa hahmoa voi kehittää loputtomiin ja missä peli ei oikeastaan koskaan lopu, vaan siinä seikkaillaan muiden osallistujien kanssa niin nämä ovat hyvin koukuttavia pelejä, paljon koukuttavampia kuin vaikka shakki, jota pelataan tietokonetta tai jotakuta muuta vastaan verkossa. Ja on myös asioita, jotka liittyvät olosuhteisiin, esimerkiksi jos kokee kiusaamista, jos on vaikeita elämänkokemuksia, niin voi helposti paeta peleihin, niin kuin sanoit harrastaa eskapismia. Siitä aluksi tulee selviytymiskeino, mutta sitten siitä tuleekin ongelma lopulta.

Ina-Maria: Mitä sitten on fiksusti ja tasapainoisesti pelaaminen?

Päivi: Pelaaminen on silloin harrastus, eli se ei hallitse koko elämää. Että on muutakin arjessa, ja velvollisuudet kuten koulunkäynti tai muut arkiasiat kuten nukkuminen ja liikkuminen hoituvat. Henkilö tiedostaa pelikäytöksensä ja osaa pohtia sitä ja tarvittaessa korjata sitä. Mutta tietysti alakoululaisilla tällaiset taidot ovat vasta kehittymässä, että he voivat tarvita vanhempien ohjausta enemmän.

Ina-Maria: Voidaan sanoa, että aikuisilla on merkittävä rooli fiksun pelaamisen ja myönteisen mediasuhteen kehittymisessä lapsen kohdalla, niin miten lapsen pelaamiseen tulisi suhtautua ja miten vanhemmat voivat tukea fiksusti pelaamista?

Päivi: Olisi hyvä, jos vanhemmat olisivat kiinnostuneita lapsen pelaamisesta. Että jos ei itse halua pelata ja pelaaminen ei kiinnosta, niin voi vaikka seurata vierestä sitä pelaamista tai jutella lapsen kanssa pelaamisesta. Kysyä, mikä lempipeli on ja mitä siinä tapahtuu ja miksi se on niin kiinnostava. Ei tarvitse olla mikään pelien asiantuntija, mutta osoittaa kiinnostusta lapsen harrastusta kohtaan. Ja kannattaa olla perillä, mitä pelejä lapsi pelaa ja mitä alustoja käyttää. Että tietää missä lapsi liikkuu digilaitteella. Ja tarvittaessa pelaamista voi rajata, että pienempien lasten kanssa huolehtii arjen sujuvuudesta. Aktiivinen keskustelu auttaa käsittelemään pelaamisen hallintaa ja pelien sisältöjä sekä pelaamisen herättämiä tunteita. Olisi tärkeää että voisi keskustella niistä sen lapsen kanssa. Ja sitten voi tehdä esimerkiksi sopimuksen pelisäännöistä tai keksiä listaa vaihtoehtoisista tekemisistä, tallaisia keinoja.

Ina-Maria: Monessa perheessä varmasti kamppaillaan pelaamisen rajaamisen kanssa. Minkälaisia keinoja siihen olisi olemassa?

Julia: Se sopimus, jonka Päivi mainitsi, on juuri sellainen keino. Toki sopimuksessa voi olla muitakin kohtia, esimerkiksi että laitetaan puhelimet yöksi yöparkkiin. Ja siinä voi olla sellainen kohta, että pelataan niin ja niin usein ja niin ja niin monta tuntia tai vähemmän kerrallaan. On myös muita tapoja rajata pelaamista, esimerkiksi jotkut sopivat, että on tietty määrä elämiä pelissä per pelikerta. Tai on tietty peliaika, esimerkiksi jos pelaa vaikka joka päivä, niin esimerkiksi viidestä kuuteen tai viikonloppuna kahdesta neljään. Ja kaikissa näissä säännöissä on omat plussat ja miinukset. Toisiin perheisiin sopivat toiset ja toisiin perheisiin eri säännöt. On tärkeintä, että perhe itse päättää, mikä sääntö sopii juuri tälle perheelle ja heidän arkeensa parhaiten.

Ina-Maria: Ja varmasti riippuu myös lapsesta.

Julia: Kyllä.

Ina-Maria: Miten edetä pelaamisen kanssa silloin, kun siitä on tullut jo ongelma? Mitä vanhempana voi tehdä ja miten voi esitellä asian lapselle, millainen näkökulma olisi hyvä ottaa ongelmalliseen pelaamiseen?

Päivi: Juuri noita yllä mainittuja keinoja voi käyttää että osoittaa kiinnostusta, on keskusteluyhteys lapseen pelaamisen suhteen ja joidenkin lasten kohdalla voi joutua pitämään digipaastoa esimerkiksi muutaman päivän, jos rajaaminen ei muuten onnistu. Olisi tärkeää tiedostaa, että pelaaminen on tärkeä osa elämää ja pelikaverit ovat tärkeitä. Että ei vähättele pelaamista. Mutta tarvittaessa vanhempi voi joutua rajoittamaan sitä, jos lapsi ei itse siihen vielä kykene.

Julia: Tärkeitä pointteja. Voisi sanoa, että pelikasvatusta tulisi tehostaa. Eli mitä kannattaa toteuttaa myös silloin, kun ei ole varsinaista ongelmaa, mutta varsinkin silloin jos ongelma on jo ilmennyt niin siinä vaiheessa kannattaa tehostaa keinoja. Ja jos kysymys on siitä, kenen puoleen voi kääntyä, niin siihen on vaikeampi vastata, koska sellaista yhtä tahoa ei ole. Toki jos on oma hoitotaho, niin siellä kannattaa ottaa puheeksi tämä asia, perheneuvola esimerkiksi. Suomessa on joitakin organisaatioita, jotka tarjoavat tukea ja apua ongelmalliseen pelaamiseen, esimerkiksi Digipeli rajaton. Mutta se tarjoaa ryhmätoimintaa lähinnä nuorille ja aikuisille. Mutta toki heiltä löytyy materiaaleja nettisivuilta, joita voi käyttää. Ja myös Ehyt ry ja Pelituki, pelikasvatus.fi, turvataitokasvatus.fi, sieltäkin löytyy materiaaleja ja vinkkejä, miten asiassa voi edetä.

Ina-Maria: Miten sellainen tilanne, että kotona on erityislapsi, ja hän pelaa paljon? Joskus on sanottu, että erityislapset tarvitsevat tavanomaista enemmän tukea itsesäätelyyn ja ohjausta pelaamiseen, jotta riippuvuutta pelaamiseen ei synny, niin mitä on hyvä pitää mielessä kun pohditaan erityislasten digipelaamista ja pelikasvatusta, liittyykö tähän jotain erityisiä näkökulmia?

Päivi: Erityislapset voivat olla suuremmassa riskissä ongelmapelaamisen suhteen. Eli neuropsykiatrisissa häiriöissä esiintyvät toiminnanohjauksen ja itsesäätelyn vaikeudet tekevät digilaitteiden käytöstä entistä haastavampaa. Muutenkin lapsilla ja nuorilla itsesäätelytaidot ovat vasta kehittymässä, niin erityislapsilla se on vielä haasteellisempaa. Esimerkiksi ADHD-oireilulla on havaittu olevan yhteyksiä liialliseen pelaamiseen ja peliriippuvuuskäytökseen. Erityisesti tarkkaamattomuutta ja impulsiivisuutta on pidetty ongelmapelaamiseen liittyvinä tekijöinä. Videopelaaminen saattaa houkutella ADHD-lapsia esimerkiksi tarjoamalla sopivaa ja jännittävää stimulaatiota, nopeaa myönteistä palautetta ja onnistumisen kokemuksia. Autismikirjon lapset osoittavat erityistä mieltymystä näyttöpohjaiseen teknologiaan. He viettävät usein videopelien ääressä usein enemmän aikaa kuin tyypillisesti kehittyvät ikätoverit.

Julia: Ja oikeastaan ne keinot, joista tuossa aiemmin puhuttiin, ovat olleet meidän hankkeessamme käytössä erityislasten tukemiseen. Ja toki niitä voi käyttää myös tavallisten, tyypillisesti kehittyvien lasten tukemiseen, mutta erityislapsille struktuuri ja rutiinit ovat vieläkin tärkeämpiä. Ja se, että pelaamiselle jää sopivasti aikaa ja arjessa on paljon muita monipuolisia harrastuksia ja asioita. Ja ei sovi unohtaa sitäkään, että erityislasten kuntoutuksessa käytetään jonkin verran digisovelluksia, eli se ei ole pelkästään semmoinen uhka tai haaste erityislapsille, vaan heidän kuntoutuksessaan käytetään jonkin verran pelillisiä elementtejä ja digisovelluksia.

Ina-Maria: Eli mustavalkoisesti ei pelaamiseen tässäkään tilanteessa suhtauduta. Monessa perheessä saatetaan kamppailla tämän pelaamiskysymyksen kanssa, niin minkälaista viestiä veisitte vanhemmille, jotka kamppailevat huonon omantunnon kanssa lastensa digipelaamisen suhteen. Eli mitä vanhemman kannattaisi itselleen todeta?

Päivi: Vanhemman olisi hyvä olla myös itselleen armollinen tässä asiassa. Lapsen peliaika voi tarjota vanhemmalle hetken omaa aikaa ja kohtuuden rajoissa pelaaminen voi olla mukava harrastus lapselle. Lasta olisi hyvä tukea myös muunlaiseen vapaa-ajanviettoon. Mutta se että välillä lapsi pelaa digipelejä, niin ei siitä tarvitse syyllisyydentunteita ottaa.

Julia: Ja on hyvä muistaa, että pelaamisen lopettaminen on haaste aika monelle lapselle, ja ennakointi auttaa pelaamisen lopettamisessa. Lapselle voi etukäteen kertoa, milloin pelaaminen tulisi lopettaa. Jotkut käyttävät ihan munakelloa, toiset sopivat missä kohtaa on parempi peli lopettaa. Mutta yleensä ennakointi ja siihen kannustaminen toimii paremmin kuin se, että yhtäkkiä pitää lopettaa peli ja laite sammutetaan.

Ina-Maria: Eli töpselin seinästä irti vetäminen ei ole ratkaisu tähän tilanteeseen?

Julia: Varmasti joskus jotkut menevät siihen, kun mikään muu ei auta, neuvottelusta tulee jatkuvaa. Mutta se ei ole sellainen asia, mitä suositeltaisiin vaan kannattaa panostaa ennakointiin.

Ina-Maria: Ja siihen on monia eri keinoja. Miten Pelaa fiksusti -hankkeessa konkreettisesti autetaan lapsia ja perheitä, joille pelaaminen on ongelmallista?

Päivi: Me järjestetään perheille ryhmätoimintaa ja siellä käsitellään vanhemmille ja lapsille toimintamalleja fiksuun pelaamiseen ja pelikasvatukseen. Aikuisille tarjotaan tukea ja välineitä kotiin ja erityislapsen pelaamisen seurantaan ja ohjaamiseen. Ryhmissä on keskustelua ja vertaistukea. Sitten harjoitellaan arjen strukturointia. Ja sitten on asiantuntijoiden ja kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja. Ja lapset harjoittelevat pelaamisen hallintaa ja itsesäätelyä. Heille on myös keskustelua, mutta enemmän sitä toimintaa. Siellä on erityisliikuntakertoja välissä, ja NMI:n kerroilla tehdään vaikka rakentelua tai rentoutumista, askartelua, lukemista. Siellä hyödynnetään pelimaailmasta tuttuja elementtejä, että lapset pääsevät puhumaan kiinnostuksen kohteistaan. Ryhmissä on aikuisilla ja lapsilla samantyyppisiä teemoja, aina jokin teema kullakin kerralla. Teemana voi olla vaikka pelaaminen ja tunteet tai pelaaminen ja sosiaaliset suhteet. Ja sitten niitä käsitellään vähän eri tavoin vanhempien ja lasten kanssa.

Julia: Ja mehän kehitämme edelleen näitä ryhmiä palautteiden perusteella ja myös sen perusteella, että nähdään mikä toimii ja mikä ei. Lasten kanssa pyritään myös keskustelemaan näistä teemoista ja olemme nyt panostaneet siihen, miten keskusteluista tehdään kiinnostavampia ja lapset jaksavat keskustella eivätkä tylsisty. Kovin pitkään he eivät välttämättä jaksa keskustella, mutta ollaan esimerkiksi havaittu, että tietovisat toimivat aika hyvin, että jos esitetään nämä aiheet tietovisojen muodossa. Ollaan mietitty myös sitä, että vaikka päätä lause -muodossa voi esittää kysymyksiä tai kannustaa lapsia keskustelemaan. Edelleen kehitetään ja otetaan vinkkejä vastaan perheiltä, että mikä toimisi näissä ryhmissä.

Ina-Maria: Miten uutta tämän tyyppinen toiminta Suomessa on? 29:09

Päivi: Minun tietääkseni tällaista ryhmätoimintaa ei järjestetä alakouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Ja sen vuoksi kehitämme sitä pelikyselyäkin lasten pelaamisesta, että ihmiset pystyisivät kartoittamaan omaa tilannettaan helpommin. Aikuisille ja nuorille on paremmin näitä saatavilla, mutta alakouluikäisille ei oikein ole.

Ina-Maria: Vedetään sitten vähän yhteen tätä ensimmäistä jaksoa, ja jos jotakin tästä jaksosta jää mieleen, niin mitkä olisivat pari tärkeintä asiaa, jotka tästä kannattaa vanhemman mukaansa viedä? 29:51

Päivi: Sanoisin että osoittaisi kiinnostusta lapsen pelaamista kohtaan. Että vaikka ei itse haluaisi pelata tai olisi innostunut siitä, niin voi kysellä siitä pelistä tai seurata sitä yhdessä lapsen kanssa. Ja sitten se arkirutiineista huolehtiminen, etenkin erityislapsille ne ovat tärkeitä. Ja sellainen rajallinen ja sovittu peliaika voi olla toimiva ratkaisu heille. Ja olisi hyvä sopia säännöistä etukäteen, ja säännöt voi laittaa vaikkapa jääkaapin oveen.

Julia: Ja muistaisi, että aika monet perheet kamppailevat näiden asioiden kanssa ja että perheet eivät ole siinä yksin, eikä asia ole mitenkään yksinkertainen. Meidän lapsuudessamme ei ollut niin paljon digilaitteita, toki riippuu nyt iästä, mutta kun itse olin pieni, niin alkoi olla konsolipelejä, mutta ne ovat ihan eri asia kuin esimerkiksi kännykkäpelit, jotka kulkevat koko ajan kädessä. Että asia ei ole mitenkään helppo eikä yksinkertainen. Lapset tarvitsevat tukea siihen että oppivat säätelemään omaa digilaitteiden käyttöään. Ja siihen tarvitaan rajoja että niin kuin puhuttiin niin sellaista aktiivista käsittelyä, että vähän herätellään lapsen omaa ajattelua, että mikä olisi fiksua pelaamista ja mikä fiksua laitteiden käyttöä.

Ina-Maria: Eli vanhemman kiinnostus on erittäin tärkeää ja sitten myös se keskusteleminen lapsen kanssa siitä asiasta.

Päivi: Kyllä.

Julia: Kyllä ja ne struktuurit ja monipuolinen arki. Että on muita harrastuksia ja muita asioita joissa onnistuu, joissa kokee pystyvyyden kokemuksia, niin se on hyvin tärkeää nuorelle.

Ina-Maria: Tänään on kuultu paljon asiaa lasten digipelaamisesta, sen hyödyistä ja haitoista sekä siitä, miten suhtautua lapsen pelaamiseen ja mahdolliseen ongelmalliseen ja haitalliseen pelaamiseen. Olemme kuulleet myös siitä, miten toimia tilanteissa, joissa lapsi pelaa liikaa. Kiitos sinulle siitä että kuuntelit tämän ensimmäisen lasten digipelaamiseen liittyvän jakson NMI:n uudesta podcast-sarjasta. Voit myös seurata Niilo Mäki Instituuttia sosiaalisessa mediassa, se löytyy Facebookista nimellä Niilo Mäki Instituutti, ja Instagramista nimellä nmikoulutus, kaikki pienellä ja yhteen. Kiitokset meidän asiantunteville vieraillemme, toivottavasti kuulijat saivat tästä vinkkejä omaan arkeensa lapsen pelikasvatuksen tueksi. Kiitos!